Lyhytterapeuttihaku
HUOM: jos haluat mukaan lyhytterapeuttihakuun, luethan ohjeet jäsensivuilta!
Listalta löytyvät lyhytterapeuttiopiskelijat hakevat harjoitusasiakkaita. Lue lisää harjoitusasiakkuudesta.
Hakutulokset
Lupaan toimia työssäni luotettavasti, asiakasta arvostavasti, ammatillisesti ja laadukkaasti.
Olen koulutukseltani Ratkaisukeskeinen terapeutti, Ratkaisukeskeinen työnohjaaja, Agrologi ja Tradenomi (YAMK) sekä Kuntoutuksen ohjaaja (AMK). Erityisosaamista minulla on varsinkin erityisvanhemmuudesta (neurokirjo, kehitysvamma).
+358 40 509 9500
Koulutukseltani olen kognitiivinen lyhytterapeutti, psykoterapiaopiskelija ja sosionomi. Minulla on etä- ja lähivastaanotto Liedossa.
Olen toiminut mielenterveyden kentällä eri rooleissa useita vuosia ja olen paljon pohtinut mielen hyvinvointia kuormittavien arjen haasteiden keskellä. Liian usein ihminen jää yksin ikävien ja hyvinvointia syövien ajatusten ja tunteiden kanssa. Usein se, että alkaa etsiä vastausta tilanteen laukaisemiseksi ulkopuolisen kanssa auttaa, sillä ääneen sanottu ja jaettu huoli saattaa avata uusia katsantokantoja ja auttaa eteenpäin ratkaisun muodostumisessa.
Ota rohkeasti yhteyttä minuun ja pohditaan yhdessä puitteet tapaamisillemme.
Would you benefit from counselling? I have previously studied and worked in the field of mental health in England, hence able to work in English with you. Do not hesitate contact me!
Sähköpostiosoite:angioliniminna@gmail.com
Puh.: 0442932992
Hei Sinä -kiva kun löysit tänne!
Olen terapeuttina helposti lähestyttävä, lämminhenkinen ja kannustava. Minulla on työssäni nopeat hoksottimet ja tarkat korvat, joilla haluan ennen kaikkea kuulla, sekä ymmärtää sinua ja tilannettasi -en vain kuunnella. Koulutukseltani olen laillistettu Sosionomi (AMK), sekä Sertifioitu Ratkaisukeskeinen Lyhytterapeutti (sis. psykoterapeuttiset valmiudet-opintokokonaisuuden). Näiden lisäksi olen opiskellut psykologiaa yliopistotasoisesti useamman vuoden. Ratkaisu- ja voimavarakeskeisen viitekehyksen lisäksi olen perehtynyt kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan ja hyväksymis- ja omistautumisterapiaan, jotka ovat tutkitusti hyödyllisiä lähestymistapoja ahdistuneisuuden kanssa. Erikoisosaamistani onkin ahdistuneisuus monissa muodoissaan, sekä unettomuuden lieventäminen. Minulla on myös kattavasti tietoa ja kokemusta OCD-oireiden kanssa työskentelystä Asiakkailta olen saanut kiitosta kuulluksi tulemisen kokemuksen lisäksi asiantuntevasta otteesta, oivaltavista kotitehtävistä, sekä kyvystä luoda tapaamisiin turvallinen ja luottavainen ilmapiiri.
Tiedustelut ja ajanvaraus: sähköposti: laura@terapiavalona.fi
puhelin: 045 800 4885
kotisivut: terapiavalona.fi
Ratkaisukeskeinen terapia/ lösningsfokucerad terapi Viimeistä lukukautta meneillään ja muutama paikka vapaana uusille ASIAKKAILLE/ plats till nya KUNDER / room for new CUSTOMERS.
Opiskelen neljättä lukukautta ratkaisukeskeistä terapiaa. Valmistun keväällä 2025. Koulutuksen myötä olen syventynyt ratkaisukeskeisen terapian menetelmiin ja filosofiaan. Keväällä olisi tilaa 3 uudelle asiakkaille jotka etsivät vastauksia, muutosta tai ymmärrystä omaan elämään. Lisätietoja minusta ja palvelusta löytyy kotisivullani https://www.onnellisempimina.fi.
Ratkaisukeskeinen terapiamuoto avaa tien muutokseen:Ratkaisukeskeinen terapia on voimavarakeskeistä, vahvuuksien kartoittamista, tähän hetkeen ja tulevaisuuteen keskittyvää terapiaa. Terapiassa pyrimme tunnistamaan asioita, jotka ovat jo hyvin ja jotka toimivat. Painopisteenä on käynnistää haluttu muutos selkeiden tavoitteiden
Olen ennestään jo teologian ja filosofian kandidaatti ja filosofian maisteri. Sen lisäksi olen kansainvälisesti sertifoitu Coach ja mindfulness-valmentaja. Ratkaisukeskeisen terapian lisäksi käytän kaikki osaamiseni tapaamisissa ja räätälöin joka asiakkaan kohdalla tapaamiset asiakkaiden toiveiden ja tarpeiden mukaisesti. Ratkaisukeskeinen terapia sopii 1-20 kerran sarjana ikään katsomatta kenelle tahansa hankalassa elämäntilanteessa olevalle. Tyypillisesti sitä pidetään lyhyt terapiamuotona, mutta soveltuu sekä lyhyt- että pitkäkestoiseen terapiaprosessiin.
Puhun sujuvasti suomea, ruotsia ja englantia.
Hinta on 40€/krt tai 3krt/ 100€.
Lisätietoja / varaukset yv:nä, kotisivun kautta tai tina.blomberg@gmail.com
Jokaisen elämässä on tilanteita, jonka aikana kaipaamme rinnalla kulkijaa ja tukijaa. Terapeuttinen keskustelu syventää itsetuntemusta ja auttaa näkemään uusia näkökulmia. Jos tunnet pienenkin tarpeen muutokselle omassa elämässä, autan sinua hahmottamaan sitä paremmin.
Kohtaamisemme voi olla paikka tutkia omia kipukohtia, tunteita ja ajatusmalleja sekä kirkastaa omia arvoja. Keskitymme sinulle tärkeisiin asioihin ja tavoitteenani on luoda lämmin ja turvallinen tila, jossa saat tulla kohdatuksi aitona itsenäsi. Olen ihmisenä lempeä ja empaattinen ja asiakkaani ovat antaneet minulle kiitosta välittävästä ja aktiivisesta työskentelytavastani.
Opiskelen toista vuotta kognitiivista lyhytterapiaa Integrum-instituutissa, josta valmistun lokakuussa 2025.
Koulutukseltani olen tradenomi, joogaopettaja & meditaatio- rentoutusohjaaja. Työkokemusta minulla on mm. yinjoogaohjaajana & -kouluttajana sekä henkilökohtaisena avustajana.
Mielen monimuotoisuus ja suhde itseen on aina kiehtonut minua, joka on johdattanut minut myös terapia opintojen pariin. Uskon, että aidossa kohtaamisessa voi tapahtua jotain eheyttävää.
Ota rohkeasti yhteyttä! Ensimmäinen tapaamiskerta ei sido sinua mihinkään.
Yhteydenotot sähköpostitse: sielunkota@gmail.com
Hinta: 35€ / 60 min.
Ensimmäinen tapaamiskerta (45 min) on ilmainen.
Olet lämpimästi tervetullut vastaanotolleni etänä!
Aitoa Elämää
Pidän vastaanottoa etänä.
Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, terveydenhoitaja/sairaanhoitaja YAMK, lähihoitaja (mielenterveys- ja päihdetyö). Yli 16 vuoden kokemus psykiatrianalalta, päihdehuollosta sekä lastensuojelusta. Hyvinvoinnin edistäminen ja elämänhallinnalliset haasteet ovat erityisen lähellä sydäntäni. Jag betjänar även på svenska!
s-posti: hanna.aitoaelamaa@gmail.com
p. 045 267 2330
Hei, olen koulutukseltani ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, sis. psykoterapeuttiset valmiudet 50 op. Toimin myös työnohjaajana toiminimeni kautta ( Voimavarakeskeinen työnohjaaja 60op, Storyn jäsen). Peruskoulutukseltani olen mielenterveyshoitaja ja toiminut psykiatrisena hoitajana 30 vuotta. Kokemusta on päihdetyöstä, nuorisopsykiatriasta sekä aikuispsykiatriasta. Lisää työn ohella olen opiskellut psykologian valmiuksia, perhetyö- sekä perhe/ lähisuhdeväkivaltatyön koulutusta. Asiakkaat ovat kokeneet minut turvallisena ja hyvänä kuuntelijana, joka kykenee tekemään oikeat kysymykset ja sitä kautta auttamaan asiakasta elämässään ratkaisemaan omat haasteet ja löytämään uusia näkökulmia. Työnohjaajan kokemus tuo osaamista työelämästä kumpuaviin haasteisiin/ ongelmiin. Ajatus itsellä on, että olen ihminen ihmiselle ja haluan, että olen helposti lähestyttävä. Pitkä työkokemus psyykkisesti oireilevien nuorten parissa on myös vahvuuteni ottaa nuoria asiakkaaksi. Ajattelen, että mitä aiemmin nuori saa apua omiin henkisiin ongelmiin, sitä nopeammin ne myös voidaan korjata ja auttaa nuorta eheämpänä eteenpäin. Olipa sinulla iso tai pieni haaste elämässä, ota yhteyttä ja kartoitetaan yhdessä voinko olla sinulle avuksi. Ratkaisu on sinussa- etsitään se yhdessä!
Yhdistän työssäni asiakkaan toiveita kuunnellen terapia-, liikunta- ja valmennusosaamista kehon ja mielen terveyttä edistävien tavoitteiden saavuttamisessa. Ihminen on kokonaisuus, ja oma terapiatyöskentelyni perustuu vahvasti ajatukseen, jossa keho ja mieli toimivat yhdessä, eivät erikseen.
Olen perehtynyt erityisesti psyykkiseen valmennukseen sekä urheilun, masennuksen, ylikuormituksen, ylisuorittamisen ja neurokirjon häiriöiden
teemoihin.
Kasvatustieteen maisteri, luokanopettaja
Sosionomi
Ratkaisukeskeinen lyhytterapeuttiopiskelija (HPI 60op, helmikuu 2025)
Yhteydenotto
info@rentoavalmennus.fi
http://www.rentoavalmennus.fi
Olen pohjakoulutukseltani sairaanhoitaja, sekä Mindfulness -tunnetaitovalmentaja. Työkseni tuen ihmisiä ja heidän jaksamistaan psykiatrian avohoitopuolella pitämällä sairaanhoitajan vastaanottoa.
Opiskelen työn ohella Siria sertifioiduksi ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi ja tavoitteenani on jatkaa opintoja kohti psykoterapeutin tutkintoa. Kohtaan ihmisen aina luottamuksellisesti, arvostavasti ja kuunnellen. Kaikessa tekemisessäni on aina lähtökohtana asiakkaan toiveet ja tavoitteet. Olen helposti lähestyttävä ja lämmin persoona. Minua kiinnostaa erityisesti itsetuntemuksen, uupumuksen sekä minäkuvan työstäminen. Autan mielelläni myös parisuhteen tai vanhemmuuden kysymyksissä. Minulle sopii parhaiten ilta- ja viikonloppuajat. Voimme tavata Turun/Salon alueella tai vaihtoehtoisesti etävastaanottona. Ole rohkeasti yhteydessä!
Ajanvaraus: sähköpostitse tai puhelimitse Opiskelijahinta: 40e / 45min
Puhelin: 0445258081
https://www.emmotit.fi Yritykseni on tehnyt tunnetaitokortteja ja leluja lapsille. Tänne tulen lisäämään tietoa lyhytterapiasta ja kirjoittamaan blogia vanhemmuuden näkökulmasta. Erityisosaaminen: minäkuva, tunnetaidot, mindfulness, uupumus, adhd
Harjoitus-asiakkaani kertoo:
”Heidi osasi kohdata minun tilanteeni hienotunteisesti ja löysi minulle hyviä harjoitteita, jotka auttoivat ahdistavissa tilanteissa. Hän kulki rinnalla ja auttoi minua löytämään ratkaisuja pulmaani.
Koin meidän tapaamiset erittäin hyödyllisinä.”
– Satu
Anna’s Brief Therapy Space
Olen koulutukseltani ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti 60 OP, ja psykiatrinen sairaanhoitaja 210 OP.
Erityisosaamiseni; Kokemusta monikulttuurisesta,- sekä eri ikäisten kanssa työskentelystä Helsingin kaupungin matalan kynnyksen mielenterveyspiste Miepistä.
Työkieleni on englanti, mutta tarjoan palveluita myös suomen kielellä.
Sähköposti: annasbrieftherapyspace@therapist.net
Puhelin: 045 78768505
Ajanvaraus: http://vello.fi/annas-brief-therapy-space http://annasbrieftherapyspace.com
Tarjoan keskusteluapua luottamuksella ja lupaukseni on, että etenemme sinun ehdoillasi. Terapeuttina tehtäväni on auttaa sinua löytämään sopivat askeleet siihen, miten muutos saadaan aikaiseksi. Terapeuttina en tarjoa valmiita vastauksia, vaan autan asiakasta löytämään itsestään voimavaroja muutoksen läpivientiin – ja kuljen vierelläsi muutosprosessissa. Vahvuuksiani ovat aito kuuntelu, läsnäolo ja yhteisen kielen luominen asiakkaan kanssa – Teen tätä työtä täydestä sydämestäni. Uskon, että ratkaisut ovat meissä jokaisessa, ne vain täytyy löytää. Kun löydät oman potentiaalisi, koko maailma on sinulle auki! Vastaanottoni sijaitsee Vantaalla, Tikkurilan alueella. Etätapaamiset ovat myös mahdollisia halutessasi. Erityisosaaminen: Työelämän haasteet, työuupumus, oman sisäisen äänen tutkiskelu, tunnetyöskentely, parisuhdehaasteet Koulutus: Ratkaisukeskeinen valmentaja (Helsingin yliopisto HY+ 40 op, 2021); Ratkaisukeskeinen lyhytterapeuttiopiskelija (HPI 60op, valm. 02/2025), DI & Ins. AMK Hinta: 45 €/45min Ajanvaraus: http://www.vello.fi/mielentuuli Sähköposti: mielentuuli@gmail.com Puhelin: 046 800 2164
MielenSävyt
Olen koulutukseltani ratkaisukeskeinen kuvataideterapeutti ja lyhytterapeutti. Pohjakoulutukseltani olen FM ja olen opiskellut psykologiaa sivuaineena yliopistossa. Yliopistotasoisia psykologian opintoja minulla on tällä hetkellä 65 op.
Toimin oman yritykseni kautta, joka tarjoaa terapian lisäksi voimaannuttavia ja luovuutta herätteleviä kuvataidekursseja kaiken ikäisille.
Tärkeää terapeutin työssä minulle on aito kohtaaminen, lämmin läsnäolo ja myötätuntoinen dialogi. Terapeuttina olen rinnallakulkija, jonka kanssa voit yhdessä pohtia ratkaisuja elämäsi haasteissa, kriiseissä ja kipukohdissa. Joskus se, että joku kuuntelee, riittää… Olen suorittanut mindfulnessin perusteet ja käytänkin terapiassani eri menetelmiä tarpeen mukaan.
Lisätietoa minusta löytyy nettisivuiltani ja instasta https://www.instagram.com/mielensavyt/
Ajanvaraus sähköpostitse: tuula@mielensavyt.fi tai nettisivujeni kautta lomakkeella: http://www.mielensavyt.fi
Palvelut: Lyhytterapia yksilöille, lyhytterapia pareille, lyhytterapia pienryhmille Erityisosaaminen: Elämän muutostilanteet, voimavarat, osallisuus, ihmissuhdeverkostot, luovat menetelmät, psykodrama, parisuhde, ulkosuomalaisuus, monikulttuurisuus Tarjoan sinulle ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa erilaisiin muutostilanteisiin elämässä ja niihin sopeutumiseen. Yksikin kerta voi auttaa, mutta suositeltavaa on varata viiden kerran terapiajakso. Terapiassa keskitytään sinun voimavaroihisi tulevaisuusorientoituneesti. Kokemusta minulla on kuntoutumistyöstä. Luovat menetelmien ovat olleet apuna yhteyden löytämisessä. Ne voivat olla ilmaisuterapeuttisia harjoituksista kuten taidetta, kirjallisuutta, psykodraamaa tai musiikkia. Mahdollisuuksien mukaan käytän luovia menetelmiä, jos ne tuntuvat luontevilta. Parisuhdetta voimme tutkia Suomessa kehitetyn menetelmän “Parisuhteen palikat” kautta. Kumppanisi voi tulla mukaan näihin tapaamisiin. Ich biete eine lösungsorientierte kurztherapeutische Intervention an. Es kann vorkommen, dass eine psychische Belastung Einfluss auf verschiedene Aspekte deines Lebens nimmt. Ein einzelner Kurztherapiebesuch kann von Nutzen sein, jedoch empfehlenswerter wären fünf Therapiesitzungen zur nachhaltigen Behandlung. Im Rahmen der Therapie fokussieren wir zukunftsorientiert auf die Stärken des Klienten. Erfahrung habe ich im Bereich der Rehabilitationsarbeit. Die Anwendung kreativer Methoden unterstützt die Etablierung von Kontakten. Es besteht die Möglichkeit, auf expressive Methoden wie Kunst, Literatur, Psychodrama oder Musik zurückzugreifen. Es besteht die Möglichkeit, dass ich kreative Methoden anwende, sofern sie natürlicherweise gegeben sind. Ich empfehle Paaren die Verwendung der in Finnland entwickelten Methode \”Bausteine einer Beziehung\”. Ihr Partner kann, diese Sitzungen teilzunehmen. I offer you solution-focused therapy for the life-changing processes you go through. There might be a need to balance the situation. One-time therapy might help, but recommended is to reserve five times therapy sessions. In the therapy, we will concentrate future orientated on your strengths. I have experience in rehabilitation work. Creative methods can help to find a connection. These can be e.g expressive therapy methods: art, literature, psychodrama, and music. Creative methods can be used if needed. For couples I offer in Finland developed method “Building blocks of a relationship”. Couples can join this kind of therapy session together. Koulutus: Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, Master of Social Services, Sosionomi (YAMK) Täydennyskoulutus: The Arts and Science of Relationships: Understanding Human Needs (SSLD method), Parisuhteen palikat, Hyvinvointialojen verkostojohtaminen Kaupungit: Aleksanterinkatu (Tampere), etäyhteydellä Vastaanottokielet: Suomi, saksa, englanti
Olen vuonna 2022 valmistunut ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, sekä viestinnän ammattilainen ja taiteilija.
