Olipa ongelmasi pieni tai suuri, keskustelu lyhytterapeutin kanssa voi auttaa sinua löytämään uusia näkökulmia ja voimavaroja tilanteeseesi. Keskustelut ovat täysin luottamuksellisia.

Yhdistyksemme terapeutit yhteystietoineen



Silja Alankola/Jyväskylä/ Etä

Lupaan toimia työssäni luotettavasti, asiakasta arvostavasti, ammatillisesti ja laadukkaasti.

Olen koulutukseltani Ratkaisukeskeinen terapeutti, Ratkaisukeskeinen työnohjaaja, Agrologi ja Tradenomi (YAMK). Parhaillaan opiskelen Kuntoutuksen ohjaajaksi (AMK). Erityisosaamista minulla on varsinkin erityisvanhemmuudesta (neurokirjo, kehitysvamma).

info@valmismuutokseen.fi

+358 40 509 9500

https://valmismuutokseen.fi/


Jonna Ahopalo/ Mielen Kirkastamo


Vastaanotto Mikkelissä tai etänä

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti 60 op

Sosionomi opiskelija

Olen empaattinen ja utelias terapeutti. Kuljen matkallasi myötäeläen tarvitsemasi aikaa.  Asiakkaiden mukaan minulle on helppoa puhua monenlaisista haasteista ja aihealueita terapiassa onkin ollut monenlaisia mm. ahdistus, masennus, suorittaminen, miellyttäminen, parisuhdehaasteet ja vanhemmuus. Työskentelyn pohjana voi olla mm. tunnetaitojen ja rajojen vahvistaminen omassa elämässä, jotka heijastuvat ihmissuhteisiin, työelämään ja hyvinvointiin. 

Katson ihmisyyttä kokonaisvaltaisesti ja huomioin kehon tuntemukset työskentelyssäni.


Tiedustelut ja ajanvaraus:

sähköposti: jonna@mielenkirkastamo.com

puhelinnumero: 040 524 5755

www.mielenkirkastamo.com



Laura Aspholm-Tiainen/Terapia Valona 

Psykologian perus- ja aineopinnot 60 op/Helsingin Yliopisto  2016–2019. Sosionomi-opintojen (AMK) ja Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti-opintojen valmistumisarvio 1/2023. Olen työskennellyt erityisesti ahdistus- ja masennusoireisten kanssa. Lapsiperheet, vanhemmuus ja sen tukeminen ovat lähellä sydäntäni. 
Sähköposti: laura@terapiavalona.fi 
Puhelin: 045 800 4885 
 www.terapiavalona.fi


Elina Huovinen/ Terapiapalvelut Elina Huovinen


Vastaanotto Pasilassa/myös etänä

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, työnohjaaja, kasvatustieteen maisteri, psykologian perus- ja aineopinnot 60 op, musiikkipedagogi (AMK)

Erityisosaamiseni: itsetunto-ongelmat ja häpeä, stressi- ja ahdistusoireilu, sosiaalisten tilanteiden pelko ja jännittäminen, koulu- ja työpaikkakiusaamisen tunnistaminen ja käsittely, työhyvinvointi, hengelliset kysymykset

Minulla on useiden vuosien työkokemus opettajana lasten ja nuorten sekä aikuisten parissa.


Lähivastaanotto: Maistraatinportti 4 A (Pasilan aseman vieressä) ma-to

Etävastaanotto videopuhelun välityksellä, myös pe

Sähköposti: elinanterapia@proton.me

Puhelin: 0452519703

www.elinahuovinen.com


Päivikki Dosseh / Helsinki / etävastaanotto


Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, FM, erityisopettaja.
Erityisosaaminen: ahdistus, masennus, ihmissuhdeongelmat, elämänkriisit, lapsiperheen haasteet.

Olen terapeutti, jolla on herkät tuntosarvet ja iso sydän. Asiakkaiden mukaan minulle on helppo puhua ja vastaanotolla tunnelma on rento, vaikka asiat olisivat vakaviakin. Otan vastaan työhuoneellani Helsingin Pihlajistossa sekä etänä. Ota yhteyttä, valoisampi tulevaisuus odottaa myös sinua!

Mietitkö lyhytterapian soveltumista omaan tilanteeseesi? Voimme pohtia sitä ilmaisessa 15 min. puhelinkonsultaatiossa. 

Sähköposti: paivikki@terapiadosseh.fi
Puhelin: 0504100080
www.terapiadosseh.fi



Anna Enemark / Helsinki / Anna's Brief Therapy Space 


Olen koulutukseltani ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti 60 OP, ja psykiatrinen sairaanhoitaja 210 OP. 

Erityisosaamiseni;  Kokemusta monikulttuurisesta,- sekä eri ikäisten kanssa työskentelystä Helsingin kaupungin matalan kynnyksen mielenterveyspiste Miepistä. 

Työkieleni on englanti, mutta tarjoan palveluita myös suomen kielellä. 

Sähköposti: annasbrieftherapyspace@therapist.net 

Puhelin: 045 783 62042 

Ajanvaraus: http://vello.fi/annas-brief-therapy-space http://annasbrieftherapyspace.com


Riikka Posti / Naantali, Tampere, etävastaanotto 

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti 60 op, Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja, FM (filosofia), Psykologian perus- ja aineopinnot, Opinto- ja uraohjaaja Erityisosaaminen: haastavat elämäntilanteet, muutokset ja kriisit, vanhemmuuden tukeminen, oppimisvaikeudet, nuoret, stressi ja uupumus Also service in English.

 tmiriikkaposti@gmail.com


Hanna Rantaniemi/ ToivonKipinä

Vammaistyön lähihoitaja, nepsylasten omaishoidon kokemusasiantuntija, hermoratahieroja, NLP practitioner, aistiohjaaja, sielunhoitaja, seksuaalineuvoja, useita lisäkoulutuksia liittyen nepsyoireisiin sekä mielenterveydenhaasteisiin,  keskenmeno, abortti ja sekundäärinen  lapsettomuus

Päihde- ja mielenterveystyön erikoisammattitutkinto 12/2023 ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti(60op) ja sielunhoitoterapeutti, arvioitu valmistuminen 2/2023. 25-vuotta hoitoalalla erilaisissa työtehtävissä.