Ennen terapeutiksi valmistumistani työskentelin kansainvälisesti ja kotimaassa, keräten arvokasta tietoa ja taitoa eri työyhteisöistä ja kulttuureista. Eri kulttuurien väliset erot ja niiden välillä toimiminen ovat vahvuuksiani – niin yksilöiden, tiimien kuin työyhteisöjenkin välillä.
Taiteen puolella musiikin luominen ja sen esittäminen ovat minulle tärkeitä ja itseäni kehittäviä asioita. Olen vuosien saatossa oppinut hallitsemaan erilaisia lukkotiloja, esiintymispelkoja ja kovaa jännitystä. Nämä kokemukset ja erilaiset havainnot ovat rikastuttaneet myös terapeutin työtäni.
Terapeuttina olen läsnä, kuuntelen ja kuljen rinnallasi. Olen luotettava ja kannustava.
Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi luokseni, matalan kynnyksen terapiaan.
Asiakaspalaute: ”Keskeisenä muutoksessani ja sen onnistumisessa olivat Vanessan esittämät kysymykset ja rohkaisu sekä omat oivallukseni ja motivaationi. Tämä on ollut iso asennemuutos itselleni ja on tuonut elämään paljon happea ja iloa.”
Hei! Olen Henni, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, kätilö (YAMK) ja sairaanhoitaja. Oman työni tueksi olen opiskellut myös psykologiaa ja musiikkiterapiaa yliopistossa (80op). Työskentelen erityisesti vanhemmuuteen ja perheisiin liittyvien teemojen parissa. Tapaamisissa voimme turvallisesti käsitellä ajatuksiasi ja tunteitasi, tutkia eri näkökulmia ja vahvistaa voimavarojasi. Erityisosaamiseni: – Raskaus ja varhainen vanhemmuus – Tukea raskausaikaan, synnytykseen valmistautumiseen, vanhemmaksi kasvamiseen ja pikkulapsiajan haasteisiin. – Erityislapsiperheet ja neurokirjon lapset – Tukea perheen arjen ja lapsen erityistarpeiden käsittelemiseen. – Vanhemmuuden voimavarat – Tukea jaksamisen ja hyvinvoinnin vahvistamiseen. Ajanvaraus onnistuu sähköpostitse, puhelimitse tai verkkosivujeni kautta. Vastaanotolle voit tulla yksin, kumppanin kanssa tai perheenä.
henni@mielenaskelin.fi
041 3130 758
http://www.mielenaskelin.fi
Instagram: @mielenaskelin
Facebook: Mielen askelin – lyhytterapia
Terapiapalvelu Sinapinsiemen
Koulutus: Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (sis. psykoterapeuttiset valmiudet), ratkaisukeskeinen kristillinen taideterapeutti, varhaiskasvatuksen sosionomi, sosionomi (AMK)-diakoni, kuntohoitaja
Käynnissä oleva koulutus: Psykoterapian maisteri (IPSICC, Tanska)
Alkamassa oleva koulutus: Kognitiivis-integratiivinen lyhytterapeutti (Siria)
Sydämelläni on erityisesti seksuaalisesti hyväksikäytettyjen auttaminen. Itselläni on kristillinen vakaumus ja halutessasi voimme huomioida tapaamisissa myös hengellisen näkökulman. Kristillinen ihmiskäsitys ja toivon näkökulma ovat keskeisiä arvojani, mutta työskentelyni on aina asiakkaan toiveiden mukaista ja yksilöllistä. Olet joka tapauksessa tervetullut, vaikka et ajattelisi asioista samalla tavalla kuin minä.
Terapeuttina minun on sanottu olevan empaattinen, rauhallinen, sydämellinen, kuunteleva ja helppo lähestyä.
Tapaamiset voidaan pitää omalla vastaanotollani Rauman keskustassa, asiakkaan kotona tai muussa sovitussa paikassa, esimerkiksi luontopolulla sekä etäyhteyksin ympäri Suomen. Muualla kuin vastaanotolla tapahtuviin tapaamisiin on halutessasi mahdollista ottaa mukaan myös ”terapiakoiramme” leonberginkoira Luna, joka rakastaa rapsutuksia!
Taideterapiaan tullessasi sinulla ei tarvitse olla taiteellista osaamista, työskentelyn prosessi on tärkeintä!
Tarjoamani terapia ei ole terveyspalvelua, eikä siitä saa Kelan korvausta.
Ajanvaraukset verkkosivujen kautta tai ottamalla suoraan yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse.
”Ei ole niin pientä asiaa mistä et voisi tulla juttelemaan, eikä niin suurta taakkaa mitä en jakaisi kanssasi.”
Olet lämpimästi tervetullut!
terapiapalvelu@sinapinsiemen.com
Puhelin: 044 972 0478
Nettisivut: https://www.sinapinsiemen.com
Olen vuosikymmenten monipuolisten työelämätehtävien, aktiivisen kouluttautumisen ja henkilökohtaisen elämän haasteiden ja kokemusten koulima vahva ihmissuhdeammattilainen. Taustakoulutukseltani olen KTM, ammatillinen opettaja, digipedagogi ja tiimimestari. Olen ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (sisältäen psykoterapeuttiset valmiudet), kokenut yksilö- ja muutosvalmentaja, sertifioitu coach ja mentori, NLP trainer & Coach sekä sertifioitu hypnoterapeutti. Kehitän osaamistani jatkuvasti terapia- ja kriisiosaamiseen liittyen. Tällä hetkellä opiskelen Solmuja parisuhteessa -parisuhdeneuvojaksi. Olen NUT ry:n vapaaehtoinen ryhmänvetäjä ja tukihenkilö sekä vapaaehtoinen työntekijä kriisikeskuksessa.
Lyhytterapia on matalan kynnyksen luottamuksellinen terapiapalvelu, johon ei tarvita lähetettä, ja sen keston määrittää asiakas. Terapian pääpaino on asiakkaan voimavarojen löytymisessä ja ratkaisukeskeisyydessä. Terapiaa sitovat eettiset ohjeet ja luottamuksellisuus. Asiakkaan tietoja ei kirjata tietokantoihin.
Terapia onnistuu lähitapaamisina Jyväskylän alueella ja etäyhteydellä koko Suomen alueella. Palvelen myös englannin kielellä.
Erikoistumisalani on narsismi, josta olen opiskellut myös globaalin asiantuntijapätevyyden (narsistisen väkivaltatyön asiantuntija NATC). Olen auttanut jo kymmenittäin asiakkaitani eli narsismin uhreja ja asiakkaideni suositteluhalukkuus on täysi 10 (NPS). Kysyn asiakaspalautteen jokaiselta asiakkaaltani. Asiakaspalautteita voit lukea verkkosivuillani.
Työskentelyssäni yhdistyvät asiantuntemus, konkreettiset menetelmät ja lämmin läsnäolo. Moni asiakkaani kuvaa saavansa selkeitä työkaluja ja uudenlaista ymmärrystä omasta tilanteestaan. Terapia tarjoaa heille selkeyttä, voimaa ja konkreettisia ratkaisuja haastaviin elämäntilanteisiin. Niiden avulla voit vahvistaa itsetuntemustasi, parantaa hyvinvointiasi ja ottaa hallinnan takaisin omaan elämääsi.
Lämpimästi tervetuloa asiakkaakseni!
Hinta: 49 € / 60 min.
Varaa aika meilitse, tekstiviestillä tai WhatsAppilla.
Sähköposti: info.mentorea@gmail.com
Puhelin: 041 3104 656
Geronom Oy
Lyhytterapeutti / muistitohtori
Terapeuttina olen myönteinen ja toiveikas. Olen erityisen perehtynyt ikääntymiseen, omaishoitoon ja muistisairauksiin. Lisäksi minulla on kokemusta mielenterveyteen liittyvistä asioista, nuorten asioista ja suruun liittyvästä työstä. Kokemukseni etäterapiasta ovat olleet erittäin myönteisiä. Jyväskylän alueella mahdollista myös live-tapaamiset erikseen niin sovittaessa.
Lue lisää nettisivuiltani. https://www.geronom.fi/varaa-aika/ ulla.halonen@geronom.fi 040 074 5535 http://www.geronom.fi
Tapaamiset toistaiseksi etäyhteydellä, lähitapaaminen myös mahdollinen järjestää.
Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (opiskelija), palauttavien joogalajien ohjaaja, kasvatustieteiden- ja filosofian maisteri (luokanopettaja ja musiikkikasvattaja)
Kaikilla tulee joskus elämässään vastaan kriisejä ja jaksoja, jolloin on hyvä päästä keskustelemaan tilanteestaan ammattilaisen kanssa. Tarjoan matalan kynnyksen keskusteluapua erilaisiin elämän koettelemuksiin. Tässä muutamia aihepiirejä, joihin olen erityisesti perehtynyt: kehollisuus, palautuminen, masennuksen ja ahdistuksen hoitaminen, yksinäisyys, itsemyötätunnon vahvistaminen, erosta toipuminen, uuden suunnan kirkastaminen, omien vahvuuksien ja voimavarojen löytäminen sekä positiivisen minäkuvan vahvistaminen. Lopputyössäni olen perehtynyt erityisesti itsemyötätunnon taidon kehittämiseen osana mielen hyvinvointia ja lisäksi minua kiinnostaa tietoinen läsnäolo ja kehollisuus osana ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Terapeuttina olen hyvin helposti lähestyttävä, lämmin ja kanssani on turvallista lähteä etsimään ja löytämään juuri sinulle sopivaa polkua haasteiden läpi, valoa kohti. Etenemme aina sinun toiveidesi ja tavoitteidesi suuntaan. Sinä otat askeleet, vahvistut ja voimistut polullasi, minä kuljen vierelläsi oppaana ja välillä taskulampun valona, jotta sinun on hyvä edetä omassa tahdissasi kohti tavoitettasi. Ensimmäinen askel on se, että otat minuun yhteyttä. Lähdetään siitä rakentamaan taivalta eteenpäin.
Hinta: Ensimmäinen tapaaminen on aina ilmainen ja voit rauhassa tunnustella, olisinko minä sopiva terapeutti auttamaan sinua eteenpäin.
Kertahinta 45 min 45 €
Ajanvaraus: s-postitse tai puhelimitse
tmi.paivi.hautakangas@gmail.com
0503025836
Terapian aloittaminen jännittää useimpia. Voit tulla ihan rauhassa – saat jännittää ja tuntea epävarmuutta💛. Terapiatapaaminen on aika, jolloin keskitytään sinuun. Onhan kyse sinusta ja elämästäsi, jossa saan yhteisen matkan ajan kulkea mukana. Saat tuoda esille niitä asioita ja siinä syvyydessä kuin koet olevasi valmis. Olen terapeuttina sinua varten ja sinun puolella. Tuen, kannattelen ja autan huomaamaan onnistumisesi, vahvuutesi ja selviytymisesi silloinkin, kun ne ovat itseltäsi piilossa. Yhdessä rakennetaan sun askeleita kohti parempaa hyvinvointia.
Terapiatyötä tehdään ihmisenä ihmisen rinnalla ja jokainen varmasti haluaa ja toivoo vierelleen juuri itselleen passelin ihmisen kuulemaan, tukemaan ja auttamaan elämänlaadun kohentamisessa. Kerron alla hieman itsestäni, jotta tämän päätöksen tekeminen on sinulle helpompaa:
Olen erityisherkkä ja elän aistit avoinna. Nautin syvällisistä keskusteluista, kävelylenkeistä metsäpoluilla tai veden äärellä, meditoin ja luen sekä kuuntelen äänikirjoja. Kirjoittaminen on aina ollut minun tapani jäsennellä koettua ja ymmärtää elämää.
Kirjoitan Naiseuden Voima -sivustolla blogia, johon pääset tästä: http://www.naiseudenvoima.com/author/heli
Tekstejäni julkaistaan myös HSP Suomi ry:n Rohkeasti herkkä -blogissa: https://www.rohkeastiherkka.fi/
Instagram -tilini löydät täältä: http://www.instagram.com/sun.askeleita/
Sieltä voit käydä kurkistamassa myös saamiani asiakaspalautteita.
Koulutukseni: ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, KM, psykologian ja erityispedagogiikan sivuaineopinnot, sote-alan ammatilliset erikoistumisopinnot AMK, mindfulness-ohjaaja, opinto- ja uraohjaaja, käyttäytymistieteellisten aineiden opettaja.
Olen tehnyt pian 20 vuoden ajan asiakastyötä aikuisten parissa tukien ja auttaen esimerkiksi työssäjaksamiseen, omien vahvuuksien löytämiseen, osaamisen kasvattamiseen ja itsensäjohtamiseen liittyvien teemojen parissa. Minulla on pitkä kokemus työskentelystä myös esihenkilöiden ja johtajien kanssa. Päätyökseni toimin uravalmentajana ja -sparraajana, sivutoimisesti lyhytterapeuttiyrittäjänä. Työskentelytapani on ratkaisu- ja voimavarasuuntautunut.
Jos pohdit voisinko minä olla juuri se passeli terapeutti sinulle, laita ihmeessä viestiä sun.askeleita@gmail.com tai Instagram-tilini kautta, tutustutaan. Lisätietokysely ei velvoita sinua mihinkään. Minun tapani on vastata kyselyihin ja kertoa palveluistani ja prosessista tarkemmin. Saat rauhassa tehdä päätöksesi.
Vapaita aikoja voit kysyä minulta sähköpostitse tai Instagram -tilini kautta yksityisviestillä. Ajanvarauksen jälkeen lähetän sinulle lyhyen alkukartoituskyselyn.
Hinnat (sis. alv 25,5%):
Lyhytterapia ensitapaaminen 45min 32€
Lyhytterapiatapaaminen 45min 68€
Lyhytterapiatapaaminen 5x45min 300€
Lyhytterapiatapaaminen 10x45min 581€
💛Sanat -viestituki 159€/kuukausi.
Joskus kynnys lyhytterapian aloittamiseen tuntuu liian suurelta esimerkiksi jännittämisen vuoksi. Voi olla, että ahdistut tai tunnet meneväsi lukkoon kysymysten äärellä, etkä koe pystyväsi vastaamaan. Sosiaaliset tilanteet ovat sinulle ehkä kuormittavia tai ahdistavia, tai koet, että itsesi ilmaiseminen kirjoittamalla tai ääniviestein tuntuu luontevammalta ja helpommalta kuin puhuminen kasvotusten. Viestimällä voit rauhassa tunnustella ja miettiä asioita laajemmin, ennen kuin sinun tarvitsee reagoida.
💛Sanat -viestituki on kynnyksetön keino kokeilla terapeuttista työskentelyä ilman paineita ja nähdä, miltä se sinusta tuntuu.
Voit lähettää kirjoitettuja ja/tai ääniviestejä 24/7. Jaa ajatuksiasi ja tuntemuksiasi juuri silloin, kun ne mieleesi nousevat – vaikka myöhään illalla tai varhain aamulla, missä tahansa. Saat vastauksen terapiatyöaikani puitteissa. Viestituki toteutetaan helppokäyttöisessä, tietoturvallisessa Signal-sovelluksessa. Pystyt lataamaan sen puhelimeesi ja/tai tietokoneelle.
Kuukausihintainen palvelu, jota voit jatkaa pidempäänkin. Halutessasi voimme lisätä tähän erillisenä pakettina myös terapiatapaamisia.
Tule harjoitteluasiakkaaksi kognitiiviseen lyhytterapiaan. Autan sinua selventämään elämäsi solmukohtia, tunnistamaan tunteitasi ja kirkastamaan arvojasi. Voimme pohtia yhdessä toisenlaista ajattelu- tai käyttäytymisen tapaa oireiden lieventämiseksi. Tarjoan sinulle apuvälineitä tunteiden
käsittelyyn ja joustavamman suhtautumistavan omaksumiseen.
Keskustelujen tukena käytän mielikuvaharjoituksia ja halutessasi annan välitehtäviä prosessin syventämiseksi.
Terapiaopinnoista olen tehnyt jo perusopinnot, jäljellä ovat työnohjaukselliset tapaamiset kouluttajan kanssa. Oma osaamiseni on kertynyt perheohjaajan ja neuropsykiatrisen valmentajan kentältä.
Perheiden moninaiset arjen ongelmat; vanhemmuuden ja vuorovaikutuksen haasteet perheessä ovat tuttuja minulle. Mielenterveyden ongelmista erityisesti ahdistuneisuuden parissa on kertynyt kokemusta.
Asiakkaani ovat kuvanneet minua rauhalliseksi ja asioihin perehtyneeksi. Suhtautumistapani on myötätuntoinen ja eteenpäin katsova, toivoa ja luottamusta kannatteleva.
Koulutus: sosionomi, diakoni (AMK), neuropsykiatrinen valmentaja, integratiivinen/kognitiivinen lyhytterapeutti (30 op.)
sari1heinonen@gmail.com
Voit tiedustella vapaita tapaamisaikoja ja asiakashintoja sähköpostilla.
Minulla on lähivastaanotto Helsingissä (Töölö) ja Vantaalla (Tikkurila).
Olet lämpimästi tervetullut harjoitteluasiakkaakseni!
Ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa, ratkaisukeskeistä kristillistä terapiaa sekä pariterapiaa aikuisille asiakkaille.
Hei! Valmistun kesäkuussa 2025 Ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi (60op). Vastaanotan asiakkaita Pasilassa lähellä asemaa, etävastaanotolla sekä halutessasi myös ulkoillen. Olen omien isojen elämänmuutosten myötä kiinnostunut yhä enemmän ihmismielestä ja siitä, miten oikeasti pääsemme eteenpäin välillä aika kivikkoisellakin elämänpolulla. Et ole yksin. Olet lämpimästi tervetullut pohtimaan kanssani minkä tahansa aiheen mukaisia haasteita tai vaikka unelmia kohti kulkemisen kanssa. Yhdessä löydämme sinulle keinoja ja voimavaroja kohdata eri elämäntilanteita ja pystyt näin elämään itsellesi sopivampaa parempaa elämää. Olet jo ottamassa askeleen kohti muutoksen tietä ja olen siinä tukenasi.