Minulle on tärkeää, että asiakas tuntee itsensä kohdatuksi ja kuulluksi, haluan työssäni tehdä ihmiset näkyviksi ja auttaa heitä löytämään oman sisäisen voiman ja elämänhalun. Nepsylasten perheet ja niiden vanhempien tukeminen on kutsumukseni. Haluan myös työskennellä heidän kanssaan jotka ovat joko tippuneet yhteiskunnan kärryiltä tai vaarassa tipahtaa.

Mottoni on, "maailma tarvitsee heitä,jotka uskaltavat pitää ääntä heidän puolesta joiden ääni ei kuulu."

Toimin toistaiseksi etänä. 

toivonkipina22@gmail.com


Taina Risto/Helsinki/etä

Sertifioitu ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (IASTI), kriisityöntekijä ja nuorten aikuisten mielenterveyskuntoutujien ohjaaja, sosionomi (AMK) ja FM. Laillistettu sosiaalihuollon ammattihenkilö.
Otan vastaan sekä työhuoneellani Etu-Töölössä Helsingissä että etänä.
Voit tulla vastaanotolleni muutoskohdissa, masennuksessa, surussa tai uupumuksessa, parisuhteen tai perheen kriisissä. Tietynmittaiseen terapiajaksoon ei tarvitse sitoutua etukäteen.
Vaalin kiireettömyyden tunnetta. Siksi ensimmäinen käynti kestää aina 90 minuuttia (60 minuutin taksalla). Käytän työssäni sekä mindfulnessiin pohjautuvia mielikuvaharjoitteita että kehollisia rauhoittumisharjoitteita.


Ajanvaraus: info@lyhytterapeuttitainaristo.com tai wa-viesti +358 40 167 6848


Lisätietoa minusta: www.lyhytterapeuttitainaristo.com


Julia Silverio / Etävastaanotto

Olen keväällä -23 valmistunut ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti sekä yhteiskuntatieteiden maisteri (YM), jossa pääaineenani oli sukupuolentutkimus. Näiden lisäksi toimin tanssin ja somatiikan kentällä, sekä olen yhden lapsen äiti.


Erityisesti toiseuden kysymykset ovat minulle tuttuja ja tärkeitä. Naiseuteen, rodullistamiseen tai sukupuoli-identiteettiin liittyvät aiheet ovat työssäni tuttuja. Turvallisempi tila, antirasistinen ja sukupuolisensitiivinen työote ovat toimintani pohjana, niistä en tingi. 


Kiinnostuksen kohteitani ovat lisäksi liike- ja tietoisuustyöskentely, joita saatamme käyttää osana tapaamisia. 


Voimme tavata tällä hetkellä vain etätoteutuksena. 


Erityisosaamisalueet: toiseus ja antirasismi.
Sähköposti: info@felicious.fi
 www.felicious.fi


Eevamaria Halttunen/Tampere/Etä

Sosionomi ( AMK), FM, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (  Lyhytterapiainstituutti), auktorisoitu seksuaalineuvoja ja erityistason seksuaaliterapeutti, taideterapiaohjaaja.

Tarjoan yritykseni Ikigaini Oy:n kautta lyhytterapiaa sekä seksuaalineuvontaa ja -terapiaa etänä Teams-sovelluksen välityksellä kuin myös paikan päällä Tampereella. Olen erityisesti keskittynyt elämän kriiseihin, parisuhteen kriiseihin, addiktioihin, ammatillisiin- ja identiteettikriiseihin sekä uupumuksen hoitoon. Toteutan myös erilaisia koulutuksia esim. Myötätunnosta voimaa työyhteisössä, Voimavarat esille ja käyttöön, Sinä ja Minä Autiotalossa ( parisuhteen päivitys yksin tai yhdessä) sekä luennoin mm. seksiaddiktion tunnistamisesta ja hoidosta.

info@ikigaini.fi

puh: 040 1513111

www.ikigaini.fi



Maija Ikonen - Omin sanoin/Helsinki ja etänä

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, auktorisoitu seksuaalineuvoja, seksuaaliterapeutti, sairaanhoitaja AMK


Olen avoin, lempeä ja rohkea kohtaamisen ammattilainen. Olet lämpimästi tervetullut vastaanotolleni Helsingin Vallilaan tai etätapaamiseen. Voit tulla joko yksin tai kumppani(e)si kanssa. 


Olen työskennellyt erityisesti lähisuhdeväkivallan, tunnetaitojen, omien rajojen, kehotietoisuuden, seksuaalisen haluttomuuden, parisuhteiden vuorovaikutushaasteiden ja eropohdintojen äärellä, mutta autan sinua missä tahansa elämän solmukohdissa. Tarvittaessa työskentelyssä voidaan keskustelun lisäksi käyttää esimerkiksi erilaisia kortteja, kirjoitustehtäviä tai kehollisia harjoituksia. 

Löydät yhteystietoni ja sähköisen ajanvarauksen kotisivuiltani: www.ominsanoin.com  



Heli Koppelo, etävastaanotto

Sertifioitu ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti IASTI, coach SCY & työnohjaaja STOry, mindfulness-ohjaaja CFM, työyhteisösovittelija, sosionomi AMK -opiskelija. Terapeuttina olen läsnäoleva, kuunteleva ja arvostava. Asiakkaideni palautteiden mukaan vahvuuteni on turvallisen ilmapiirin luominen ja se, että kanssani voi keskustella ihan kaikesta – myös asioista, joista ei ole koskaan puhunut kenenkään kanssa. 

Nämä tapaamiset ovat Sinua varten! 

Erityisosaaminen: Viestintä ja vuorovaikutus, työhyvinvointi, vahvuuksien psykologia, tunnetaidot, itsetuntemus, mindfulness-filosofia, (itse)myötätunto, mieli-keho-sydän-yhteyden vahvistaminen. 

Tiedustelut ja ajanvaraus: heli@koppelo.fi, p. 0400 816 560 (Myös WhatsApp)

Iiris von Knorring / Terapiland 

Sertifioitu ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (IASTI) ja fysioterapeutti (AMK). Tervetuloa vastaanotolleni minkä tahansa muutostoiveen tai haasteen kanssa! Erityisalueitani ovat muun muassa parisuhde, ero ja sinkkuus, vanhemmuus, työelämän haasteet, kuten uupumus, sekä pelot. Olen terapeuttina empaattinen ja erilaisia näkökulmia ymmärtävä. Autan asiakkaitani löytämään omat vahvuutensa ja niiden myötä askeleet kohti tulevaisuuden toiveita. 

Asiakkailtani saamani palautteen mukaan vastaanotoltani lähtiessä mieli on joka kerta valoisampi ja toiveikkaampi kuin tullessa. 

Toimin tällä hetkellä iltaisin ja viikonloppuisin etänä ja sovitusti pääkaupunkiseudulla ja Hangossa. 

Tarjoan myös liikettä ja terapiaa yhdistävää kävelyterapiaa. 

Tiedustelut ja ajanvaraus: terapiland@outlook.com 

Tarina ja lisätiedot: Terapiland.fi


Anniina Lassila/ Etävastaanotto


Olen Anniina Lassila, lyhytterapeutti, sosiaalialan ammattilainen sekä lempeämmän itsensä kohtaamisen tavoittelija. 

Pohjakoulutukseltani olen sosionomi ja työskentelen tällä hetkellä päihdekuntoutuvien vauvaperheiden parissa lyhytterapeutti-yrittäjyyden ohella.

 Lyhytterapeuttina olen rauhallinen ja lempeä. Tavoitteenani on olla ihminen ihmiselle luottamuksellisessa ja turvallisessa ilmapiirissä. Arvojani terapeuttina on lempeys, läsnäolo ja kiireettömyys. Asiakkaan omat tavoitteet sekä toiveet ohjaavat terapiassa käytäviä asioita.

Koulutus: Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, Sosionomi, Psykoterapeuttiset valmiudet

Sähköposti: lyhytterapeuttianniina@gmail.com

Puhelin: 0407568996

Nettisivut: www.lyhytterapeuttianniina.com


Anniina Niemi / Terapia Mieliksi / Etävastaanotto, Tampere, Kangasala

 Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (60op), yhteisöpedagogi (AMK) ja lähihoitaja. Olen lisäksi viittä vaille valmis sosionomi (AMK). Olen myös NLP Practitioner. Asiakkaan halutessa voimme hyödyntää Neurolingvistisen ohjelmoinnin mielikuvaharjoituksia työskentelyssämme. Pääammatiltani olen kriisityöntekijä ja olen kohdannut työssäni eritaustaisia ja eri tilanteissa olevia perheitä, pariskuntia ja yksilöasiakkaita. Minulta löytyy pitkä historia lasten ja nuorten parissa työskentelystä sekä kokemusta maahanmuuttajatyöstä tulkin välityksellä. Erityisosaaminen: elämänkriisit, masennus, ahdistus, itsetuhoisuus, ihmissuhdeongelmat, kiusaamisilmiö, riippuvuudet, tunnetaidot, itsensä kehittäminen. Työskentelyni on voimavarakeskeistä ja autan sinua löytämään työkaluja sen asian tai ongelman käsittelemiseksi, mikä tällä hetkellä mielen päälläsi on. Olen tukenasi mahdollisten muutosten toteuttamisessa ja autan luomaan ja ylläpitämään hyvää elämää tulevaisuuteesi. Ota yhteyttä minuun sähköpostitse tai puhelimitse, niin mietitään yhdessä, olisinko minä juuri sinun tilanteeseesi sopiva terapeutti. 

Työkieleni on suomi. 

sähköposti: anniina.mieliksi@gmail.com 

puhelin: 045 200 8950 (myös WhatsApp)


Annmeri Helminen/ Hyvän mielen ikkuna/ Akaa, myös etänä

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, sielunhoitoterapeutti, työnohjaaja ja sosionomi (AMK) opiskelija (2025). 

Erityisosaaminen: haastavat elämäntilanteet, ahdistus, ihmissuhdeongelmat, lapsiperhe- ja parisuhteen haasteet, tunnetaidot, surutyöskentely, työssä jaksaminen.

Kuljen ihmisen rinnalla elämän vaikeuksissa lempeän myötätuntoisesti, uteliaasti tarkkaillen. Ratkaisukeskeisellä, hyväksyvällä otteella.

Ajanvaraus: vello.fi/hyvanmielenikkuna

Sähköposti: annmeri@hyvanmielenikkuna.fi

Puhelin: 0405159405

www.hyvanmielenikkuna.fi


Simo Lindström/ Helsinki / Etä

Simo Lindström

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti

041 548 2630

terapiamuuttumo@gmail.com

https://www.terapiamuuttumo.com/ 


Joanna Lehikoinen/Espoo


Olen mieleltäni ja osaamiseltani kaiken ikäisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäjä. Työotteeni on kokonaisvaltainen. Näen ihmisen psyko-fyysis-sosiaalisena, oppivana yksilönä.