Olen kahden nuoren aikuisen äiti ja koulutukseltani musiikin maisteri (musiikkikasvatus). Aikaisempia opintoja on logopediasta reilut 70 ov. Opetan pianonsoittoa sekä laulua. Olen vapaaehtoinen MIELI ry kriisiauttajana. Asiakkaiden mukaan olen helposti lähestyttävä, lämmin, kannustava ja hyvin kuunteleva. Työskentelen mielelläni kaiken ikäisten ja eri elämäntilanteissa olevien yksilöiden, parien ja perheiden kanssa. Ota matalalla kynnyksellä rohkeasti yhteyttä!
Ensimmäinen käynti ilmainen, muut 45min 45 e (halutessasi voidaan sopia muunkin pituisia aikoja)
holmminn@gmail.com
041 317 51 49 (tekstiviesti)
Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, IASTI
Ratkaisukeskeinen riita-asioiden sovittelija
Suomalainen eroseminaari -ohjaaja
Parisuhdevalmentaja
Ratkaisukeskeinen lyhytterapiatyöni keskittyy siihen, että kuuntelen asiakkaani kertomaa aihetta tai tilannetta, jota alamme sitten yhdessä ratkaisemaan. Tutkimme yhdessä mahdollisia muutosvaihtoehtoja, sinun voimavarojesi mukaan. Olen tukenasi ja ohjaan eteenpäin siihen suuntaan mihin haluat mennä. Jos suunta on hukassa, yritämme löytää sinulle parhaiten sopivan suunnan, jota kohti sinusta tuntuu hyvältä lähteä.
Erityisosaamiseni on ihmissuhteet, parisuhteet ja eroon liittyvät asiat.
Kohtaan jokaisen asiakkaani ainutlaatuisena yksilönä, arvostan jokaisen historiaa, tämänhetkistä tilannetta ja tulevaisuuden toiveita.
Asiakkaani ovat olleet hyvin eri ikäisiä, nuorista aikuisista eläkeläisiin.
Otan jokaisen asiakkaan vastaan täysin hyväksyvässä ja turvallisessa ilmapiirissä.
Voit tulla luokseni minkä aiheen kanssa tahansa. Joskus yksi tapaaminen riittää, joskus asiakkaani käyvät luonani useita kertoja.
Voit kysyä lisää sekä varata ajan sähköpostitse: niina.hugell@gmail.com
Lämpimästi tervetuloa!
Olen Taina Huttunen Helsingistä. Minulla on kolme aikuisikään ehtinyttä lasta, puoliso ja koira.
Koulutukseltani olen opettaja (KM ja MuM), musiikkipedagogi (AMK), tutkija (FT) ja ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti.
Lisäksi olen NLP Master, energiahoitaja (Reiki- ja Karuna Master) sekä intialaisen päähieronnan opettaja. Olen toiminut opettajana Helsingissä (1993–2023), Otavan oppikirjailijana (2008–2020) ja Learn and Educate -firman koulutuspäällikkönä (2019->). 2023 siirryin ammatilliselle puolelle YTO-kouluttajaksi Taitotaloon.
Minulle tärkeitä asioita vuorovaikutuksessa ovat lämpö, luottamus ja läsnäolo. Olen elämässäni joutunut kohtaamaan monenlaisia haasteita, joten olen myös valmis olemaan läsnä asiakkaan ja hänen haasteidensa äärellä. Tarjoan ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa harjoitusasiakkaille Ukko-kevytyrittäjänä Helsingissä sekä etänä.
Ratkaisukeskeinen työtapa on maanläheinen ja myönteinen tapa kohdata erilaisia elämän haasteita. Työskentelyssä kanssani heijastuvat lämminhenkinen ja hyväksyvä ilmapiiri, utelias avoimuus uusille mahdollisuuksille sekä myönteisiä näkökulmia avaava \”ilosofia\”.
Kuuntelen ja oivallutan löytämään pieniä, mutta eteenpäin vieviä askelia tällä ihmisenä kasvun polulla. Parasta, mitä voin antaa sinulle, on että löydät yhteyden aitoon itseesi ja kohdistat energiasi sellaiselle työlle tai elämälle, joka antaa sinulle voimaa.
Olen ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti sekä neurotieteeseen perustuva Results Coach. Pohjakoulutukseltani olen aikuiskasvatustieteen maisteri ja olen tehnyt pitkän työuran henkilöstöpäällikkönä työskennellen liiketoiminnan johdon ja henkilöstön parissa. Tunnistan hyvin erilaiset työhön liittyvät haasteet ja haluan osaltani olla edistämässä etenkin työelämän mielekkyyttä ja ihmisten hyvinvointia.
Tarjoamani videoterapiasession aikana voit olla kotona, töissä, matkoilla, mökillä, merellä, metsässä – missä vain videoyhteys saadaan toimimaan!
Voit tiedustella vapaita aikoja sähköpostitse: paula@yhteystaito.fi
Tai seuraa Facebookissa: https://www.facebook.com/sydanpolku
Hei.
Tarjoan matalankynnyksen lyhytterapiaa etänä ja lähitapaamisena. Pääset terapiaan
nopeasti ilman jonottamista ja hinta on kustannustehokasta 50e/45min). Käyntejä vain sinun tarpeidesi verran. Et tarvitse lääkärin lähetettä.
Lyhytterapeuttina vahvuuteni on vankka terveydenhuoltoalan pohjakoulutus (fysioterapeutti ja terveystieteiden maisteri, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti).
Terapeuttina lähestyn sinua aina yksilöllisesti. Asiakkaanani huomioin sinut kokonaisuutena ja arvostan sinun tarinaasi.
Olen terapeuttina empaattinen sekä armollinen. Yhdessä löydämme vahvuutesi. Työssäni olen auttanut ahdistuksesta, masennuksesta, uupumuksesta, itsetuntohaasteista, unettomuudesta, traumoista, pelkotiloista ja kiireisen elämän ylikuormituksesta kärsiviä asiakkaita.
Olet lämpimästi tervetullut vastaanotolleni. Ensimmäinen tapaaminen on aina ilmaista. Jos kaipaat lisätietoja lyhytterapiasta niin vastaan mielelläni.
Tiedustelut ja varaukset:
Sähköposti:kuntomajatmi@gmail.com
Nettisivu: https://www.kuntomaja.com
Koulutukseltani olen ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti LTY, kasvatustieteen maisteri, erityisopettaja, neuropsykiatrinen valmentaja sekä retaming valmentaja. Työskentelyotteeni on avoin ja ratkaisukeskeinen ja koen itsetuntemuksen sekä mielen hyvinvoinnin vahvistamisen olevan tärkeitä elementtejä hyvinvoinnin tukena läpi elämän. Olen työskennellyt pitkään neurokirjon lasten ja perheiden parissa ja omaan laajan osaamisen neurokirjon asioissa.
Terapiatyö ja ihmisten kokonaisvaltainen tukeminen inspiroivat minua päivittäin ja koenkin tärkeäksi olla asiakkaideni kasvumatkoilla mukana yhtenä tärkeänä toivon ylläpitäjänä. Koen itsetuntemuksen olevan tärkeä osa hyvinvointia ja kannustan asiakkaitani pitämään itsestä huolta myös ennaltaehkäisevästi. Erityisosaamiseeni kuuluu myös kaikenlaisissa ihmissuhdepulmissa tukeminen ja yhdessä ratkaisujen löytäminen. Tarjoan myös kattavaa eroauttamista sekä ohjaan Suomalaisen eroseminaarin ryhmiä sekä parisuhteiden hyvinvointia edistäviä ja ylläpitäviä parisuhdekursseja. Tarjoan myös yksityistä parisuhdeohjausta erilaisissa elämäntilanteissa oleville pareille.
Erityisosaamiseni liittyy vahvasti neuropsykiatrisiin häiriöihin, ADHD ja autismikirjoon, parisuhdepulmiin, eroterapiaan, persoonallisuushäiriöihin, ihmissuhdehaasteisiin, itsetuntemukseen, muutosvalmennukseen, resilienssin kohentamiseen, psyykkisen hyvinvoinnin osa-alueisiin, kasvatuspulmiin sekä oppimisen – että elämänhallinnan haasteisiin. Psyykkisen valmennuksen saralla valmennan erityisesti ammatillisen identiteetin ja työuupumukseen liittyen sekä perhe ja työelämän yhdistämiseen. Työotteeni on käytännönläheinen ja pidän hyvän huomaamisen harjoittelua tärkeänä kaikessa asiakastyössä.
Lähivastaanottoni on Helsingissä Katajanokalla. Myös etävastaanotto.
Voit lukea artikkeleitani Valitseterapia.fi blogista
sekä tutustua minuun lisää instagramissa @terapiatoive
terapiatoive@gmail.com
http://www.toive.net/, IG @terapiatoive
Tarjoan lyhytterapiaa vastaanottotiloissa Turussa, etäyhteys on mahdollista ja teen myös kotikäyntejä Turun seudulla. Vanhemmuus voi olla kuormittavaa ja aiheuttaa tunteita, joiden käsittelyyn olisi hyvä saada ulkopuolista tukea. Erityisosaamistani on lapsiperheiden tukeminen yksinäisyydessä, mielialan laskussa ja ahdistuksessa. Voimme yhdessä räätälöidä juuri sinun tai koko perheesi kaipaaman tuen. Työskentelen hyvin joustavasti, myös iltaisin ja viikonloppuisin. Koulutukseltani olen ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja kasvatustieteiden maisteri. Olen suorittanut myös psykoterapeuttiset valmiudet. Puh. 044 240 3595 sirkku@jaksavamieli.fi Vastaanotto: Lounatuulet Yhteisötalo Läntinen pitkäkatu 33, Turku
Hei!
Etsin harjoitusasiakkaita ratkaisukeskeisen lyhytterapian harjoitteluun.
Koulutukseltani olen kätilö/sairaanhoitaja (AMK) ja seksuaalineuvoja.
Tällä hetkellä opiskelen Siria sertifioiduksi ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi (50 op sisältäen psykoterapeuttiset valmiudet).
Työtaustani on vankasti sote-alalla ja olen työskennellyt monipuolisesti lasten ja perheiden parissa niin terveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa kuin lastensuojelussakin. Työkokemukseni on tuonut mukanaan monipuolista osaamista perheiden, lasten ja aikuisten kohtaamiseen ja erilaisten elämäntilanteiden ymmärtämiseen.
Vahvuuksiani asiakastyössä ovat tasavertainen ja läsnä oleva kohtaaminen sekä kunnioittava, kuunteleva ja keskusteleva työote olipa tilanteesi minkälainen tahansa.
Erityisiä osaamisalueitani ovat vanhemmuuteen, lasten ja nuorten käyttäytymisen haasteisiin, itsetuntoon ja parisuhteeseen sekä seksuaaliterveyteen liittyvät aiheet.
Vapaa-ajallani nautin yhdessäolosta perheeni kanssa ja luonnossa liikkumisesta, sekä toimin tukiperheen vanhempana erityistä tukea tarvitseville lapsille.
Tarjoan lyhytterapiaa opiskelijahintaan 45 €/45 min.
Ajanvaraus puhelimitse: 040 762 4525 tai sähköpostilla: laura@vahvuuksienjaljilla.fi
Vastaanottotilani sijaitsee Turun keskustassa. Lisäksi tapaamisia on mahdollista järjestää etänä tai luonnossa yhdessä ulkoillen.
Yritykseni Vahvuuksien jäljillä Oy:n nettisivut aukeavat tammikuun 2025 aikana. http://www.vahvuuksienjaljilla.fi
Olen aiemmin toiminut terveydenhoitoalalla asiakaspalvelutyössä. Reilu 50-vuotiaana irtisanomisen ja asennemuutoksen myötä lähdin ensin opiskelemaan logoterapian perusopintoja ja oppimisesta innostuneena pääsin ratkaisukeskeiseen lyhytterapiakoulutukseen Helsingin Psykoterapia instituuttiin. Sairastuin opiskelun aikana suolistosyöpään ja valmistuin keväällä 2018 lyhytterapeutiksi ja selvisin opiskelujen myötä myös syövästä. Sain hoidoista ulosteenkarkailuvaivan Lars-syndrooman ja jouduin jäämään sen vuoksi sairaseläkkeelle muutama vuosi myöhemmin. Opiskelin kliiniseksi hypnoterapeutiksi ja rentoutusvalmentajaksi ja teen etänä rentoutusta syöpäpotilaille ja heidän läheisilleen. Olen opiskellut unien tulkintaa ja Nlp-terapia menetelmiä. Toimin vain etänä. Lyhytterapia menetelmiä käytän tukiessani syöpäpotilaita vertaisena ja kokemustoimijana eri yhdistysten tukemana ja luon toivoa toivottomuuteen monin tavoin. Viime vuodesta alkaen aloin kirjoittamaan kirjaa selviämisestäni ja sen pitäisi olla valmiina kevään 2025 aikana. Lyhytterapia opiskelut pelasti henkeni sairastaessani vakavasti. Se loi uskoa, että olen jotain arvokasta ja jolla on annettavaa muille. Ota rohkeasti yhteyttä. Olen löytänyt rakkauden itsestäni ja tänään olen ihminen ihmiselle Sinun tarpeitasi ja toiveitasi kuunnellen kohti valoa.
Valmistuin ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi Helsingin Psykoterapiainstituutista syyskuussa 2024. Olen luonteeltani iloinen, avoin, kuunteleva ja analyyttinen. Olen aikaisemmalta koulutukseltani tietojohtamisen DI ja työskennellyt yli 15 vuotta IT- ja etenkin datatöiden parissa niin esihenkilönä kuin osana tiimiä. Hektinen IT maailma on minulle tuttua, mutta elämänkokemusta löytyy monista asioista, kuten vaikea äitisuhde, häpeä, riittämättömyys, kontrollintarve, parisuhdekonfliktit muutamia mainitakseni. Tule rohkeasti juttelemaan luottamuksella kaikenlaisista ongelmista. Mikään ongelma ei saisi olla sellainen, mistä ei voisi puhua. Koulutus: Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (2024), Tietojohtamisen DI (2008), BA in International Business Communication (2005) Ajanvaraus sähköpostilla, tekstiviestillä tai linkedin viestillä: Sähköposti: janikaitajarvi@gmail.com Puhelin: 040 7153863 Linkedin: https://www.linkedin.com/in/jani-kaitajarvi/
Tietojohtamisen DI (2008), BA in International Business Communication (2005)
Ajanvaraus sähköpostilla, puhelimitse tai linkedin viestillä:
Sähköposti: janikaitajarvi@gmail.com
Puhelin: 040 7153863
Olen ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, koulutuspaikka Kuopio Snellman Instituutin kautta (50 op.).
Ammatti taustaltani olen sairaanhoitaja – työterveyshoitaja, työkokemusta yli 20 vuotta hoitoalalta.
Olen voimavarakeskeinen työnohjaaja (STOry),
joten työelämään kuormittavat kokemukset ovat lähellä sydäntäni myös lyhytterapian puolella mm. jaksaminen ja työuupumus, muutostilanteet. Nyt työskentelen työhyvinvointipalveluissa ja teen päätyökseni työnohjausta ja lyhytterapiaa.
Työotteeni on ratkaisukeskeinen ja käytän lisäksi kotiharjoitteina mm. voimavarakeskeisiä Mindfulness menetelmiä, olen kouluttautunut Voimavarakeskeiseksi Mindfulness ohjaajaksi. Käytän toiveiden mukaan pieniä pysähtymisen hetkiä terapiatunneilla. Voimavarakeskeisessä työskentelyssä minua ilahduttaa erityisesti asiakkaan tekemät omat oivallukset ja vahvuuksien sekä piilopotentiaalin löytäminen. Uskon että asiakkaallani on paljon enemmän vahvuuksia kuin mitä hän itse tiedostaa. Toivon ylläpitäminen on minulle tärkeää terapiaistuinnoissa mm. pienten edistysaskeleiden huomaaminen.
Terapeuttina olen helposti lähestyttävä ja lämminhenkinen. Minulle on tärkeää että asiakkaani tulee kuulluksi ja aidosti nähdyksi omine huolineen ja murheineen.
Ajattelen ” Terapia on paikka, jossa voi vapaasti kertoa ja tutkia kokemuksiaan, tunteitaan ja ajatuksiaan,
etsiä uusia näkökulmia, riittää että on halukas tutkailemaan muutoksen mahdollisuuksia” .
Olen lisäksi perehtynyt unettomuuden hoitomenetelmiin (CBT-menetelmät) sekä täydentänyt osaamistani NLP taidoilla.
Täydennyskoulutuksena olen käynyt tunnekeskeisen pariterapian kerta koulutuksen.
Harrastan vapaa-aikana puutarhanhoitoa, lukemista, sähköpyöräilyä ja luonnossa liikkumista.
Yhteydenotot sähköpostitse aino.karhu1@gmail.com
Lyhytterapia on matalan kynnyksen terapiaa, jonne voit hakeutua ilman lääkärin lähetettä tai diagnoosia. Siinä keskiössä on asiakkaan oma tarve, aihe tai ongelma, johon hän haluaa muutosta. Taustalla voi olla odottamaton elämänmuutos, kriisi tai muu kohdattu haaste, voimien ehtyminen tai kokemus umpikujassa olemisesta. Lyhytterapiaa suositellaan asiakkaalle, jonka vaikeudet eivät ole vielä ennättäneet kroonistua, tai joka odottaa pääsyä psykoterapiaan. Lähestymistapani on ratkaisukeskeisyys, joka hyödyntää asiakkaan omia voimavaroja ja rakentaa voimaantumista. Näkökulma on tulevaisuudessa. Ratkaisukeskeinen lyhytterapia on asiakkaan ja terapeutin yhteistä tavoitteellista toimintaa, jossa tunnistetaan ja vahvistetaan olemassa olevia hyviä ja toimivia asioita asiakkaan elämässä. Olen koulutukseltani teologi, lisäksi olen työnohjaaja (STOry) sekä mindfulnessohjaaja CFM®. Minun kanssani voit ottaa puheeksi myös hengellisyyteen liittyvät asiat.
Tarjoan ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa etäyhteydellä aikuisille ja nuorille.