Koulutukseni ja erikoisosaamiseni;

  • kognitiivisen lyhytterapian opinnot (Integrum 2020 - 2022)
  • psykoterapeuttiset valmiudet 30 op (Integrum 2022)
  • lisäkoulutuksia mm: nuorten masennuksen KKT, CoolKids (ahdistuksen KKT) -koulutuksessa
  • sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja (Metropolia AMK 2015)
  • työterveyshoitaja (Metropolia 2019)
  • tradenomi (ICT) (HELIA 2002)

Päivätyökseni tutkin ja hoidan nuoruusikäisiä psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa. Työkokemusta on kertynyt myös mm. äitiys- ja lastenneuvolasta, työterveyshuollosta ja iäkkäiden hoitotyöstä. 


Sähköposti: joanna.lehikoinen@gmail.com
Puhelin: +358 45 204 8332
Nettisivujen osoite:  https://terapialehikoinen.webnode.fi


Joonas Lehtinen/Salo

Luen ja opiskelen akateemista filosofiaa sekä luen ja tuotan käytännöllistä filosofiaa. Työskentelytapani on erityisesti raittiuteen keskittyvässä päihdetyössä ja läheisen tukemisessa (läheisriippuvuus). Harrastan lukemista, liikunnanohjausta + tuotan filosofiaa edistävää yhdistystoimintaa.

Erityisosaamiseni on raittiuteen keskittyvässä päihdetyössä, sekä päihdesairaan läheisten tukemisessa. Valviran hyväksymä lähihoitaja suuntauksena päihde- ja mielenterveystyö.

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti 60op. 

Kokemusta erityisesti päihdesairauksien parissa työskentelystä.

Sähköposti: joonas.lehtinen88@hotmail.fi

Puhelin: 050 4130108

Toimin sivutoimisesti erityisosaamiseni puitteissa. 

Tapaamiset ovat sovittavissa myös esimerkiksi luontopoluilla.




Satu Lehtinen, Lupanauttia.fi/Etä

Autan sinua nauttimaan elämästäsi ja seksuaalisuudestasi.

Top 10 aiheet videovastaanotollani: seksuaalisuus, haluttomuus, erektiohäiriö, kehonkuva, kommunikointi parisuhteessa, yksinäisyys, deittailu, ahdistus, uupumus ja omat tarpeet.

Varaa aika nettisivuiltani: https://www.lupanauttia.fi

<3:lla Satu, lyhytterapeutti, seksuaalineuvoja, kulttuurihyvinvoinnin asiantuntija


Arianna Marcon / Helsinki/ Etä

Uskalla Kysyä neuvonta- ja terapiapalvelut. 

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (IASTI), Seksuaaliterapeutti, Seksuaalineuvoja, FM 

Erityisosaaminen; Identiteetti, addiktiiviset käyttäytymiset, seksuaalisuus, monikulttuuriset suhteet. 

Terapia suomeksi, englanniksi ja italiaksi. 

Ajanvaraus: ma. ja pe. 8-19, ti.-to. 16-19, 

Varaukset sähköpostin kautta: arianna.marcon@seksuaalineuvonta.info https://seksuaalineuvonta.info/


Jemina Melin / Helsinki/etävastaanotto

Lyhytterapeutti (kognitiivinen käyttäytymisterapia, HOT ja traumaterapia). Sairaanhoitaja AMK/mielenterveys- ja päihdehoitotyö. 

Erityisosaamisena ahdistuneisuus- ja masennusoireet, elämäntilannekriisit, itsetunto-ongelmat, tunne-elämän epävakaus, itsetuntemus, uupumus ja stressi, tunnetyöskentely ja tunnesäätelyn harjoittelu.

Hyödynnän työskentelyssä myös kehollisia menetelmiä, läsnäolon- ja vireystilan säätelyharjoituksia sekä mindfulnessia.

Tiedustelut ja ajanvaraus: melin.jemina@gmail.com


Helena Miettunen/Helsinki 

Harvitsetko tukea, kuuntelemista ja terapiaa,  mutta et välttämättä halua sitoutua pitkään prosessiin?
Tarjoan ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa voimavarakeskeisellä otteella.  Sinä olet pääosassa ja minä olen läsnä.
Olen koulutukseltani ratkaisukeskeinen työnohjaaja (60op), FT, lastenpsykiatria, FM, puheterapeutti ja KM, kasvatuspsykologi sekä psykiatrisen hoidon eat, lasten- ja nuorisopsykiatrinen hoitotyö sekä perhe- ja verkostotyö ja psykologian cum laude (35ov),  ja valmistumassa lyhytterapeutiksi talvella 2023-2024.

Yhteydenotto:
Sähköposti: helena@intervuo.fi
Puhelin: Helena 0408459780
www.intervuo.fi


Timo Mynttinen/Helsinki

Koulutukseni; Erikoissairaanhoitaja, Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (40op. IASTI-sertifiointi) ja lisäksi lukemattomia mielenterveys- ja päihdetyön koulutuksia ja kursseja. 

Erityisosaamiseni; Psykiatria, Neuropsykiatria ja päihteet. 

Ajanvaraus: Ota suoraan yhteyttä sähköpostilla, nettisivujen ajanvarauslomakkella tai puhelimella. 

Sähköposti: tt.mynttinen@outlook.com 

Puhelin: 040 170 1454 

 https://terapeuttitimomynttinen.webnode.fi/



Johanna Nummela, Järvenpää/ myös etävastaanotto

Terapiatalo Aika 

Ajanvaraus : terapiataloaika@gmail.com / p.050 381 2940 

Voit ottaa yhteyttä myös somessa

Instagram @terapiataloaika 

TikTok @johanna.nummela

www.terapiataloaika.fi 

Olen koulutukseltani Ratkaisukeskeinen Lyhytterapeutti (HPI,60op) sekä opiskelen parhaillaan Seksuaalineuvojaksi.

Olen terapeuttina lämminhenkinen, rento ja utelias. Kanssani huomaat ettei ole aihetta josta emme voisi keskustella. Olen opinnoissani syventynyt masennuksen ja ahdistuneisuuden lisäksi moniin muihin mielenterveyden haasteisiin sekä mm. indentiteetin-, minä- ja kehonkuvan haasteisiin ja niiden vahvistamiseen, seksuaalisuuden monimuotoisuuteen, pari- ja perhesuhteisiin, arjenhallintaan, vanhemmuuden tukemiseen ja stressinhallintakeinoihin.

Pohditko lyhytterapian sopivuutta? Minulta voi varata ilmaisen 15min puhelinkonsultaation.

Täällä ollaan, sinua varten. 

Aino Salmi / Holistista Hyvinvointia / pääkaupunkiseutu / etävastaanotto

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, Mindfulness ohjaaja CFM, oikeustieteen maisteri, hallintotieteen maisteriPsykologian perus- ja aineopinnot 2021/22, vinyasa ja yin joogaohjaaja

Terapeuttina olen aktiivinen, läsnäoleva ja myötäelävä. Otteeni ja lähestymistapani on kuunteleva, arvostava, hyväksyvä, kokonaisvaltainen ja asiakaslähtöinen. Vuorovaikutus, ymmärretyksi ja hyväksytyksi tulemisen kokemus on minulle työssäni ensiarvoisen tärkeätä. 

Erityisosaaminen: stressi ja uupumus, työssäjaksaminen, ahdistuneisuus, voimavarakeskeinen työskentely, tietoisuus- ja läsnäolotaidot, itsetuntemus, itsemyötätunto, arvotyöskentely, elämänkriisit ja vuorovaikutustaidot.

Tiedustelut ja ajanvaraus: 

holististahyvinvointia@gmail.com, whatsupp: 044-351 8658 (Aino Salmi)

Anu Ruotsalainen / Kasvun dialogi/ Etävastaanotto


Haluan, että voit hyvin <3. Tämä on minun tavoitteeni. Lupaan tehdä parhaani, että tavoite toteutuu.

Terapeuttina ja valmentajana erityisesti haluan kantaa mukanani toivoa ja valaa siitä pohjan koko prosessille. Pysähtyä uteliaasti sen ääreen, missä nyt ollaan. Katsoa elämää läsnä ollen, lempeästi ja ennen kaikkea turvallisesti. Etänäkin voi päästä lähelle!

Erityisesti osaamistani ovat elämän muutostilanteet ja kriisit. Myös mielenterveyden haasteet, kuten uupumus, ahdistus, paniikkihäiriö sekä sosiaalisten tilanteiden pelko ovat minulle aiheita, joiden parissa tunnen, että minulla on annettavaa. Työskentelyni on hyvin asiakaslähtöistä ja yksilölliset tarpeet huomioiden. Hyödynnän työskentelyssä erilaisia ratkaisukeskeisiä sekä myötätuntokeskeisiä lähestymistapoja, myös NLP:tä ja EFT Tappingia.

Koulutukseltani olen kasvatustieteiden maisteri, sertifioitu ( IASTI) ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, NLP Master Practitioner ja EFT Tapping Practitioner/ tunnetaito-ohjaaja. Lisätietoa minusta ja palveluistani löytyy verkkosivuiltani.

Otan vastaan etänä Lämpimästi tervetuloa ilmaiselle etätutustumiskäynnille ( 30 min). Tutustutaan puolin ja toisin ja katsotaan olisinko minä juuri se ihminen sinulle, joka voisi olla sinulle tueksi ja avuksi.

Ota yhteyttä:
anu@kasvundialogi.fi
www.kasvundialogi.fi
p. 040 1410575

Merja Pellikka / Vantaa, Kerava, Tuusula, Helsinki, Espoo, Järvenpää, voidaan järjestellä lähitapaaminen /  etä.

Kasvatustieteen maisteri, luokanopettaja, ratkaisukeskeinen kuvataideterapeutti, neuropsykiatrinen valmentaja ja lyhytterapeuttiopiskelija (valmistuminen 5/22). 

Terapeutin työhuone tarjoaa:

- Ratkaisukeskeinen kuvataideterapia

- Neuropsykiatrinen valmennus 

- Lyhytterapia 

Näitä voidaan yhdistellä tarpeen mukaan ja räätälöidä juuri Sinun tarpeesi mukaista toimintaa. 

Erityisosaaminen: lapset ja nuoret, vanhemmuus, nepsyvanhemmuus, nepsy-valmennus ja sen yhdistäminen terapeuttiseen toimintaan, HSP-osaaminen (Highly Sensitive Person), itsetuntemuksen ja minäkuvan vahvistaminen, voimavarojen ja vahvuuksien löytäminen ja käyttöönotto, tunnelukkojen työstäminen, ahdistavien tunteiden käsittely ja oppimisen tukeminen (taide)terapeuttisin menetelmin. 

merja.pellikka1@gmail.com

@kuvataideterapeutin_tyohuone

HELSINKI

Hanna Burman / Aitoa Elämää / Helsinki / Etä

Pidän vastaanottoa Helsingin Punavuoressa, mahdollisuus myös etävastaanottoihin. 

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, terveydenhoitaja/sairaanhoitaja YAMK (valmistun ylemmästä ammattikorkeasta 05/2023), lähihoitaja (mielenterveys- ja päihdetyö). Yli 13 vuoden kokemus psykiatrian alalta, päihdehuollosta sekä lastensuojelusta. Hyvinvoinnin edistäminen ja elämänhallinnalliset haasteet ovat erityisen lähellä sydäntäni. Jag betjänar även på svenska! 

s-posti: hanna.aitoaelamaa@gmail.com

p. 045 267 2330

Paula Ikonen / Yhteystaito

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, kasvatustieteiden maisteri, Results Coach, työelämäntaitojen valmentaja.
Työskentelyssä kanssani heijastuvat hyväksyntä ja arvostus, utelias avoimuus mahdollisuuksille sekä myönteisiä näkökulmia avaava "ilosofia". Parasta mitä voin sinulle antaa, on että löydät yhteyden aitoon itseesi ja kohdistat energiasi sellaiselle työlle ja elämälle, josta saat voimaa. 
Sähköposti: info@yhteystaito.fi
Puhelin:  04578724227
https://www.yhteystaito.fi/ihmiseltä-ihmiselle

Minna Jantunen / Mielen Momentum 

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti- ja reteaming-valmentajaopiskelija (valmistuminen 06/2023), Sosionomi (YAMK), lasten- ja nuorten erityisohjaaja, Toimiva lapsi ja perhe-kliinikko. 