Palveluihin sisältyvät yksilö- ja pariterapia.
Minuun ja toimintaani voi tutustua paremmin kotisivuilla ja somekanavissa:
🍀 https://terapiaesikko.fi/
🍀 https://www.facebook.com/p/Terapia-Esikko-61561819828996/
🍀 https://www.instagram.com/terapiaesikko/
Yhteydenotot ja ajanvaraukset: info@terapiaesikko.fi
Ajanvarauskalenteri: https://valitseterapia.fi/terapeutit/jenni-kiikkila/
Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, pariterapian täydennyskoulutus, sosionomi (AMK), FM viestintätieteet, BA valokuvaus.
Erityisosaamiseni: Erityisherkkyys, erityislapset, avioero, ahdistus, paniikkikohtaukset, uupumus, masennus, burnout
Ajanvaraus verkossa http://www.vello.fi/ruuhkaretriitti. Mainitsethan lisätietoja-kentässä mikäli haluat tapaamisen etäyhteydellä.
Sähköposti: piamrt@gmail.com
Puhelin: 0447991180
/www.piakokko.com
Olen Susanna Kokko, 39-vuotias sotealan ammattilainen. Olen toiminut työurallani sairaanhoitajana erilaisissa työympäristöissä mm. Lasten ja nuorten parissa, autismin kirjon asiakkaiden parissa, traumaosastolla, maahanmuuttajien parissa, esimiestyössä ja työkykyvalmentajana. Olen ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti sekä tällä hetkellä myös hierojaopiskelija. Haluan auttaa asiakkaitani kokonaisvaltaisesti hyvinvoinnin, niin psyykkisen kuin fyysisen, parissa.
Kokemukseni ihmisten kohtaamisesta erilaisissa elämänhaasteissa on minulle luontevaa. Suhtaudun ihmiseen aina ainutkertaisena kokonaisuutena, jokainen meistä kamppailee erilaisten psyykkisten ja fyysisten oireilujen kanssa päivittäin. Terapeuttina olen läsnäoleva, empaattinen, aito ja ratkaisuja etsivä. Sinä voit tulla terapiaan juuri sellaisena kuin olet, niiden asioiden kanssa mitä sillä hetkellä kannat mukanasi.
Otan vastaan asiakkaita Jyväskylässä, Palokan keskustassa. Mahdollisuus myös terapiaan etämenetelmin.
Erityisosaaminen: masennus- ja ahdistusoireilu, työuupumus, haasteet pari- ja perhesuhteissa, läheisriippuvuus ja teemaan liittyvät haasteet. Myös nepsyoireilut ja haasteet työ- ja koulumaailmassa.
Hinnasto:
45min/55e
Sähköposti: susannakokko@hotmail.com
Puhelin: 0456316152
* Otan uusia harjoitusasiakkaita seuraavan kerran maaliskuussa 2025! *
Kaipaatko tukea itsemyötätunnon kehittämiseen, elämänilon löytämiseen tai siihen, että osaisit levätä?
Etsitkö lyhytterapeuttia, joka ymmärtää sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta, neurokirjolla elämisen ilmiöitä tai epätavallisia elämänvalintoja?
Onko sinulla kahden kulttuurin koti, jonka erityisiä haasteita haluat peilata?
Oletko kohdannut äkillisen surun kuoleman tai muun menetyksen seurauksena, ja tarvitset apua sen kanssa olemiseen?
Haluatko kumppanisi kanssa työstää sitä, miten rakkautenne voisi kirkastua ja olla haasteitanne suurempi?
Olen vähän päälle nelikymppinen helsinkiläinen sosiaali- ja kulttuuriantropologi, ja valmistun ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi elokuussa 2025. Terapiatyössä minua puhuttelee vilpitön ja välitön kohtaaminen, toivon kipinöiden huomaaminen ja se, miten paljon voimaa kokemusten yhteisellä, viisaalla peilaamisella on.
Minulla on elämänmittainen kokemus tietoisuustaitojen harjoittamisesta. Vaikka opiskelen ratkaisukeskeisyyttä, sovellan terapiatyössäni myös kaikkea muuta itselleni kertynyttä osaamista ja ymmärrystä. Henkilönä olen vahvasti tässä ja nyt, optimistinen ja lempeä.
Tarjoan kaikenlaisen moninaisuuden vahvuutena näkevää kulttuuritietoista, ratkaisukeskeistä terapiaa. Erityisen tervetullut olet sinä joka koet, että toiset eivät aivan ymmärrä sitä, kuka olet tai millaisia valintoja olet elämässäsi tehnyt.
Sinun ei tarvitse olla ”hyvä terapiassa” eikä mitään muutakaan. Kannattelen sinua sellaisen ja sen mittaisen terapeuttisen prosessin läpi, jota tässä hetkessä tarvitset.
Ota yhteyttä ninnu.koskenalho@gmail.com niin sovitaan ilmainen tutustumiskäynti ja mietitään, mitä se prosessi juuri sinun kohdallasi voi tarkoittaa.
Tarjoan lyhytterapiaa (ratkaisukeskeinen lähestymistapa/viitekehys), psyykkistä valmennusta ja sparrausta erilaisissa elämäntilanteissa ja elämänvaiheissa. Myös kristillinen sielunhoito/ hengellinen näkökulma ovat osaamisaluettani, (mutta toive /tarve tästä on tultava asiakkaalta itseltään.) Olen helposti lähestyttävä ja empaattinen. Haluan mm. olla tukemassa asiakasta löytämään omia voimavarojaan ja toivon näkökulmaa elämäänsä. Aito ja hyväksyvä ilmapiiri on minulle tärkeä arvo.
Viittä vaille valmis ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, TRE-ohjaaja, tanssija ja tanssinopettaja, koulutettu hieroja, opiskeluhuollon asiantuntija
Olen ammatiltani ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti. Omaan vahvan kokemuksen (20 v.) kriisi- ja traumatyön saralta sekä muissa kuormittavissa elämäntilanteissa olevien ihmisten tukemisesta. Lähestymistapani on empaattinen, voimavaroja vahvistava sekä tulevaisuus suuntautunut.
Koulutus: Sairaanhoitaja, YAMK, työnohjaaja, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti.
Erikoisosaamis alueena minulla on kriisit, traumat, työelämä, työuupumus sekä hyvinvoinnin vahvistaminen.
Sähköposti: sarimein@gmail.com
Puhelin: 0409126991
https://tyonohjauspalvelutsarikuitunen.wordpress.com/yhteystiedot/
Tarjoan sinulle tukea henkilökohtaiseen elämään tai ammatillisiin ongelmiin. Olen työnohjaaja (STOry), ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja pohjakoulutukseltani sosionomi AMK. Minulla on myös valmius tarjota sielunhoitoterapiaa. Lisäksi olen suorittanut kriisityöntekijä ja työkykykoordinaattori koulutuksen.
Olen noin 20 vuotta työskennellyt sosiaalialan ammattilaisena, elämän haasteellisten kysymysten äärellä. Minulla on työkokemusta mm. psykososiaalisesta työstä sekä kriisi- ja väkivaltatyöstä traumaattisissa ja haavoittuvissa elämäntilanteissa olevien eri ikäisten ihmisten kanssa. Työskentelyni on asiakaslähtöistä ja haluan kulkea asiakkaan ehdoilla, kuunnellen ja kunnioittaen. Ihmisenä ja terapeuttina minulle on tärkeää ihmisen arvostava kohtaaminen, luottamuksellisuus ja toivon luominen.
Työotteeni on dialoginen ja voivarakeskeinen, johon kuuluu myös ratkaisukeskeisyys, reflektiivisyys ja narratiivisuus. Voimavarakeskeisessä työskentelyssä pyritään löytämään luovia ratkaisuja sekä hyödyntämään sinun kykyjäsi, taitoja ja osaamista käsillä olevan pulman ratkaisemisessa tai tavoitteiden saavuttamisessa. Dialoginen ja terapeuttinen kohtaaminen luo parhaimmillaan helpotusta, jaksamista ja uusia näkökulmia, joiden varassa voi jatkaa elämää ja työelämää eteenpäin. Yhteistyön ytimessä ovat sinun yksilölliset ominaisuutesi ja tavoitteesi sekä sinulle sopivat työskentelytavat.
Yksilöterapian hinta (sis. alv. 25,5 %):
45 min 50 €
60 min 70 €
90 min 95 €
Ota yhteyttä, niin varataan sinulle yhteinen aika ja jutellaan tilanteestasi. Terapia- ja yksilötyönohjausvastaanotto Kotkan lisäksi Helsingissä tai etänä.
Eija Kujala p. 044 977 0963
eija@toivonaskeleet.fi
Tarjoan ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa Hyvinvointikeskus Rauhassa Järvenpäässä tai etänä ympäri Suomen. Ratkaisukeskeisyyden ytimessä ovat asiakkaan voimavarojen ja vahvuuksien tunnistaminen sekä niiden pohjalta polun rakentaminen kohti toivottua muutosta. Hyödynnän työskentelyssäni keskustelun lisäksi tilanteen mukaan soveltuvia kehollisia menetelmiä, kuten hengitys- ja mielikuvaharjoituksia, EFT tai TRE® -menetelmä. Terapeuttina olen empaattinen, turvallinen ja helposti lähestyttävä. Voit lukea lisää minusta sekä myös terapia-asiakkaiden kokemuksista nettisivuiltani. Nettisivut ja ajanvaraus: http://www.venlakuoppamaki.fi Sähköposti: venla@venlakuoppamaki.fi Puh: 0504306442
Kertaterapia, lyhytterapia (ratkaisukeskeinen, kognitiivinen skeematerapia, hyväksymis- ja omistautumisterapia (HOT) ja EFT-akupunktiotaputtelu), työnohjaus (STOry). Mielen hyvinvointi, työhyvinvointi, riippuvuudet (alkoholi, huumeet, pelaaminen, rahapelit, työ, ihmissuhteet jne.).
Yksilö-, sekä pariterapiaa. Toimipiste sijaitsee Tampereen keskustassa Näsilinnanakdulla. Varaukset http://www.varaaheti.fi/studiovintti
Olen ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja voimavarakeskeinen työnohjaaja. Pohjakoulutukseltani olen sairaanhoitaja ja terveystieteiden maisteri. Pitkä urani terveydenhuollon parissa on luonut minulle monipuolisen kokemuspohjan ihmisten kohtaamisesta. Työskentelyni keskiössä on dialogi, yhdessä oivaltamisen taika. Tavoitteenani on auttaa ihmisiä heidän läheisissä ja ammatillisissa suhteissaan. Tärkeintä on yhteys itseen ja toiseen. Haluan auttaa asiakkaitani havainnoimaan omaa oloaan, löytämään uusia näkökulmia, selkeyttämään omaa suuntaa ja etsimään keinoja purkaa elämän (ja työelämän) solmukohtia.
Tarjoan lyhytterapiaa ja työnohjausta etänä ja Jyväs-seudulla kasvotusten sovitussa paikassa tai kotikäynteinä. Asiakkaani ovat usein valinneet kävelyterapian, sillä raittiissa ulkoilmassa kävellessä ajatukset kirkastuvat ja puhe soljuu.
Tavoitat minut sähköpostitse tai viestillä: laulaja.riikka@gmail.com p. 040 5376 895
Terapiahinnat:
Yksilökäynti 45 min. 50 €
Yksilökäynti 60 min. 60 €
Tutustumistapaaminen 30min veloituksetta
Ollaan yhteydessä!
Oletko valmis löytämään tasapainon elämässäsi? Kaipaatko apua stressin
hallintaan, itsetuntemuksen syventämiseen tai ihmissuhteiden
parantamiseen? Varaa aika terapiaani, niin ryhdytään yhdessä
työskentelemään hyvinvointisi hyväksi.
Tarjoan yksilö- ja pariterapiaa. Ensikäynnillä kartoitetaan, että onko
tarvetta pidemmälle vai lyhyemmälle työskentelyjaksolle. Tarjoan
terapiaa tyytyväisyystakuulla eli en veloita käynnistä, jos koet sen
hyödyttömäksi.
Terapeuttina olen empaattinen ja vastavuoroinen. Pyrin kysymyksilläni ja
tehtävillä edesauttamaan tietäsi parempaan itsetuntemukseen ja oman
elämäsi hallintaan. Pariterapiassa lähdetään tarkastelemaan teidän
polkuanne ja selvittämään mahdollisia solmukohtia.
Koulutus ja erityisosaaminen: Integratiivisen
psykoterapian opiskelija/ Itä-Suomen yliopisto/ Valmistun 2028
Ratkaisukeskeinen lyhytterapia/ SnellmanEDU/Valmistunut 2024
0407385359
Opiskelen HedCo Oy:n järjestämässä koulutuksessa lyhytterapeutiksi ratkaisukeskeisellä viitekehyksellä (50op), opintoihin sisältyy myös psykoterapeuttiset valmiudet. Valmistun toukokuussa 2025. Olen pohjakoulutukseltani sosionomi (AMK), minkä lisäksi olen suorittanut psykologian opintoja (60op) sekä useita lyhyempiä täydennyskoulutuksia. Minulla on 12 vuoden työkokemus kriisi–ja mielenterveystyöstä, erityisosaamistani ovat kriisi– ja lähisuhdeväkivaltatyö.
Vastaanotolleni voit hakeutua, kun koet tarvitsevasi tukea ja keskusteluapua missä tahansa elämäntilanteessa, pienempien tai isompien haasteiden kanssa. Asiakastyössä minulle tärkeää ovat turvallisen tilan luominen, luottamuksellisuus ja aito läsnäolo.
Otan harjoitteluasiakkaita vastaan Tampereen keskustan tuntumassa. Ensimmäinen käynti on maksuton, minkä jälkeen maksu on 25€/45min. Ensimmäisellä käynnillä kartoitamme tilannettasi, toiveitasi ja tarpeitasi lyhytterapiatyöskentelyyn liittyen ja arvioimme yhdessä työskentelyn pituutta. Voit olla minuun yhteydessä kotisivujeni kautta tai sähköpostitse.
Kotisivut: http://www.iina-lehtinen.com
Sähköposti: iina.lehtinen1@outlook.com
Minna Levänen, ratkaisukeskeinen terapiaopiskelija, terveydenhoitaja/sairaanhoitaja AMK. Opiskelen ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi, valmistun 6/25. Etsin harjoitusasiakkaita kevään 2025 ajaksi. Harjoitusterapiatyöstäni en veloita mitään. Voin ottaa vastaan etänä tai Hyvinkäällä. Työskentelen terveydenhoitajana. Tietoutta ja kokemusta sieltä on kertynyt jo yli 10 vuoden ajalta. Minulla on kokemusta myös sairaanhoitajana työskentelystä eri ikäisten ja eri elämäntilanteissa olevien ihmisten parista. Tärkeimpänä työkaluna terapiatyössä pidän asiakkaan kuulemista ja kohtaamista juuri sellaisena kuin hän on. Haluan terapiassa välittää sinulle lämpimän ja aidon kohtaamisen, missä on turvallista lähteä tutkimaan omaa itseään ja löytää mahdollisia uusia suuntia omalle hyvinvoinnille ja elämään. Voit olla minuun yhteydessä sähköpostitse niin voimme sopia ensimmäistä tapaamisaikaa. Minna Levänen sähköposti: minna_mariak@hotmail.com
Kohtaamisia lämmöllä, luottamuksella ja läsnäololla ♥
Toteutan ratkaisuihin ja voimavaroihin suuntaavaa lyhytterapiaa integratiivisella työskentelyotteella. Tämä tarkoittaa, että käyntimäärä, tapaamisten tiheys ja käytettävät menetelmät valitaan sinun tilanteesi ja tarpeesi mukaan. Keskustelujen ohella voimme tehdä myös mm. palautumista ja läsnäoloa vahvistavia harjoitteita sekä käyttää luontointerventioita.
Toimin lyhytterapeuttina, työnohjaajana sekä palautumisen palveluiden parissa. Lyhytterapeuttina erityisosaamistani ovat jaksamisen ja palautumisen tukeminen, itsetuntemuksen vahvistaminen, vuorovaikutuksen ja tunnetyöskentelyn teemat sekä erilaiset kriisi- ja muutostilanteet. Työskentelen paljon myös ahdistuneisuuden ja riippuvuuksien parissa sekä parisuhteiden ja uramuutosten äärellä. Asiakkaina on sekä yksilöasiakkaita että pareja. Vahvuuksiini kuuluu luontopainotteinen työskentely.
Olen monipuolinen mielen hyvinvoinnin ja työelämän ammattilainen. Olen kouluttautunut ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi, työnohjaajaksi sekä monipuolisesti mm. mindfulnessin, palautumisen ja luontolähtöisen hyvinvoinnin parissa. Parhaillaan käynnissä ovat myös mielenterveys- ja päihdetyön ammattitutkinnon opinnot. Jatkuva kehittyminen niin ammatillisesti kuin ihmisenä on minulle tärkeää, voidakseni parhaiten auttaa juuri sinua. Aiempi työhistoria löytyy parin vuosikymmenen ajalta ihmisten parissa henkilöstötehtävissä sekä kouluttajana it-alalla.
Ajanvaraus: http://www.vello.fi/mielenliekki
Sähköposti: mielenliekki@gmail.com
Puhelin: 040 503 3154
http://www.mielenliekki.fi/
Olen Kati Maidell, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti. Pohjakoulutukseltani olen terveydenhoitaja (amk), kasvatustieteen maisteri, terveystiedon opettaja. Lisäksi olen opiskellut monia lyhyempiä mielen hyvinvointiin liittyviä kursseja. Parhaillaan opiskelen psykologian opintoja Jyväskylän avoimessa yliopistossa.
Terapeuttina ajattelen, että asiakas on oman elämänsä paras asiantuntija ja hänellä on olemassa voimavaroja ja rohkeutta, joiden löytymiseen tarvitaan toisinaan turvallista ja rohkaisevaa, empaattista kanssakulkijaa.
Olen rauhallinen, aidosti asiakastani kunnioittava ja kuuntelen herkällä korvalla asiakkaani mielen ja kehon viestejä. Olen saanut asiakkailtani kiitettävää palautetta tavastani työskennellä vuorovaikutteisesti ja empaattisesti, yksilön tarpeita kunnioittaen.