Minulla on erityistä osaamista nuorten ja perheiden kanssa tehtävästä työstä. Erityisosaamisalueina ovat mm. vuorovaikutukseen liittyvät haasteet, itsetuntoon liittyvät haasteet, vanhemmuus ja sen tukeminen sekä parisuhdehaasteisiin sekä seksuaalisuuteen liittyvät asiat. Minulla on osaamista ja kokemusta erityisesti nuorista, joilla on ahdistuneisuutta, masennusta erilaisine oireineen (viiltely, itsensä vahingoittaminen, syömiseen liittyvät pulmat, päihteiden käyttö ym.). Teen terapiatyötä yksilöiden, perheiden, pari- ja monisuhteessa olevien sekä ryhmien kanssa. Olen vetänyt pitkään erilaisia ryhmiä (suljetut ja avoimet). Lisäksi tarjoan työnohjauksellista sparraamista. Minun kanssa voi myös käydä lyhyitä oman elämän tavoitteiden kirkastamiseen liittyviä keskusteluja. 

Sähköposti: mielenmomentum@gmail.com, Puhelin: 044 3719131

Miia Joensson 

Toimin pääkaupunkiseudulla. Olen terveydenhoitaja/sairaanhoitaja AMK, ratkaisukeskeinen lyhytterapeuttiopiskelija, valm. 4/22.
Sähköposti: miia.joensson@gmail.com 
Puhelin: 0401207735

Iina Järvi / Lyhytterapiakeskus Helsinki Oy

Lyhytterapiakeskus Helsinki Oy 
Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, KM, erityisopettaja ja ammatillinen opettaja.
Lasten, nuorten, vanhemmuuden ja perheen tukeminen, sijaisvanhempien ja sijoitettujen lasten vanhempien tukeminen. Perhe- ja parisuhdeväkivaltaa kokeneet naiset.
Sähköposti: iina@lyhytterapiahelsinki.com
Puhelin: 050 599 6555 
www.lyhytterapiahelsinki.com

Tiina Järvikangas / Helsinki

Koulutukseltani olen ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti sekä kasvatustieteen maisteri, erityisopettaja, neuropsykiatrinen valmentaja. Työskentelyotteeni on ratkaisukeskeinen ja koen itsetuntemuksen sekä mielen hyvinvoinnin vahvistamisen olevan tärkeitä elementtejä hyvinvoinnin tukena läpi elämän.

Terapiatyö ja ihmisten ratkaisukeskeinen tukeminen inspiroivat minua päivittäin ja koenkin tärkeäksi olla asiakkaideni kasvumatkoilla mukana yhtenä tärkeänä toivon ylläpitäjänä. 

Kasvatustieteen maisteri, Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, Luokanopettaja       , Erityisluokanopettaja, Erityisopettaja, Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja, Reteaming valmentaja, Suomalainen Eroseminaari koulutus -syksy 2022

Erityisosaamiseni liittyy vahvasti neuropsykiatrisiin häiriöihin, ADHD ja autismi kirjo, parisuhdeongelmat, eroterapia, persoonallisuushäiriöt, ihmissuhdeongelmat, itsetuntemus, muutokset, resilienssin kohentaminen, psyykkisen hyvinvoinnin osa-alueet, kasvatuspulmat sekä oppimisen - että elämänhallinnan haasteet.

terapiatoive@gmail.com
www.toive.net, IG @terapiatoive

Maria Kiikka 

Koulutukseltani olen ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, työkykykoordinaattori, nlp-practitioner ja kasvatustieteen maisteri. Olen toiminut yli 10 vuoden ajan luokanopettajan ja erityisluokanopettajan moninaisessa toimenkuvassa. Minulla on myös työkokemusta uravalmennuksesta ja työkykyyn liittyvistä asioista. Autan asiakasta pohtimaan ja käsittelemään koko elämänkirjon asioita, olivat ne sitten isoja tai pieniä. Minulle on ensiarvoisen tärkeää, että asiakas kokee vuorovaikutussuhteemme toimivaksi ja tuntee tulevansa kuulluksi. Sähköposti: maria@mariakiikka.fi
Ajanvaraus: https://valitseterapia.fi/terapeutit/maria-kiikka
Puhelin: 0408430571
 mariakiikka.fi

Anne Korpi

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, työnohjaaja-konsultti, työyhteisösovittelun erityisosaaja.
Defusing- ja debriefing-ohjaaja, valmentaja.
Erityisosaaminen: parisuhdeongelmat, perhe- ja lähisuhdeväkivalta, kriisityö, surutyöskentely, vanhemmuuden tukeminen, lasten ja aikuisten masennus ja ahdistus. Kohderyhminä: yksilöt, pariskunnat, ryhmä- ja työyhteisöt. 
Voin tulla myös asiakkaan luo. 
Sähköposti: anne.korpi@ancor.fi
Puhelin: 040 555 0325  
 www.ancor.fi

Ada Kotilainen / Helsinki / Etävastaanotto

Olen lämmin ja empaattinen terapeutti, ja kohtaan asiakkaani tasavertaisesti hyväksyvässä ilmapiirissä. Saamani palautteen mukaan minulle on helppo puhua vaikeistakin asioista ja herätän luottamuksellisen tunteen, että minulle voi kertoa kaikesta.Terapiatyöskentely on kanssani yhteistä tutkimista, jossa asiakkaan kokemusmaailma on keskiössä. Työotteeni nojaa asiakkaan vaikutusmahdollisuuksien ja voimavarojen löytämiseen, sekä niiden hyödyntämiseen kun etenemme kohti asiakkaan määrittelemää terapiatavoitetta.