Terapian tavoitteet luodaan aina yhdessä, jolloin terapiatyöskentely on johdonmukaista ja parhaiten asiakkaan tarpeita palvelevaa.
Lyhytterapiaprosessin pituus tavallisesti noin 1-25 kertaa. Sinä päätät, mikä on sinulle paras.
Voit tutustua minuun lisää
kotisivujeni kautta http://www.pieniterapiahetki.fi/
Instagram: pieniterapiahetki
http://www.facebook.com/pieniterapiahetki
Terapiahinnat:
Yksilökäynti 45 min. 55 €
Yksilökäynti 60 min. 65 €
Paritapaaminen 60 min. 85 €
Ajanvaraus onnistuu sähköpostitse maidell.kati@gmail.com tai kotisivujeni yhteydenottolomakkeen
kautta. Etäterapia on mahdollista videoyhteydellä tai puheluna.
Olet lämpimästi tervetullut omana itsenäsi tapaamiseen.
Kati
Ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa ja valmennusta – konkreettisia ratkaisuja pienin askelin
Etsitkö tukea muutokseen, tavoitteiden saavuttamiseen tai elämänhallinnan haasteisiin? Tarjoan ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa ja valmennusta, jossa keskitymme käytännönläheisiin toimiin, voimavaroihin ja pieniin askeliin kohti tavoitteita.
Erityiskokemus uravalmennuksessa: Pitkä kokemus korporaatiomaailmasta antaa minulle vahvan ymmärryksen työelämän haasteista, kuten:
– Urakehityksen suunnittelu ja oikean suunnan löytäminen
– Prokrastinaation selättäminen
– Huijarisyndrooman käsittely
– Työuupumuksesta palautuminen ja rajojen asettaminen
Kokemusta myös seuraavista teemoista (asiakastyön kautta):
– Ahdistus ja murehtiminen
– ADHD ja arjen hallinta
– Rahankäytön ja taloudellisen stressin hallinta
– Perfektionismi ja muiden miellyttäminen
– Rentoutuskeinot ja stressinhallinta
– Oman tahdon ilmaiseminen ja itsensä arvostaminen
– Ilo, merkityksellisyys ja tasapaino arjessa
Terapia sopii erityisen hyvin silloin, kun haluat konkreettisia työkaluja ja ratkaisuja tietyn haasteen tai tavoitteen edistämiseksi.
📍 Helsingissä, etänä tai kävelyterapiana
🌍 suomeksi tai englanniksi
📧 olessiamanner.sfbt@gmail.com
Ratkaisukeskeisen lyhytterapian opiskelija | Oikeustieteen maisteri
Ota yhteyttä – yhdessä kohti ratkaisuja, pienin mutta merkittävin askelin!
Erilaiset vaikeudet ja koettelemukset ovat väistämätön osa elämää. Tilanteissa, joissa omat selviytymiskeinot tuntuvat riittämättömiltä tai jopa haitallisilta, kannattaa hakea apua. Meistä jokaisesta löytyy valtavasti rohkeutta ja kyvykkyyttä, kun olemme valmiita päästämään irti ja suuntautumaan uudelleen.
Valmistuin ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi vuonna 2020, pohjakoulutukseltani olen sosionomi (YAMK). Olen työskennellyt parikymmentä vuotta sosiaalialan eri tehtävissä nuorten ja työikäisten parissa.
Teen ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa sivutoimisesti. Uutena asiakkaana voit ensin varata kotisivuiltani maksuttoman 20 minuutin ajan tutustuaksesi ja arvioidaksesi lyhytterapeutin ja -terapian soveltuvuutta itsellesi. Terapiaa on mahdollista toteuttaa yksilö- ja paritapaamisina. Palvelen myös etäyhteyksin paikkakunnasta riippumatta.
Uskalla Kysyä neuvonta- ja terapiapalvelut.
Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (IASTI), Seksuaaliterapeutti, Seksuaalineuvoja, FM
Erityisosaaminen: Identiteetti, addiktiiviset käyttäytymiset, seksuaalisuus, monikulttuuriset suhteet.
Työkielet/Services in: SUOMI, ENGLANTI, ITALIA/FINNISH; ENGLISH; ITALIAN.
Varaukset sähköpostin kautta/Reservations: arianna.marcon@seksuaalineuvonta.info https://seksuaalineuvonta.info/
Advanced Solution-Focused Practitioner (IASTI certified) and Sex Therapist experienced in brief therapy and sexual counseling, supporting individuals, couples, and groups in their journey of self-discovery and empowerment at a pace that respects each person’s needs. My multicultural and inclusive approach is further supported by professional fluency in Finnish, Italian, and English.
Olen asunut viimeiset parikymmentä vuotta ulkomailla, 15 vuotta Afrikassa ja nyt Etelä- Euroopassa. Kaikenlaiset kulttuurilliset ja ulkosuomalaisuuteen liittyvät haasteet ovat tulleet minulle ulkomaanvuosien aikana hyvin tutuiksi, ja kohtaan niitä edelleen monenmaalaisten ystävien ja kollegojen kanssa. Olen kohdannut runsaasti juurettomuutta, yksinäisyyttä, arvottomuutta ja kuin myös lukuisia epäterveellisiä tapoja selviytyä arjesta vieraassa ympäristössä. Arki vieraassa maassa voi olla hyvinkin haastavaa, ja keskusteluapu jonkun samanlaisessa tilanteessa olevan/olleen kanssa voi olla suureksi avuksi. Myös työskentely paikallisten kanssa voi aiheuttaa sopeutumisvaikeuksia kulttuuristen eroavaisuuksien takia – sen olen omassa ghanalaisessa yrityksessämme huomannut useasti, ja huomaan edelleen vaikka puolin ja toisin opettelua on paljon tapahtunut. Aina se oma \”suomalainen\” tapa toimia ei todellakaan toimi, vaan joustavuutta tarvitaan molempiin suuntiin. Olen ollut vapaaehtoisena keskusteluapuna mukana myös erilaisten riippuvuuksien kanssa kamppailevien ihmisten kanssa. Sielläkin se, että joku kuuntelee, on tärkeintä. Ja se, että aina on toivoa paremmasta, vaikka se pahimmalla hetkellä ei siltä tuntuisikaan. Aina ei tarvitse mennä päivä kerrallaan, hetkikin riittää. Yhdessä asioiden pohtiminen oikeasti auttaa! Työurallani olen työskennellyt opettajana ja tutkijana yliopistossa, ja konsulttina ja luennoitsijana Suomessa, Virossa ja Ghanassa. Yliopistourallani minulla oli alana kauppatieteet ja tarkemmin johtaminen & organisaatiot. Nykyään teen lähinnä vierailuluentoja, ja keskityn enemmän terapiatyöhön. Työssäni kohtaan ja tutkin organisaatioiden ja yksilöiden välisiä suhteita ja haasteita, etenkin opiskelijoilla oli usein sydämellään suuriakin ongelmia, jotka yhdessä pilkottiin pienemmiksi ja mietittiin ratkaisuja. Organisaatioita ei ole ilman yksilöitä, ja yksilön arvostus on aina ensiarvoisen tärkeää. Nykymaailmassa tämä vain jää usein tehokkuusvaatimusten varjoon. Työssäni yritysten kanssa pyrin löytämään keinoja yksilöille, ryhmille ja organisaatioille keinoja päästä yhteiseen, kaikkia hyödyttävään työskentelytapaan
Koulutukseltani olen ammatillinen opettaja (AmO), valtiotieteiden maisteri ja sosionomi (AMK). Yliopistossa olen opiskellut pääaineenani sosiaalityötä ja sivuaineina psykologiaa ja erityispedagogiikkaa. Ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi olen valmistunut toukokuussa 2021.
Ratkaisukeskeisessä lyhytterapiassa ja valmennuksessa käyttämäni menetelmät tähtäävät niiden voimavarojen tunnistamiseen, jotka mahdollistavat halutun muutoksen. Ratkaisukeskeisen lyhytterapian ja valmennuksen menetelmät pohjautuvat psykologiseen teoriaan, ja itse olen tuloksellisesti hyödyntänyt näitä menetelmiä muun muassa sosiaalityössä, koulutustoiminnassa sekä johtamisessa.
Ratkaisukeskeinen lyhytterapia ja valmennus on kirjaimellisesti lyhytkestoista ja ongelmien sijaan työskentelyssä keskitytään ratkaisujen löytämiseen. Olethan rohkeasti yhteydessä! Tutustumiskäynti (20 min) on maksuton.
Tapaan asiakkaitani pääsääntöisesti etänä, mutta tarvittaessa minulla on käytettävissä työtilat sekä Järvenpään että Helsingin keskustassa. Etätapaamisissa hyödynnän tietoturvallista solki.live-palvelua.
Ajanvaraus: sähköpostitse tai https://valitseterapia.fi/terapeutit/nina-mouhu/
sähköposti: nina.mouhu@selevis.fi
puhelin: 044 241 8158
http://www.selevis.fi/
Olet lämpimästi tervetullut hellittämään hetkeksi arjen pyörityksestä; istahtamaan alas, hengittämään syvempään ja rentoutumaan. Rentoutuminen auttaa sinua hiljentämään mielen hälyä sekä tunnistamaan vahvemmin oman ytimesi ja sieltä esiin nousevat tarpeet. Ratkaisukeskeisten kysymysten avulla etsitään yhdessä sinulle sopivia kongreettisia, helpostikin toteutettavia ja joskus yllättäviä ratkaisuja tilannetta helpottamaan. Keskusteluissa suunnataan katse toivoa herättävään tulevaisuuteen, mutta ei suljeta menneisyyden vaikutusta pois jos se esiin nousee. Käytössäni on myös kehollisia metodeja esim. syvähengitys, meditaatio, shindo -venytykset ja niitä on mahdollista tapaamisilla myös hyödyntää. Teen sekä yksilö- että pariterapiaa. Olen työskennellyt myös ryhmien kanssa.
Koulutukseltani olen ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja sairaanhoitaja. Vahvuuteni on erityisesti ahdistuneisuuden hoidossa. Työssäni keskityn tukemaan asiakkaitani ja autan heitä löytämään käytännönläheisiä ratkaisuja ja keinoja hyvinvointinsa tukemiseen. Luonto on minulle tärkeä osa elämää ja ammatillista identiteettiäni. Tapaamiset voimme järjestää vastaanottotiloissani, etätapaamisina tai vaikka ulkoilun merkeissä metsäpoluilla. Uskon, että luonnon voimaannuttava vaikutus voi tarjota uusia näkökulmia ja tukea myös sinulle matkallasi kohti uudenlaista hyvinvointia. Terapeuttina olen lämmin ja ymmärtävä rinnallakulkija. Minulle on helppo jutella vaikeiltakin tuntuvista asioista. Avullani opit huomaamaan uusia näkökulmia ja löydät itsestäsi tarvittavan voiman tehdäksesi muutoksen elämääsi.
Ajanvaraus sähköpostitse. Tarjolla on ilta- ja viikonloppuaikoja. Ota rohkeasti yhteyttä! Tutustumistapaaminen (30 min.) on maksuton.
45 min / 50 €
Ratkaisukeskeinen viestiapu 45€
Sähköposti: elinvoimalani@gmail.com
Yhteydenotot ja ajanvaraus tiedustelut sähköpostitse: elinvoimalani@gmail.com
Tarjoan ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa ja tukea kohti parempaa tulevaisuutta. Uskon, että jokaisella ihmisellä on sisällään kyky löytää ratkaisuja elämän solmuihin ja kipuihin. Usein ratkaisujen löytämiseen auttaa viisas vierelläkulkija, joka sopivilla kysymyksillä auttaa löytämään omat vahvuudet, sekä johdattaa rakentavaan näkökulman vaihtoon. Ratkaisukeskeinen lyhytterapia kanssani voi tarjota sinulle apua esimerkiksi jos -koet ahdistusta tai uupumusta -koet masennuksen tunteita -kärsit unettomuudesta -olet tienhaarassa vaikean ihmissuhteen kanssa -haluat vahvistusta vuorovaikutustilanteisiin -koet haasteita ja väsymystä vanhemmuudessa -haluat vahvistusta itsetuntoosi -haluat tukea päätöksentekoon -tukea omannäköisen elämänpolun löytämiseen Lähde kanssani löytämään voimavarasi ja vahvuutesi, jotka johdattavat sinua elämässäsi kohti selkeämpää ja valoisaa huomista!
Hei! Olen Elina, tarjoan ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa etänä opiskelijatyönä, valmistun tänä keväänä. Terapiakertoja on kymmenen, 45 minuuttia kerrallaan. Terapia on ilmaista. Autan sinua löytämään omat voimavarasi ja ehkä löytämään uusia näkökulmia elämän haasteisiin.
Olen lämminhenkinen, kuunteleva ja ratkaisukeskeinen Hedcoach®-sertifioitu lyhytterapeutti (koulutus 50op, sisältäen psykoterapeuttiset valmiudet). Muulta koulutukseltani olen kasvatustieteiden maisteri ja päätyöni on luokanopettaja, mutta sen ja terapiatyön lisäksi opiskelen tällä hetkellä Helsingin yliopistossa erityisopettajaksi. Olen myös suorittanut eMBA-koulutuksen Turun Kauppakorkeakoulussa, musiikin opintoja Turun konservatoriossa sekä muita niin opettamiseen kuin kaupalliseenkin alaan liittyviä kursseja ja koulutuksia.
Erityiset mielenkiinnon kohteeni ja erityisosaamiseni ovat etenkin ihmissuhteisiin, vanhemmuuteen ja perheeseen, työhön/yritystoimintaan, kouluun tai opiskeluun sekä ikääntymiseen liittyvät muutokset ja haasteet elämässä. Voin tällä hetkellä ottaa vastaan 1-2 uutta terapia-asiakasta. Tällä hetkellä tarjoan yksilöterapiaa.
Ensimmäinen tutustumiskäynti (30 min, lähi- tai etätapaaminen tai puhelinkeskustelu) on aina maksuton. Sen jälkeen voimme sopia mahdollisesta jatkosta. Tutustumiskäynti ei sido sinua mihinkään. Useimmiten lyhytterapiakäyntejä tarvitaan 1-10 eli jo yhdelläkin käyntikerralla voit saada apua. Varsinaisen lyhytterapiatapaamisen kesto on 45 minuuttia ja sen hinta on 50,00 euroa. Terapiakäynti voi olla myös pidempi, jolloin hinta sovitaan erikseen. Maksu laskulla.
Toimin etävastaanottona (Meet, Teams tai Zoom), joten voit olla yhteydessä minuun mistä päin Suomea tahansa, mutta Lohjalla onnistuu myös lähitapaaminen.
Huom! Lyhytterapiakäynneistä ei tehdä Kanta-merkintöjä eikä niitä kirjata mihinkään rekisteriin.
Tavoitat minut parhaiten
– sähköpostilla: tmi.marikristiina@gmail.com
– puhelimitse: 040 258 4998 (arkisin klo 15-18 välillä, mutta jos en pysty vastaamaan, niin jätä viesti/soittopyyntö, niin palaan asiaan vuorokauden sisällä).
Olen lempeä, läsnäoleva ja aktiivinen terapeutti. Kohtaan sinut aina myötätuntoisesti ja omaa kokemustasi kunnioittaen.
Työskentely kanssani on pitkälti keskustelua, mutta käytän keskustelun tukena myös visualisointia sekä kehollisia harjoitteita, kuten erilaisia rentoutus- ja hengitysharjoituksia.
Työotteeni on ratkaisukeskeinen ja keho-mieli suuntautunut. Se tarkoittaa, että autan sinua löytämään omat vahvuutesi ja juuri sinun tilanteeseesi sopivat keinot ja ratkaisut. Keholliset harjoitteet auttavat löytämään yhteyden sisimpään, josta oma voima ja ratkaisut usein löytyvät, mielen oivallusten kautta.
Koulutus:
Olen sertifioitu ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (IASTI, LTI) ja NLP-valmentaja (NLP Master Practitioner). Hyödynnän NLP-mielikuvaharjoituksia terapiatyössäni, jos asiakas niin toivoo. Opiskelen parhaillaan Mindfulness-ohjaajaksi (valm. 2025). Pohjakoulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri.
instagram: @terapiakasvu
Ajanvaraus: s-postilla tai https://valitseterapia.fi/terapeutit/tessa-paussu/
(In English below)
Tarjoan inklusiivista ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa, jonka tavoitteena on luoda yksilöllisesti toteutettu turvallinen terapiakokemus niin vähemmistö- kuin enemmistöasiakkaille. Voimavarakeskeinen ja empaattinen työskentelytapani sopii yhtä hyvin yksilöille kuin kaikenlaisille perheille ja ryhmille. Identiteetteihin, ihmissuhteisiin, neuromoninaisuuteen, jaksamiseen ja uskontoon/henkisyyteen liittyvät teemat ovat sydäntäni lähellä. Kielet: suomi, englanti, ranska.
Olen v. 1983 syntynyt filosofian tohtori ja tehnyt tutkijanuran vähemmistö- ja uskontohistorian parissa. Toimin myös DEI-valmentajana. Identifioidun neuromoninaiseksi queer-ihmiseksi ja pronominini on she. Valmistuin 06/2024 ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi Helsingin Psykoterapiainstituutista. Vastaanotto livenä Sipoon Söderkullassa sekä etänä.
Ajanvaraus: https://vello.fi/rosemariepeake/
Sähköposti: info@rosemariepeake.fi
Nettisivu: http://www.rosemariepeake.fi
***
I offer inclusive solution-focused brief term therapy aimed at creating a personalized, safe therapeutic experience for both minority and majority clients. My strength-based and empathetic working approach is suitable for individuals as well as all kinds of families and groups. Themes related to identities, relationships, neurodiversity, well-being, and religion/spirituality are close to my heart. Languages: Finnish, English, French.
I was born in 1983 and hold a PhD with a research career in minority and religious history. I also work as a DEI coach. I identify as a neurodivergent queer person, and my pronoun is she. I graduated in June 2024 as a solution-focused brief therapist from the Helsinki Psychotherapy Institute. I offer in-person sessions in Söderkulla, Sipoo, as well as remotely.
Booking: https://vello.fi/rosemariepeake/
Email: info@rosemariepeake.fi
Website: http://www.rosemariepeake.fi
Ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa ja neuropsykiatrista valmennusta.
Also service in English.
Koulutus: FM (filosofia), Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti 60 op, Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja, Psykologian perus- ja aineopinnot, Opinto- ja uraohjaaja Erityisosaaminen: haastavat elämäntilanteet, muutokset ja kriisit, vanhemmuuden ja parisuhteen tukeminen, oppimisvaikeudet, stressi ja uupumus
Yhteystiedot:
puh. +358 40 3649348
Olen lyhytterapeutti opiskelija. Otan harjoittelu asiakkaita vastaan etäyhteydellä. Erilaiset elämään liittyvät kriisit ja haasteet. s-posti eipuha@gmail.com
Välitän Oy, http://www.välitän.com
Koulutus: Lähihoitaja, lasten ja nuorten erityisohjaaja, ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja, ratkaisukeskeinen perhevalmentaja, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, reteaming valmentaja, musiikkiterapeuttiopiskelija.
Erityisosaaminen: n.23v kokemus sosiaali- ja terveysalalta, lasten ja nuorten kanssa työskentely, mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden kohtaaminen, neuropsykiatrinen valmennus, perheiden kanssa tehtävä työ, reteaming valmennus, ratkaisukeskeinen työote.
Ajanvaraus: puhelimitse tai sähköpostilla.
Puh: 044 3057035, sähköposti: terhi.pylvalainen@gmail.com
Olen ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti. Hoitoalalla olen ollut reilut 20vuotta ja tällä hetkellä työskentelen yksikönjohtajana Ykköskodeilla. Psykiatrialla olen työskennellyt vuodesta 2010, palvelutalossa, suljetulla osastolla ja poliklinikalla. Vastaanottoaikani ovat pääsääntöisesti ilta-aikoja ja viikonloppuisin myös päiväsaikaan.
Harrastuksiini kuuluvat erilaiset liikuntalajit, luonnossa ulkoilu ja käsityöt. Luonteeltani olen energinen, empaattinen ja auttamishaluinen. Tärkeitä arvojani ovat perhe, kokonaisvaltainen hyvinvointi ja luonto. Kiinnostuksenani on mindfulness, psykofyysinen kokonaisuus ja voimavaratyöskentely. Työotteeni on ratkaisukeskeinen ja hyödynnän kognitiivisia työtapoja. Käytän työssäni erilaisia kotitehtäviä ja rentoutusharjoituksia apuvälineenä. Tavoitteena on herätellä asiakkaan omaa motivaatiota ja auttaa asiakasta löytämään omien voimavarojen kautta keinoja päästä eteenpäin ongelmatilanteessaan.
Psykiatrinen sairaanhoitaja (YAMK), CBT-I unettomuusterapeutti, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, psykologian opintoja avoimessa yliopistossa (2018-2019), johtamis-/esihenkilöopintoja
Ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa kaikkialla Suomessa etävastaanotolla. Lähivastaanotto Siuntio- Lohja alueella ulkoiluterapiaa luonto- ja metsäympäristöissä.
Ajanvaraus onnistuu yhteydenotolla puhelimitse tai sähköpostilla o4o5324089 tai mireka.rantapaa@gmail.com
Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti 60 op
Työnohjaaja, työyhteisösovittelija, business coach (ICF PCC), KTM.
Pitkä kokemus johtamisen ja työelämän kysymyksistä. Myös (kristillisestä) sielunhoidosta.
”Leenalla on monipuolinen näkemys elämästä, työelämästä ja monipuolinen koulutus. Hänen läsnäolon taitonsa on asiakasta kunnioittavaa ja hän osaa käyttää kaikkia osa-alueita ratkaisukeskeisesti asiakkaan eduksi. Hän on lämmin, asiantunteva ja helposti lähestyttävä lyhytterapeutti. Hän on oikeasti kiinnostunut niistä ihmisistä kenen kanssa hän työskentelee. (asiakasreferenssi keväältä 2024)
Toimin Tampereella ja etänä. Toiminnalliset menetelmät hallussa. Kävelyterapia onnistuu. Tapaamiset mahdollisia myös englannin tai saksan kielellä.
Ajanvaraus: https://vello.fi/valmennustaloviritys/
Sähköposti: leena@valmennustaloviritys.fi
Puhelin: 050 371 6499
Asiakaspalaute kertoo minusta näin:
“Oot tosi rento, helposti lähestyttävä, rauhallinen ja hyvä kuuntelija. Siksi munkin oli niin helppo avautua.”
”Keskustelussa huomasi, että olet läsnä ja kuuntelet aidosti.”
”Kysyit hyviä kysymyksiä jotka saivat minut sanottamaan tilanteita uudella tavalla, joka puolestaan selkeytti ajattelua.”
”Koen, että onnistuit lähestymään monia ongelmakohtiani useilta eri näkökulmilta.”
”Sain kauttasi uusia ideoita miten konkreettisisesti lähteä tekemään muutosta tietyillä elämän osa-alueilla.”
Otan uusia asiakkaita vastaan maaliskuusta 2025 eteenpäin. Vinkkaa terapiasta eteenpäin myös lähipiirisi miehille, näin teet kansallisen terveysteon!
Opiskelen ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi (valmistuminen 8/25) ja haen nyt harjoitusasiakkaita. Koulutukselta olen sosionomi ja työskennellyt pitkään sosiaalialalla. Vahvuuksiani asiakastyössä on tasavertainen ja läsnä oleva kohtaaminen, kuunteleva ja kannustava työote. Kiinnostuksen kohteina asiakastyössä on parisuhdeongelmat, syömishäiriöt, mielen haasteet, peliriippuvuus, päihdeongelmat, parisuhdeväkivalta. Tarjoan lyhytterapiaa opiskelijahintaan 45e/60min. Tapaamiset joko etänä tai vastaanotollani Porissa. Ajanvaraus 041 7240016.
Sertifioitu ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (IASTI), kriisityöntekijä, sosionomi (AMK) ja FM. Laillistettu sosiaalihuollon ammattihenkilö.
Otan vastaan sekä työhuoneellani Etu-Töölössä Helsingissä että etänä.
Voit tulla vastaanotolleni muutoskohdissa, masennuksessa, surussa tai uupumuksessa, parisuhteen tai perheen kriisissä. Tietynmittaiseen terapiajaksoon ei tarvitse sitoutua etukäteen. Yleensä käyntejä on 5-10.
Ensimmäinen käynti kestää 90 minuuttia (60 minuutin taksalla). Pyrin syvälliseen keskusteluun, joka tähtää asiakkaan voimavarojen löytymiseen. Tähän asti niitä on aina löytynyt! Käytän myös mindfulnessiin pohjautuvia mielikuvaharjoitteita että kehollisia rauhoittumisharjoitteita.
Ajanvaraus: info@lyhytterapeuttitainaristo.com tai wa-viesti +358 40 167 6848
Lisätietoa minusta: http://www.lyhytterapeuttitainaristo.com
Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, lähihoitaja (mielenterveys ja päihde).
Sähköposti: minna@minnaruohtula.eu
Puhelin: 045 2510385
http://www.minnaruohtula.eu/
Hei, olen 43- vuotias, vuorovaikutuksen ja sosiaalialan ammattilainen.
Opiskelen ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa ja otan etänä vastaan harjoitusasiakkaita hintaan 40 euroa / 60 minuuttia. Ratkaisukeskeinen lyhytterapia kestää keskimäärin 3-8 kertaa.
Käyntien määrä sovitaan yhdessä asiakkaan kanssa tarpeen ja tilanteen mukaan.
Lyhytterapia on helposti saavutettavaa, luottamuksellista ja voimavaroihin keskittyvää keskusteluapua eri elämäntilanteisiin ja solmukohtiin, ongelmiin ja oireisiin, jotka heikentävät hyvinvointia.
Terapiaan kannattaa hakeutua viimeistään silloin, kun omat ajatukset tai käyttäytyminen alkavat haitata arkea ja ihmissuhteita. Lyhytterapia tukee asiakkaan omaa hyvinvointihakuista toimintaa.
Työskentelyn keskiössä ovat asiakkaan tarpeet, toiveet ja tilanne. Vahvuuksia tutkien ja voimavaroja kartoittaen etsitään välineitä ja ratkaisuja kohti toivottua muutosta.
Hakeutuminen terapiaan toimii suotuisana ennusteena ja kertoo siitä, ettei ole luopunut tavoittelemasta itsensä näköistä hyvää elämää. Olet lämpimästi tervetullut etävastaanotolleni keskustelemaan ja etsimään sinulle sopivia ratkaisuja hyvinvointisi edistämiseksi.
Yhteydenotot ja lisätiedot minusta : http://www.muutoskaiku.fi
Johanna Saarinen | Tmi Muutoskaiku | Y-tunnus 2778813-3
Otan vastaan asiakkaita sekä lähitapaamisissa (työtila ja kävelyterapia) että etäyhteyksin (video- tai puhelinyhteyksillä) sekä myös kotikäynnit ovat mahdollisia. Olen valmistunut Siriasta sertifioiduksi, ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi (50 op) toukokuussa 2024. Olen pääkaupunkiseudulla asuva kasvatustieteiden maisteri että kasvatustieteiden tohtori (erityispedagogiikka) ja erityisopettaja. Olen tehnyt työtä tutkijana ja yliopistonlehtorina noin kahdenkymmenen vuoden ajan. Minulla on myös sosiologiasta lisensiaatin tutkinto ja teen sosiologian oppiaineeseen parhaillaan väitöskirjaa. Näiden kahden tieteenalan lisäksi olen opiskellut psykologiaa, sosiaalipsykologiaa, johtamista, kasvatustiedettä ja aikuiskasvatustiedettä. Olen tutustunut teoriassa ja käytännössä traumasensitiiviseen lähestymistapaan, ahdistuksen ja masennuksen hoitoihin ja moniin muihin mielenterveyden haasteisiin myös jännittämiseen, sosiaalisten tilanteiden pelkoon, pakko-oireisiin ja myös neurokirjon haasteisiin (autisminkirjo, adhd ym.). Paitsi että opetan näitä sisältöjä erityisopettajakoulutuksessa, olen kohdannut paljon asiakkaita, jotka ovat tarvinneet näihin kysymyksiin apua lyhytterapiassa. Olen tehnyt yhteistyötä niin nuorten kuin aikuistenkin kanssa. Teen työtä erilaisten ihmisten vuorovaikutustapoja kunnioittaen, myötätuntoisessa dialogissa. Eri ihmiset ovat kohdatessaan minut kuvanneet minua käsitteillä helposti lähestyttävä, turvallinen, pystyn ottamaan puheeksi vaikeita asioita, olen helposti innostuva, kekseliäs ja eritoten ratkaisukeskeinen. Voimme yhdessä luoda elämääsi toiveikkuutta ja tulevaisuuden uskoa, jotka ovat voineet horjua elämänhaasteiden keskellä. Lyhytterapian kesto tarpeen mukaan 1-25 kertaa ja tähän ei tarvita lääkärin lähetettä. Sähköposti: Minna.Saarinen@utu.fi Puhelin: 040-5131 885
JS Ohjauspalvelut
Minulla on lähes 20 vuoden monipuolinen työkokemus sosiaalialalta eri ikäisten asiakkaiden kanssa työskentelystä. Työurallani olen kohdannut ja auttanut asiakkaita monenlaisissa elämän kriiseissä ja haastavissa elämäntilanteissa. Terapeuttina minulle on tärkeää olla aidosti läsnä ja kohdata asiakas empaattisesti ja arvostavasti omana itsenään. Minulla on kyky valjastaa asiakkaan vahvuudet ja voimavarat käyttöön tavoitteen saavuttamiseksi. Vahvuuteni ovat neuropsykiatrinen osaaminen, avarakatseisuus, idearikkaus sekä lempeän rempseä, mutta jämäkkä työskentelytapa. Terapeuttina olen aktiivinen ja haastan asiakasta itseään löytämään ratkaisuja ja uusia näkökulmia. Kannustan asiakasta ja kuljen rinnalla, kun etenemme pienin askelin kohti tavoitettasi. Olen myös armollinen ja ymmärtäväinen, mikäli matkaan tulee mutkia. Uskon, että yhdessä saamme mielen solmusi avattua olivatpa ne isoja tai pieniä! Ota rohkeasti yhteyttä, niin jutellaan.
Koulutus:
Ratkaisukeskeinen Lyhytterapeutti, Ratkaisukeskeinen Nepsy-valmentaja (neuropsykiatrinen valmentaja), Sosionomi Amk
Erityisosaaminen: neuropsykiatriset haasteet, lastensuojelu, nuorten mielialaoireet, traumaattiset kriisit ja musiikin terapeuttinen käyttö
js.ohjauspalvelut@gmail.com
Puhelin: 040 320 5754
http://www.js-ohjauspalvelut.fi/
Ajanvaraus:
Ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa ja nepsyvalmennusta etäyhteydellä Yhteydenotot: anna.terapianna@gmail.com
25. tunti
”Mielestäni mielen huoltamisen tulisi olla yhtä arkipäiväistä kuin kuntoilun ja salilla käymisen.”
Olen ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, parilyhytterapeutti, kertaterapeutti ja neuropsykiatrinen valmentaja (ADHD/ADD, autismikirjo). Koulutukseltani olen ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, sosiaalipsykologi, valtiotieteiden maisteri, nepsy-valmentaja ja sosionomi. Tervetuloa vastaanotolleni Helsingin Käpylään tai etänä missä vain oletkin.
Olen Valviran laillistama sosiaalihuollon ammattihenkilö (http://julkiterhikki.valvira.fi/) sekä suorittanut psykoterapeuttiset valmiudet -opinnot. Olen kouluttautunut hyväksymis- ja omistautumisterapian (HOT) menetelmien käyttöön sekä käynyt lukuisia erilaisia koulutuksia, kuten kriisi-interventiokoulutuksen.
Mielestäni jokainen tarvitsee elämäänsä mielen hyvinvointiin erikoistuneen ammattilaisen, jonka kanssa jakaa elämän mukanaan tuomat haasteet ja karikot. Yritykseni nimi 25. tunti®️ tulee omasta mielen hyvinvoinnin filosofiastani. Uskon nimittäin, että jos ihminen huoltaa mieltään säännöllisesti, hän saa vuorokauteensa yhden ylimääräisen tunnin. Tuo tunti tulee siitä kokemuksesta, että päivään saa mahtumaan enemmän itselle merkityksellisiä asioita, kun mieli on tasapainossa ja voi hyvin. Kun mielesi on rentoutunut, pystyt keskittymään kokonaisvaltaisesti käsillä oleviin tehtäviisi sekä olet aidosti läsnä.
Et tarvitse kriisiä voidaksesi tulla tapaamaan minua. Mikään asia ei ole liian pieni tai merkityksetön jakaa se yhdessä. Jaettu taakka on aina pienempi kantaa.
Minulle on tärkeää, että sinulla on luonani hyväksytty ja turvallinen olo. Keskustelumme ovat aina täysin luottamuksellisia, ja olen vaitiolovelvollinen. Terapiassa ei ole asioita, joista ei voi puhua.
Terapeuttina minua on kuvailtu empaattiseksi mutta jämäkäksi sekä helposti lähestyttäväksi. Työotettani on kuvailtu lempeäksi ja kokonaisvaltaiseksi. Olen aidosti kiinnostunut asiakkaistani, ja heittäydyn rakastamaani työhön koko sydämelläni.
Erityisosaaminen
Olen erikoistunut toiminnallisiin riippuvuuksiin, kuten raha- ja digipeliriippuvuuksiin. Olen auttanut rahapeliriippuvaisia ja heidän läheisiään sekä ammattinsa puolesta rahapeliriippuvuuden kanssa tekemisissä olevia Peliklinikalla Helsingissä. Myös kaikki nepsy-pulmat kuuluvat erityisosaamisalueisiini.
Olen Lyhytterapeuttiyhdistys ry:n varapuheenjohtaja 2024.
Otathan yhteyttä matalalla kynnyksellä! Minut tavoitat WhatsApp-viestillä, soittamalla, maililla, IG:ssä tai nettisivujeni lomakkeen kautta. Suora linkki sähköiseen ajanvarauskalenteriini on https://slotti.fi/booking/25tunti/
Tapaamisiin,
Katri
http://www.25tunti.fi/
Katri@25tunti.fi
041 317 5578
IG @25tunti_katrisavolainen
Moi sinä!
Ahdistaako? Tarvitsetko tukea elämän käännekohdassa? Onko paletilla liikaa? Olet lämpimästi tervetullut vastaanotolleni! Sinun ei tarvitse valmistautua terapiaan mitenkään tai edes tietää terapiasta mitään. Minä otan kopin! <3
Olen Sanni, 31-vuotias helsinkiläinen lyhytterapeuttiopiskelija, ja otan vastaan asiakkaita työskentelytilassani Helsingin Puu-Vallilassa tai etäyhteyksien kautta. Valmistun elokuussa 2025 ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi.
Terapeuttina ja ihmisenä olen helposti lähestyttävä ja empaattinen, mutta varma ja ohjaava. Etenemme terapiassa sinun rytmissäsi juuri niiden asioiden pohjalta, joista sinä haluat puhua. Terapiatilani on turvallinen ja luottamuksellinen paikka, jossa sinulla on vapaus käsitellä asioita omassa tahdissasi ilman pelkoa arvostelusta. Tavoitteenani on luoda ympäristö, jossa voit tuntea olosi hyväksytyksi ja olla oma itsesi. Minulle on tärkeää, että voit lähteä terapiasta aina mieli hieman kevyempänä kuin sinne tullessa.
Taustani on markkinointiviestinnän parissa projektipäällikkönä ja sisällöntuottajana, ja olen korkeakoulukoulutukseltani kulttuurituottaja (AMK). Olen aina ollut kiinnostunut ihmisen käyttäytymisestä, tunteista ja mielen hyvinvoinnista. Tämä uteliaisuus on johtanut minut ratkaisukeskeisen lyhytterapian pariin: haluan auttaa ihmisiä voimaan paremmin auttamalla heitä löytämään omia voimavarojaan. Työskentelyssäni näkyy halu oppia, kasvaa ja antaa ihmisille mahdollisuus oivaltaa uusia asioita itsestään.
Asiakkailtani kuultua:
“Sannille on tosi helppo puhua, ja olen ymmärtänyt paljon uusia näkökulmia omiin asioihin näissä keskusteluissa.”
“Tuntuu jo parin kerran jälkeen tosi helpolta avautua, mikä on tosi ihanaa!”