Olen sosiaalipsykologi (VTM), ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti

Erityisosaamiseni on elämänhallinta, itsetunto, ahdistus, uupumus, suru, vuorovaikutustaidot

Lähivastaanotto Helsingin Töölössä / Etävastaanotto

Tiedustelut ja ajanvaraus: ada.kotilainen@gmail.com, p. 040 964 0055 (myös WhatsApp)

Ansa Lybeck

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, terapia istuntoina tai kävelyterapiana.
Koulutettu hieroja, erikoistunut manuaalisiin kivunhoidollisiin menetelmiin.
Sähköposti: ansaitsen@gmail.com
Puhelin: 050 369 2537
www.ansaitsen.com

Kirsimarja Monto-Puusti/ Ajatustila

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, ratkaisukeskeinen työyhteisösovittelija , sosionomi (AMK), sosiaalipsykologian ja yhteiskuntatieteiden opintoja, JET-ym. johtajuuskoulutusta, monikulttuurisuus- ja coaching-opintoja.
Yksilö- ja parisuhdeongelmat, vanhemmuuden tukeminen. Erityisosaamisalueena kahden kulttuurin yhteensovitteluun ja paluumuuttoon liittyvät kriisit, työyhteisöjen ja esimiestyön tukeminen. Työkielet suomi ja englanti.
Vastaanotto Kalasatamassa. Osoite: Lautatarhankatu 6 (Lindström Talo)
Sähköposti: kmp@ajatustila.fi
Puhelin: 050 5299 532
www.ajatustila.fi

Anne Mustala

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja monipuoliset metodit omaava kehon&mielen rentoutusohjaaja.  Etävastaanotto.
Sähköposti: anne.mustala@easylife.fi
Puhelin: 0400 612 201
www.easylife.fi

Sari Repo

Ratkaisukeskeinen Lyhytterapeutti
Erityisosaaminen: Seksuaalikasvatus, parisuhdeongelmat ja 
persoonallisuushäiriöisten uhrien tukeminen.
Puh: 040 373 0681
Sähköposti: sari.repo@welho.com


Mia Sabelli-Marjosola (lähivastaanotto ja etä)

Kognitiivinen lyhytterapeutti

Psykologian opiskelija, Pedagoginen pätevyys, johtamiskoulutus

Nuoret, pariskunnat, ura, masennus, suru, sosiaaliset pelot, narsismin uhrit, uupuminen, stressi, unettomuus.

Ajanvaraus sähköpostilla.

Tarjoan maksuttoman puolen tunnin kartoituspuhelun. 

Sähköposti: mia@mielenvalmentaja.fi 

Puhelin: 0503261963 

www.mielenvalmentaja.fi



Katri Savolainen / 25. tunti / Helsinki ja ETÄ

”Mielestäni mielen huoltamisen tulisi olla yhtä arkipäiväistä kuin kuntoilun ja salilla käymisen.”

Olen ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, parilyhytterapeutti ja kertaterapeutti. Koulutukseltani olen ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, sosiaalipsykologi, valtiotieteiden maisteri ja sosionomi.

Olen aina ollut erittäin kiinnostunut ihmisten käyttäytymisestä ja elämäntarinoista. Juuri kiinnostus ihmisten käyttäytymiseen ajoi lukemaan sosiaalipsykologiksi. Minulle merkityksellistä on ihmisten aito kohtaaminen sekä heidän kuulluksi tulemisensa. 

Terapeuttina minua on kuvailtu empaattiseksi mutta jämäkäksi sekä helposti lähestyttäväksi. Työotettani on kuvailtu lempeäksi ja kokonaisvaltaiseksi. Olen aidosti kiinnostunut asiakkaistani, ja heittäydyn rakastamaani työhön koko sydämelläni.

Minulle on tärkeää, että sinulla on luonani hyväksytty ja turvallinen olo. Keskustelumme ovat aina täysin luottamuksellisia, ja olen vaitiolovelvollinen. Terapiassa ei ole asioita, joista ei voi puhua. Jaettu taakka on aina pienempi kantaa.

Erityisosaaminen

Olen erikoistunut riippuvuuksiin, kuten raha- ja digipeliriippuvuuksiin. Olen auttanut rahapeliriippuvaisia ja heidän läheisiään sekä ammattinsa puolesta rahapeliriippuvuuden kanssa tekemisissä olevia Peliklinikalla Helsingissä.

Olen Lyhytterapeuttiyhdistys ry:n hallituksen jäsen.

Katri@25tunti.fi

041 317 5578

www.25tunti.fi

IG @25tunti_katrisavolainen

Leena Seise

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti
Siilitie 4 c
Puhelin: 045 222 6928
www.terapia.seise.org

Päivi Tabell / Lempeä ajatus / Helsinki

Valmistun ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi 5/22. Koulutukseltani olen sairaanhoitaja, sosionomi (AMK), seksuaalineuvoja, seksuaaliterapeutti, mindfulness-tunnetaitovalmentaja, positiivisen psykologian asiantuntija sekä olen käynyt HOT (Hyväksymis- ja omistautumisterapia) - matriisi asiakastyössä menetelmäkoulutuksen. Psykofyysisen psykoterapian peruopinnoista valm. 12/21. Asiakassuhteessa pyrin aina luomaan avoimen ja luottamuksellisen vuorovaikutussuhteen, jossa asiakas on oman elämänsä asiantuntija(!). 