“Sannilla on ammattimainen tapa selkeyttää, ja etsiä esimerkiksi jonkin ongelman tai asian juurisyy.”
Yhden terapiakerran kesto on 45min, ja hinta 35€ (sis. alv. 25,5%).
Lisätietoa nettisivuiltani: http://www.sanniseivo.com.
Holistista lyhytterapiaa, mentaalivalmennusta ja uraohjausta. Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti 60op.
Tarvitsetko tukea jaksamiseen, omien rajojen tarkasteluun ja asettamiseen, ahdistuksen tai masennuksen selättämiseen? Haluatko eroon haitallisista ajatus- ja käyttäytymismalleista? Onko sinulla paljon unelmia, mutta suunta on vielä epätarkka? Olet paljon enemmän kuin ulospäin näkyy! Heikollakin hetkellä sinussa on valtavasti voimaa. Tätä voimaa pääset hyödyntämään vastaanotollani.
Olen ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, uraohjaaja, mentaalivalmentaja sekä hyvinvointialan yrittäjä. Minulla on 20 vuoden kokemus opettajana ja tällä hetkellä toimin vastaanoton lisäksi myös oppilaaohjaajana yläkoulussa. Jooga- sekä rentoutusohjaajana lähestymistapani on lempeän holistinen. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja vastaanottoni keskiössä onkin sinun kokonaisvaltainen hyvinvointi. Ihmisenä olen empaattinen, avarakatseinen ja positiivinen.
Asiakkailta olen saanut positiivista palautetta lämpimästä lähestymistavasta, kannustuksesta sekä siitä, että minulle on helppo kertoa vaikeistakin asioista. Kiitosta olen saanut myös monialaisuudesta sekä keho mieli yhteyden kuljettamisesta mukana. Erityisosaamistani ovat kokonaisvaltainen hyvinvointi, palautuminen ja uni, uupumisesta omaan voimaan kasvaminen, omat rajat, itseluottamuksen vahvistaminen, ahdistuksen kanssa eläminen, vanhemmuus ja nuoret, uraohjaus sekä omia unelmia kohti kulkeminen.
Etävastaanotto sekä paikanpäällä Töölössä, Helsingissä
Caloniuksenkatu 6
Sähköposti: info@kristaskold.fi
@krista.skold
in Krista Sköld
Fb Krista Skold
Lue lisää ja varaa aika:
Tarjoan asiakkailleni mahdollisuuden oppia ymmärtämään itseään paremmin ja tekemään parempia päätöksiä tulevaisuudessa, kuten tunnistamaan ja muuttamaan omia ajattelutapojaan.
Autan asiakkaitani löytämään selkeitä ja konkreettisia tavoitteita terapian aikana. Tämä auttaa heitä keskittymään haluttuihin muutoksiin ja työskentelemään niiden saavuttamiseksi.
Tarjoan matalan kynnyksen luottamuksellista tukea ja turvallista ohjausta ihmisille, jotka kamppailevat erilaisten, osin haastavienkin elämäntilanteiden kanssa. Tunnistamalla eri elämäntilanteita ja niiden taustalla olevia juurisyitä luodaan selkeyttä ja perspektiiviä asiakkaan kohtaamiin haasteisiin.
Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, Työnohjaaja, Työyhteisösovittelija, NLP- Practitioner
040 828 3161
Koulutustaustaltani olen erityisopettaja, nepsy-ohjaaja, kognitiivinen lyhytterapeutti, mindfulness-ohjaaja ja pian myös psyykkinen valmentaja. Olen työskennellyt paljon nuorten ja nuorten aikuisten kanssa. Ihmisenä olen rauhallinen, positiivisesti maailmaa ihmettelevä, määrätietoinen, luova, toimelias ja utelias oppimaan uutta. Terapeuttina toimin luotettavasti, lempeästi, suunnitelmallisesti ja pyrin kehittämään aktiivisesti ammattitaitoani.
Koulutustaustani:
Psyykkisen valmentajan Edufocus -koulutusohjelma 09/2024-05/2025 (Cope Oy)
Trauma Tapping 2024 (Juha Siira)
EFT (taso 1) 2024 (Karita Palomäki)
Mindfulness-ohjaaja 2023-2024 (Integrum)
Kognitiivinen lyhytterapia 2022–2024 (Integrum)
Kriisityön erikoistumisopinnot 2021 (Suomen psykologinen instituutti)
Nepsy-ohjaaja + psykoterapeuttiset valmiudet 2020 (Suomen psykologinen instituutti)
Terve Oppiva Mieli —tietoisuustaitokoulutus 2018–2019 (Folkhälsan)
Erityisopettajan pätevyys 2012 (Helsingin yliopisto)
Kasvatustieteen maisteri 2009 (Helsingin yliopisto)
Tällä hetkellä tapaan asiakkaita etänä tai yhdessä sovitussa paikassa (yrityksen tilat, kirjasto, asiakkaan luona).
Sähköposti: palvelu@mieliminna.fi
Puhelin: 040-6302352
Nettisivujen osoite: http://www.mieliminna.fi
Opiskelen Siria sertifioiduksi ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi, valmistun 02/2026. Terapeuttina pyrin kohtaamaan jokaisen asiakkaan yksilöllisesti ja rakentamaan turvallisen, tasavertaisen, tutkivan ja luottamuksellisen yhteistyösuhteen. Tärkeitä arvoja asiakastyössäni ovat luottamuksellisuus, asiakaslähtöisyys, aito läsnäolo, aktiivinen kuuntelu ja arvostava lähestymistapa, sekä voimavara- ja ratkaisukeskeinen ajattelu. Terapeuttina minua kiinnostavat esimerkiksi itsetuntemuksen ja itsemyötätunnon lisääminen, uupumuksen hoito sekä kriisi- tai muutostilanteisiin liittyvät kysymykset. Autan mielelläni myös seksuaalisuuteen ja parisuhteeseen liittyvissä kysymyksissä.
Olen pohjakoulutukseltani sosiologi (VTM), voimavarakeskeinen työnohjaaja, työyhteisösovittelija ja pedagogisesti pätevä kouluttaja. Minulla on osaamista ja aiempaa työkokemusta sosiaali- ja terveysalan vaativasta asiakastyöstä (seksuaaliterveysneuvonta, seksityöhön liittyvät teemat, sosiaalityö,- ja sosiaaliohjaus, päihde- ja mielenterveystyö, työkykyasiat, psykososiaalinen tuki, pitkäaikaissairauksiin liittyvät teemat). Tällä hetkellä työskentelen ohjaus- ja valmennusalan yrittäjänä, ammattikohtaajana vaativan ihmissuhdetyön parissa työhyvinvoinnin, johtamisen, henkilöstön, osaamisen ja vuorovaikutuksen kehittämisen parissa.
Ajanvaraus helposti sähköisestä ajanvarauskalenteristani: https://www.stromback.fi/index.php/booking/
Opiskelijahinta: 45€ / 45min, 55€/60min & 70€/ 90min, maksuton tutustumistapaaminen 30min etänä.
Lähitapaamiset ja etävastaanotto. Lähitapaamiset mahdollisia pääosin Turun seudulla, joko minun vastaanottotiloissani Turun keskustassa, kotikäynteinä tai luonnossa yhdessä liikkuen. Liikun myös paljon työni puolesta Länsi-Uudellamaalla, Helsingissä, Satakunnassa ja Pirkanmaalla.
Meillä jokaisella on tarina. Olen sinulle läsnä ja kuuntelen sinun tarinasi. Katsomme tulevaan ja työskentelemme yhdessä ajatustesi ja itsetuntosi vahvistamiseksi. Opit näkemään aidon itsesi, ihmissuhteesi ja vahvuutesi. Yhdessä voimme kirkastaa elämäsi arvoja ja sinulle merkityksellisiä asioita. Saat keskusteluapua elämän eri tilanteissa – nopeasti ja alkuvaiheessa. Lyhytterapiassa korostuu sinun omien voimavarojesi ja vahvuuksiesi hyödyntäminen. Tapaamisissa keskitymme enemmän ratkaisuihin ja tulevaisuuteen, kuin syihin, ongelmiin tai menneeseen. Autan sinua tunnistamaan, vahvistamaan ja käyttämään elämäntaitoja, joita sinulla on. Olen Johanna Sula ja opiskelen parhaillani kognitiivista lyhytterapiaa Integrum-instituutissa (Integrum Institute for cognitive therapies Finland®), josta valmistun vuonna 2025 (kognitiivisen lyhytterapian opinto-ohjelma, sis. psykoterapeuttiset valmiudet). Olen Lyhytterapeutit ry:n opiskelijajäsen ja noudatan yhdistyksen Eettisiä ohjeistuksia. Elämäntyöni olen tehnyt viestinnän, laadunvarmistamisen ja yritysvastuullisuuden saralla. Elämääni kuuluvat tiiviisti perheen lisäksi ystävät, koirat, hevoset ja taiteen tekeminen. Yhdeltä koulutukseltani olen myös luonto-ohjaaja (hevospainotteinen). Minulla on omaa elämänkokemusta jo takana ja olen myös itse saanut apua lyhytterapiasta. Sen jälkeen onkin syntynyt vahva halu auttaa myös muita ja sen ansiosta hakeuduin opiskelemaan alaa. Uskon, että voin olla tukena erityisesti sinulle, jos koet uupumusta, elämän merkityksettömyyttä ja tunnet sen olevan vain suorittamista ulkopuolelta tulevien vaatimusten oravanpyörässä. Myös suru, menetykset, myrkylliset ihmissuhteet, narsismi ja ahdistuneisuus ovat elämän solmukohtia, joissa voin olla rohkaiseva oppaasi. Terapiatyöni johtava ajatus on toiveikkuus sekä vahva luottamus siihen, että jokainen meistä on oikeutettu ja voi elää oman näköistä elämää. Elämäntaidot, uudenlainen ajattelu sekä sopivat ratkaisut löytyvät sinusta itsestäsi ja yhdessä voimme etsiä ne. Tällä hetkellä otan vastaan harjoitusasiakkaita etänä sekä Kajaanissa lähitapaamisina. Maksuton tutustumispuhelu – ota rohkeasti yhteyttä!
Ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa psykiatrisen sairaanhoitajan etävastaanotolla – nopeasti, aidosti ja siellä missä sinä olet. Lyhytterapian menetelmin apua stressiin ja mielialaoireisiin, ilman jonottamista. Et tarvitse diagnoosia tai lähetettä, vastaanottotoiminta sisältää halutessasi hoidontarpeen arvion ja sen mukaisen jatkohoidon ohjauksen tai seurannan. Hyvä syy olet sinä.
Etävastaanotto/ kotikäynti eteläisessä Kymenlaaksossa Tmi Marjo Tamminen /Lyhytterapiapalvelu Aikaa itselle – Aikaa muutokselle lyhytterapeuttiopiskelija, erikoissosiaalityöntekijä, yhteiskuntatieteiden maisteri, sosionomi yamk, lastenhoitaja Olen pitkään toiminut sosiaalialalla, ja kohdannut ihmisiä monenlaisissa muutos- ja kriisitilanteissa. Lyhytterapiaopintojen myötä toivon voivani tukea asiakkaita heidän omassa muutosprosessissaan kohti tasapainoista arkea ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Etsin harjoitusasiakkaita opintojeni loppuun saattamiseksi. Tapaamiset opiskelijahintaan, katso kotisivut. Yhteydenotot: lyhytterapiaaikaaitselle@gmail.com tai http://www.aikaaitselle.fi yhteydenottolomakkeella. Nyt on sinun aikasi antaa aikaa itsellesi, ja aikaa muutokselle.
Tervetuloa kognitiiviseen lyhytterapiaan harjoitusasiakkaaksi!
🌿Opiskelen kognitiivisen lyhytterapian opinto-ohjelma ja psykoterapeuttiset valmiudet koulutuksessa, Integrum-Instituutissa (Integrum Institute for cognitive therapies Finland). Opinnot ovat loppusuoralla. Opintoihin kuuluu harjoittelua asiakkaiden kanssa. Tapaamiset etäyhteydellä.
🌿Tarjoan tukea sekä keskusteluapua erilaisiin elämäntilanteisiin kognitiivisen lyhytterapian keinoin. Terapiatyöskentelyssä keskityn siihen mikä toimii kohdallasi ja etsin keinoja kuinka voimme yhdessä löytää suunnan parempaan.
➡️ Ota yhteyttä: kognitiivinenlyhytterapia@gmail.com
🌿Käsiteltäviä asioita voisivat olla esimerkiksi:
🔹Vaikeat tunteet
🔹Masennus ja ahdistus
🔹Jännittäminen
🔹Unettomuuden lääkkeetön hoito
🔹Uuden elämänsuunnan löytyminen
🔹Syömisen ja painonhallinnan haasteet
🔹Terapiassa voidaan tarkastella arvojasi ja sitä mihin olet juuri nyt matkalla sekä pohditaan mikä estää sinua saavuttamasta tavoitteitasi
🌿Lyhytterapia:
🔹Lyhytterapia on lyhyttä noin 1-20 tapaamiskertaa sisältävä prosessi, yhden tapaamisen kesto on noin 40-60min, tapaamiskerrat sovitaan yksilöllisesti
🔹Lyhytterapia on tehokasta, helposti saatavilla olevaa, ennalta ehkäisevää, matalan kynnyksen terapeuttista keskusteluapua
🔹Tavoitteellista, luottamuksellista ja nykyhetkeen painottuvaa työskentelyä
🔹Tapaamisilla käsitellään toivomiasi mieltä kuormittavia asioita, elämän solmukohtia ja kriisejä
🔹Lyhytterapia lisää myös itseymmärrystä sekä kehittää ongelmanratkaisutaitoja
🔹Lyhytterapiaan ei tarvitse lääkärin lähetettä, eikä siitä tehdä kirjauksia omakantaan
🔹Ei sovi vaikeisiin mielenterveyden haasteisiin, tai silloin jos olet jo psykoterapiassa
Ota yhteyttä: kognitiivinenlyhytterapia@gmail.com
Lisätietoa: https://kognitiivinenlyhytterapia4.webnode.fi/lyhytterapia/
Instagram: @kognitiivinen.lyhytterapia
Facebook: Kognitiivinen lyhytterapia
Hei, nimeni on Suvi, ja olen lyhytterapiaopiskelija Helsingistä. Työskentelen ihmisten kanssa, jotka haluavat pysähtyä elämänsä äärelle – olipa kyse pienistä tai suurista aiheista, lyhytaikaisesta tuesta tai pidemmästä prosessista. Olen täällä tukemassa sinua, olitpa yksilö, pari tai perhe. Minulla on kokemusta työskentelystä elämän eri siirtymävaiheiden parissa, kuten isoista muutoksista, menetyksistä tai uusista aluista. Pyrin tarjoamaan turvallisen ja hyväksyvän tilan kaikille taustasta tai elämäntilanteesta riippumatta, ja toivotan lämpimästi tervetulleeksi myös vähemmistöryhmiin kuuluvat asiakkaat. Lähestymistapani on lämmin, hyväksyvä ja yhteistyöhön perustuva. Haluan luoda ympäristön, jossa voit tutkia ajatuksiasi, tunteitasi ja unelmiasi. Yhdessä voimme lisätä itseymmärrystäsi, vahvistaa voimavarojasi ja löytää uusia näkökulmia elämän eri tilanteisiin. Oli elämäntilanteesi millainen tahansa, olet lämpimästi tervetullut juuri sellaisena kuin olet. Aloitetaan matkasi kohti itsesi kuuntelua, tasapainoa ja kasvua! Lämpimästi tervetuloa mukaan! Maksuton 20min tutustumispuhelu. Hinta: 49€/50min. Ota rohkeasti yhteyttä sähköpostilla: chosenfamilyhelsinki@gmail.com.
In English: Hi, my name is Suvi, and I’m a solution-focused therapy student based in Helsinki. I work with people who want to take a moment to reflect on their lives—whether the focus is on big or small topics, for short-term support or a longer journey. I’m here to support individuals, couples, families, and parents who are seeking space for personal growth and self-discovery. I have a particular passion for working with people experiencing life transitions, such as changes, losses, or new beginnings. As someone who has lived abroad myself, I also enjoy working with expats navigating the challenges and opportunities of life in a new country. My approach is warm, collaborative, and accepting. I strive to create a safe space where you can explore your thoughts, feelings, and dreams. Together, we can build understanding, find your inner strengths, and create new pathways forward. No matter your background or life situation, you are welcome here, just as you are. Let’s begin your journey toward greater self-awareness, balance, and growth. My hourly rate is 49€/ 50min. Please contact me by email at chosenfamilyhelsinki@gmail.com. I have a 20min free consultation.
Jännittääkö – motivaatio hukassa – tunteiden haasteita – juurettomuus? Kuinka voisin auttaa sinua?
Motivaationi on auttaa juuri Sinua haasteessasi ja olenkin saanut asiakkailtani erityiskiitosta kuuntelemisen taidosta, uusien ajatusten tuomisesta mieleen, sekä luottamuksellisesta ilmapiiristä keskusteluissamme.
Erityisesti olen keskittynyt seuraaviin teemoihiin terapeuttina ja coachina: jännitysoireet, tunnelukot, elämän suunnan hahmottaminen, opiskelu-/työelämähaasteet, motivaation etsiminen, omien vahvuuksien ja oman persoonan tunnistaminen/kehittäminen, kuulumisen tunteen hahmottaminen, onnellisemman elämän rakennuspalikoiden löytäminen.
Terapeuttina olen kuunteleva ja empaattinen, sekä yhdessä kanssasi uusia ajatuksia etsivä. Haluan myös ulkopuolisena toimijana olla sopivassa määrin haastamassa totuttuja ajatuksiasi. Uskon harjoittelun ja toistojen merkitykseen, joten teemme harjoitteita ja annan kotiin aihettamme tukevia harjoitustehtäviä, joka tuo asiakkaalle lisäarvoa tapaamistemme lisäksi.
Taustakoulutukseltani olen 49-vuotias Filosofian maisteri ja olen myös kouluttautunut mentori/coach joten tarvittaessa terapiaan on mahdollista räätälöidä opiskelu-/työurasuunnittelua ja näiden haasteisiin pureutumista. Olen lisäksi kokenut urheiluvalmentaja ja voin ottaa myös urheilijoita asiakkaakseni tuoden kokemukseni molemmilta puolilta avuksesi.
Mitä siis olisi tarjolla:
– Kuuntelua ja keskusteluapua 100% luottamuksellisesti.
– Uskon harjoittelun ja toistojen merkitykseen, joten teemme harjoitteita ja annan kotiin aihettamme tukevia harjoitustehtäviä, joka tuo asiakkaalle lisäarvoa tapaamistemme lisäksi.
– Uusia näkökulmia tilanteeseen yhdessä pohtien, joskus ajatteluasi haastaenkin.
– Etäyhteydellä melko joustavalla aikataululla (pääosin varhaisia aamu-, ilta- ja viikonloppuaikoja).
– Aiheina esim.: jännitysoireet, tunnelukot, elämän suunnan hahmottaminen, opiskelu-/työelämähaasteet, jne.
– Jatkon suunnittelu jakson päätyttyä.
– Työote on ratkaisukeskeinen ja eteenpäin katsova, mutta uskon lyhytterapiassakin olevan tärkeää jossain määrin tutkia menneisyyttä.
Hinta: 59€/45min (5 kerran paketti 249€). (Opiskelijalle tai eläkeläiselle alennetut hinnat.)
Paikat: Lahti, Helsinki (Töölö) ja verkkotapaamiset
Helsingissä Töölössä pystyn ottamaan asiakkaan kasvokkain (rajatusti aikoja), Lahdessa voimme tavata sovitusti (tapaamistilaa ei käytössä).
Tarjoan myös luonnossa liikkuen toteutettavan mahdollisuuden terapiaan, joka sopii hyvin osalle asiakkaista mahdollistaen liikkumisen, ulkoilun ja samalla rentouttavamman terapiakohtaamisen.
Yhteydenotot: terapiapalvelu.toivonen@gmail.com
-> Kerro tilanteesi, millaista apua kaipaat? Lisäksi millainen aikataulusi olisi? Soitetaan sen jälkeen 15min tutustumispuhelu ja sovitaan aikataulu.
Haluan haastaa uudenlaisten näkökulmien löytämiseen ja ajattelun ajatteluun positiivisessa valossa. Yhdessä löydämme isommatkin solmut auki. Ota rohkeasti yhteyttä, niin katsotaan voinko olla juuri Sinulle avuksi. Opiskelen tällä hetkellä ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi. Aikaisemmin olen kouluttautunut ratkaisukeskeiseksi life coachiksi ja opiskellut myös NLP´tä, josta olen ammentanut paljon mentaalivalmennuksiin ja myös terapiatyöhön. Mielikuvaharjoitukset ja rentoutusharjoitukset ovat osa työtapaani. Opettajan työvuodet ja nyttemmin valmentajan työ on ihmisten parissa työskentelyä – kohtaamista, kuuntelua ja kokonaisvaltaisesti yksilön elämää huomioivaa työskentelyä. Luonto, liikunta ja lappi on oma lääkkeeni niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Terapiatuokiot etänä. 45min, 45€ Yhteydenotto: rthyvinvointipalvelut@gmail.com
Tarjoan ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa Kannelmäen yrityskeskuksessa Helsingissä tai vaihtoehtoisesti etänä, joko puhelimitse tai videoyhteydellä. Asiakkaani ovat kokeneet saavansa apua ja tukea uupumukseen, elämänhallinnan ongelmiin, riippuvuuksiin, ahdistukseen ja masennukseen, sekä erilaisista kriiseistä selviytymiseen, enkä usko, että olisi ongelmaa johon ei ratkaisukeskeistä lähestymistapaa kannattaisi vähintäänkin kokeilla. Toivoa on aina, se pitää vain löytää.
Taustaltani olen mediatyöläinen, graafikko ja muusikko, joten luovien alojen haasteet ja paineet ovat varsin tuttuja, mutta myös työelämän karikot yleisemminkin. Terapiaopintoihin minut sai halu ymmärtää paremmin ihmisenä olemisen kokemusta ja auttaa muita samoissa pyrkimyksissä. Toivon voivani päästä käyttämään rakentavasti kokemukseni jännittäjänä, toipuvana työnarkomaanina ja loppuunpalamisen kokeneena pienyrittäjänä muiden hyödyksi, jos en suoraan, niin ainakin niiden tuoman perspektiivin kautta. Erityistä näkemystä löytyy esiintymisjännityksen parista.
Valmistun Helsingin psykoterapiainstituutista elokuussa 2025.
Tavoitat minut parhaiten sähköpostilla osoitteesta artsunmail@gmail.com
Olen aineenopettaja (FM) yli 20 vuoden kokemuksella ihmissuhde- ja vuorovaikutustyöstä eri kouluasteilla. Oma uupumiseni viisi vuotta sitten sai minut kiinnostumaan yhä enemmän mielenterveydestä, ja kouluttautuminen ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi (Helsingin Psykoterapiainstituutti, 60 op sisältäen psykoterapeuttiset valmiudet, 2024) on siten ollut luonteva jatkumo omalla ammatillisella polullani. Psykologian opiskelu avoimessa yliopistossa on minulle äärettömän kiinnostava ja mielekäs tapa oppia lisää ihmismielestä, ja vapaaehtoistyö Mieli ry:ssa tärkeä osa identiteettiäni. Olen terapeuttina sinua kunnioittava, tarkasti kuunteleva ja aidosti kuuleva. Et tarvitse akuuttia kriisiä voidaksesi ottaa yhteyttä; sinua vaivaava asia voi olla sellainenkin kuin ajatusten ”junnaaminen” paikoillaan. Uupumuksen (ja opettajuuden) lisäksi ymmärrän erityisen hyvin (nuorten) opiskelun haasteita, kulttuurienvälisiä kokemuksia, läheisen sairastumiseen liittyviä tunteita ja lapsettomuutta, ja asiakkaideni kautta olen saanut erityistä kokemusta mm. masennuksen, ahdistuksen, yksinäisyyden tunteiden, sosiaalisen jännittämisen sekä riippuvuuksien kanssa työskentelystä. Ihmisen hyvinvoinnin tukeminen on arvokkainta mitä tiedän. Jos haluat lähteä kanssani vahvistamaan sinun näköisesi hyvän elämän mahdollisuuksia ja etsimään uusia näkökulmia, voimme tavata Terapiatila Pasilassa, etäyhteydellä, tai esim. kävelyn merkeissä sovitussa paikassa Helsingissä. Tapaamiset onnistuvat tarvittaessa myös englanniksi. Tavoitat minut: tekstiviestillä: 040 8013858 sähköpostilla: sannapvaara@gmail.com
Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, työnohjaaja,työyhteisösovittelija, organisaatiokonsultti, kasvatustieteen maisteri.
Pitkä kokemus henkilöstöjohtamisesta ja työelämäkysymyksistä. Monipuolinen elämänkokemus tuo syvyyttä myös ymmärtää erilaisten elämänvaiheiden tuomien haasteiden työstämistä.
Työskentelyni on ratkaisu- ja voimavarakeskeistä. Yhdessä asiakkaan kanssa etsimme polun kohti parempaa vointia ja valoisampaa tulevaisuutta. Usein jo parin kerran tapaaminen tuo helpotusta ja auttaa löytämään konkreettisia keinoja voida paremmin.
Asiakkainani on ollut esim.
– nuoria aikuisia, joiden elämänhallinta ja / tai opiskelumotivaatio on hukassa.
– parisuhde- tai erokriisiä läpikäyviä ihmisiä
– omaishoitajia, joiden jaksaminen on kovilla
– leskeksi jääneitä, joiden surutyö vie voimia
– teinien vanhempia, jotka ovat neuvottomia tai väsyneitä
– työuupuneita, jotka ovat palaamassa töihin
Etänä työskentely onnistuu mihin päin maailmaa tahansa. Läsnätapaamisten paikka sovitaan erikseen asiakkaan kanssa.
45 minuutin tapaaminen 70 €
60 minuutin tapaaminen 90 €
90 minuutin tapaaminen 124 €
Hintoihin lisätään kulloinkin voimassa oleva alv%
Kartoituskeskustelu puhelimessa tai etäyhteydellä ei vielä maksa mitään eikä sido mihinkään. Ota rohkeasti yhteyttä!
Sähköposti: kirsi@kirsivalto.fi
Puhelin: 040 767 6884
http://www.kirsivalto.fi
Heli Viikki /Jyväskylä Vastaanotto Jyväskylä/Keskusta tai etänä. Valmistun ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi Lyhytterapiainstituutin kautta huhtikuussa 2025. Työurallani olen työskennellyt kasvattajana ja asiantuntijana opetustehtävissä eri-ikäisten lasten ja nuorten parissa. Valmennustyökokemusta minulle on kertynyt LCF® lifecoach sekä Nepsy-valmennuksen kautta. Toimin tällä hetkellä myös vapaaehtoistyössä Walk in sekä SEKASIN nuorten keskusteluaputoiminnassa. Tarjoan lempeää läsnäoloa ja luottamuksellista kuulluksi tulemista valitsemasi aihepiirin parissa. Koen vahvuudekseni elämän risteyskohtien esim. menetysten tai masennuksen käsittelyn, tunnetyöskentelyn, itsemyötätunnon vahvistamisen sekä neurokirjon haasteet. Työskentelen kaikenikäisten ja eri elämäntilanteissa keskusteluapua hakevien kanssa. Tervetuloa kulkemaan kiireettömästi kanssani. Voit olla yhteydessä puhelimitse tai sähköpostilla, niin kartoitetaan tilannettasi yhdessä. Jatkotyöskentelyn hinta 45 € / 50 min. s-posti: tmiheliviikki@gmail.com puhelin: 0505550658
Pikkupedagogi
Koulutustausta
ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti,
kasvatustieteen maisteri,
johtajuuden EAT Erityisosaaminen;
Työkokemusta
opetusala, järjestöala, musiikki, kristinusko, strategia.
Sähköposti: jaakko.viitala@gmail.com
Puhelin, watsapp: 040 5363 912
https://tinyurl.com/kulttuurimuotoilija
Kognitiivisessa lyhytterapiassa työskentely kohdistuu haittaa tai oireita tuottaviin ajatuksiin ja niihin liittyviin tunteisiin. Tarkoituksenamme on tutkia hyvinvointia rajoittavia ajatustapoja ja niiden yhteyksiä ongelmallisiin toimintamalleihin. Terapiassa keskitymme asiakkaidemme voimavaroihin, vahvuuksiin, onnistumisiin- emme elämän epäkohtiin.
Olen pohjakoulutukseltani Geronomi AMK. Lisäksi olen suorittanut Muistihoitajan koulutuksen Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa. Olen opiskellut Kognitiiviseksi lyhytterapeutiksi Integrum Instituutissa, sisältäen psykoterapeuttiset valmiudet. Lisäksi olen käynyt Skeematerapiakoulutuksen ja Taitava tunnemieli-koulutuksen täydentämään lyhytterapeutin opintojani. Erityisosaamiseni on ikähmisen masennus, unihäiriöt, muistisairaiden käytösoireet, pakko-oireet, ruokahaluttomuus ja syömishäiriöt, sekä äkilliset traumaattiset kriisit.
Luennoin ja toimin osa-aikaisena opettajana Kotkassa, sekä lähialueilla. Opetan kansalaisopistossa, ikääntyvien yliopistossa, sekä peruskouluissa. Olen kouluttautunut lisäpätevyyteen tehdä CERAD-muistitestejä, sekä MMSE-muistitestejä. Lisäksi minulla on MoCA- sertifikaatti (Montreal Cognitive Assesment) MoCA, Test for Dementia certificate. Tällä hetkellä täydennän koulutustaustaani pedagogisella pätevyydellä.
Teen myös kotikäyntejä Kymenlaakson, sekä Itä-Uusimaan alueella.
Ensikäyntini on maksuton, jonka jälkeen tuntiveloitukseni on 42e/45min.
sara.viklund@kognitiivinenlyhytterapia.fi
044 3171510
Kohtaan sinut lämpimästi luoden turvallisen tilan lähteä kanssani matkallesi itsesi syvällisempään tuntemiseen ja tavoitelähtöiseen kehittämiseen. Lyhytterapiasuuntaukseni on kognitiivinen. Siinä lähtökohtana on, että ajatukset, tunteet ja käyttäytyminen liittyvät toisiinsa ja vaikuttavat toinen toisiinsa. Etenemme yhteistyön matkallamme siten, että sinulle sopivin tavoin aktivoin prosessisi etenemistä luoden sinulle peiliä ja keinoja havaita ja tiedostaa tunteidesi, toimintasi sekä ajattelusi taustalla vaikuttavia merkityksellisiä seikkoja. Tapaamisissamme kuvaan sinulle tutkittua tietoa esillä olevaan ilmiöön liittyen, tavoitteena vahvistaa itsetietoisuuttasi sekä inhimillistää kokemaasi. Teeme tapaamisissa tilanteessasi hyödyttäviä sopivia harjoituksia ja lisäksi annan sinulle kotiin tehtäviä edistämään sisäisen prosessisi etenemistä.
Lähtökohtani kohtaamisille on, että jokaisella meistä on arvokas ainutkertainen oma elämäntarinamme. Tämä tarina sisältää kaikilla meistä erilaisia sävyjä, iloineen ja suruineen.Toisinaan synkemmät ajat ovat liian kivuliaita sietää, kestävät kohtuuttoman pitkään tai muusta syystä elämänilo katoaa ja yksin on vaikeaa jaksaa ja selviytyä. Pitkään jatkunut henkinen kipu tai muutostarpeen stressitila sisältää viestin, joka ohjaa rohkaistumaan avun pariin silloin kun omat voimat ehtyvät ja on vaikeaa löytää ulospääsyä tilanteesta.
Kognitiivinen lyhytterapia käynnistää itsetutkiskeluprosessin, jonka avulla tulet tietoiseksi tunteidesi ja ajatustesi taustalla vaikuttavasta tiedostamattomista seikoista. Terapiaprosessin aikana oivallat keinoja luoda ratkaisuja yksilöllisessä tilanteessasi. Kognitiivinen lyhytterapia on muutoshakuista aktiivista terapeutin ja asiakkaan yhteistä työskentelyä, joka muuttaa jotakin osaa ajattelu- ja toimintatottumuksissa. Kognitiivisessa lyhytterapiassa työskennellään tunnelukkojen eli skeemojen parissa silloin kun se koetaan tarkoituksenmukaiseksi. Lyhytterapiassa luot taitoja mielen ja kehon hyvinvoinnin ylläpitämiseen terapiatyöskentelyn jälkeenkin.
Omaan lisäksi kokemusta eri-ikäisten neurokirjon asiakkaiden ja psyykkisiä haasteita omaavien kehitysvammaisten henkilöiden parissa työskentelystä sekä terapian että nepsy-valmennuksen keinoin. Työskentelen ja kohtaan luontevasti eri ikäisiä asiakkaita.
Luon kanssasi tavoitteet työskentelyllemme ja kuuntelen toiveitasi siitä, minkälainen on sinulle sopiva terapiamatka. Tarjoan sinulle keinoja, joiden avulla terapiaprosessisi mahdollistaa tavoitteidesi toteutumisen.
Koulutustaustaani: Kognitiivisen lyhytterapian pätevyys ja erilliset psykoterapian valmentavat opinnot, Neuropsykiatrinen valmentaja ja 10 op. täydennyskoulutus siihen, ammatillinen erityisopettaja, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) pääaineena terapeuttistavoitteinen ohjaustoiminta, sosionomi (AMK) valm. 2025, Brain Relief -hoitaja.
Ajanvaraukseen löytyy linkki nettsivustoltani tai https://www.vuorikide.fi/ajanvaraus
sähköpostiosoite: kirsi.vuorinen@vuorikide.fi
puhelinyhteys: 041 315 5412
Jos kaipaat moniarvoista ja luottamuksellista keskusteluapua elämän solmukohtiin tai tilanteisiin, joissa omat voimat ja ideat eivät tunnu riittävän, tervetuloa vastaanotolleni Helsingin Munkkiniemeen! Lähdetään yhdessä löytämään keinoja, joiden avulla hyvä, omannäköisesi elämä rakentuu – askel askeleelta. Muutama sana minusta: Olen ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, coach, johdon ja esihenkilöiden työnohjaaja (STOry) sekä ammattikirjoittaja, koulutukseltani filosofian maisteri. Lisäksi minulla on ensimmäiseltä työuraltani vuosien kokemus johtaja- ja esihenkilöhommista mediassa. Valmistuttuani lyhytterapeutiksi keväällä 2018 perustin yritykseni, Better Daysin, jonka slogan on: \”Better Days – Parempia päiviä (työ)elämään!\” Siitä lähtien olen tehnyt mielen hyvinvoinnin ja työelämän kehittämisen parissa töitä. Nautin ratkaisukeskeisen viitekehyksen ihmiskuvasta ja \”mahdollisuuksien maailmasta\”, kuten sitä kutsun. Ratkaisukeskeinen lyhytterapia on ihmisen omiin voimavaroihin luottavaa ja kohti toivottua tulevaisuutta vievää, käytännönläheistä ja joskus hyvin luovaakin työskentelyä. Etsimme yhdessä sinulle sopivat ja sinua motivoivat toimintatavat, jotta saavutat haluamasi muutoksen elämääsi. Autan sinua myös löytämään omat taitosi, vahvuutesi ja voimavarasi, joita voit hyödyntää tavoitteesi saavuttamiseksi. Ratkaisukeskeiset harjoitukset selkeyttävät ajatuksiasi, voivat auttaa eteenpäin päätöksenteossasi ja vaihtoehtoisten näkökulmien löytämisessä pulmallisilta tuntuviin tilanteisiin tai tunteisiin. Työskentelyssä katse suuntautuu tulevaisuuteen ja sen mahdollisuuksiin. Sitten se monelle kutkuttavin kysymys: Millaisen terapeutin luo tulet? Lainaan luvalla kahden asiakkaani luonnehdintaa. \”Pidin lämpimistä, kiireettömistä keskusteluista. Marjolla on ihana tapa olla läsnä, kuunnella ja kysyä.\” \”Kommunikointi oli mukavaa ja kannustavaa, helppoa. Kertaakaan ei tuntunut, ettenkö olisi voinut luottaa tai olisi uskaltanut sanoa, mitä mielessä liikkui.\” Lämpimästi tervetuloa!