Olen myötätuntoinen ja huumorintajuinen, mutta silti en pelkää nostaa esiin tai kuulla vaikeitakaan asioita. Kanssani on kuulemma turvallista sekä rentoa työskennellä. 

paivi@lempeaajatus.fi 045 256 7124 Museokatu 44, HKI & etä



Helena Tahvanainen/ Helsinki ja etä

Helsinki (Vastaanotto Kannelmäessä, mahdollisuus liikkua pääkaupunkiseudulla)  

Ratkaisukeskeinen kuvataideterapeutti, fysioterapeutti ja Voimauttava valokuva -menetelmäosaaja.  Sielunhoidon peruskurssi.  Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (5/23).

Erityisosaaminen: Elämän erilaiset haasteet ja kasvukivut.  Itsen ja unelmien  etsiminen. Vanhemmuus, ihmissuhdekysymykset ja vuorovaikutustaidot.  Rentoutuminen, kehotietoisuustaidot ja fyysisen kivun kanssa pärjääminen.  Kuva ja valokuva tietoisuuden lisääjinä sekä parantumisen katalysaattoreina.  Asiakkaan niin toivoessa myös sielunhoidollinen (kristillinen) näkökulma.

Elämänkokemuksen myötä osaan kohdata lempeästi eri tilanteissa olevia. Haluan rohkaista ja tukea ihmisiä löytämään aidon itsensä ja unelmansa, ja saamaan sitä kautta tyytyväisyyttä elämäänsä.  Oma unelmani on, että saataisiin katkaistua sukupolvelta toiselle siirtyneitä haitallisia toimintamalleja ja vapautua elämään tässä ja nyt.

Sähköpostiosoite: terapiarthelena@gmail.com⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠ 

Nettisivut: terapiart.fi

Kirsti Tanskanen / Lyhytterapiahuone Helsinki

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, filosofian praktikko
Hitsaajankatu 6, 00810 Helsinki
Puhelin:  045 225 6566
lyhytterapiahuone.fi⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

Satu Tillaeus / Helsinki / etä

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, kasvatustieteen maisteri, erityisluokanopettaja, ammatillinen erityisopettaja Erityisosaamiseni liittyy lasten ja nuorten haasteisiin, vanhemmuuteen, parisuhteisiin, päihteisiin sekä masennukseen ja ahdistukseen. Minulle on tärkeää, että sinä tulet kuulluksi ja etsimme yhdessä työkaluja ja ratkaisuja haasteisiisi. Asioilla on taipumus järjestyä!

 Ajanvaraus: satutillaeus.fi 

 satu@satutillaeus.fi , p. 044 3300 361, www.satutillaeus.fi

Teija Turunen / Terapia ja Sovinta

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, ratkaisukeskeinen sovittelija, työsuojelukonsultti ja erikoissairaanhoitaja.

Erityisosaamisenani on hankalat ja pitkittyneet eroprosessit, lähimmäisten välillä tapahtuvat ristiriidat ja konfliktit, kuten perinnönjakoon, sukupolvenvaihdoksiin liittyvät sekä nuorten aikuisten itsenäistymiseen liittyvät ristiriidat ja konfliktit.

Lisäksi olen perehtynyt työpaikka- ja koulukiusaamisesta johtuvien ongelmien läpikäymiseen ja niistä toipumiseen.

Sovittelukoulutukseni pohjautuu restoratiiviseen oikeuden ja ratkaisukeskeisen lyhytterapian viitekehyksiin. Usein ihmisen oma mieli on suurin haastaja, jolloin sovittelijan taidoista ja osaamisesta on iloa ja hyötyä.

Ajanvaraus ilmaiseen tutustumispuheluun ja vastaanotolleni Töölössä tai etänä:

https://vello.fi/terapiajasovinta/

Sähköposti: teija.k.turunen@elisanet.fi

Puhelin: 040 503 9346

www.terapiajasovinta.fi

Kirsi Valto

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, työnohjaaja, organisaatiokonsultti, KM.
Pitkä kokemus henkilöstöjohtamisesta ja työelämäkysymyksistä. Monipuolinen elämänkokemus tuo syvyyttä myös ymmärtää erilaisten elämänvaiheiden tuomien haasteiden työstämistä.
Vastaanottotilat Pasilassa.
Sähköposti: kirsi@kirsivalto.fi
Puhelin: 040 767 6884
www.kirsivalto.fi


Aino Viitanen / Tunnetaitola Kuura,

Helsinki/ Etä

Olen ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti sekä tunnetaito-ohjaaja. Toimin myös tunnetaitokouluttajana ja koulutan perusopetuksen sekä varhaiskasvatuksen henkilöstöä tunnetaidoista. Pohjakoulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri ja toiminut opettajana vuodesta 2008. 

Ratkaisukeskeisessä lyhytterapiatyössä minulle on erityisen tärkeää, että asiakas tulee kuulluksi ja nähdyksi sekä tuntee olonsa hyväksytyksi.  Kuuntelen tarkasti, mitä asiakas tuo keskusteluun, olen vahvasti läsnä ja toimin lempeänä empaattisena peilinä.

 

Huomaan herkästi hyvää sekä luon toivoa asiakkaan tavoitteen saavuttamiseen. Hyödynnän työskentelyssä ratkaisukeskeisen lähestymistavan lisäksi tunnetaito-osaamistani ja työskentely sisältää usein keskustelun lisäksi asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaan erilaisia tunnetaitoharjoitteita. Lyhytterapeuttisessa keskustelussa asiakas saa lisäksi samalla tietoa tunteista, niiden synnystä, erilaisista tunteen säätelykeinoista sekä tunteiden takana olevista tarpeista.

 

Tutkaillaan yhdessä elämäsi tilanteita, risteyskohtia, kriisejä ja pulmakohtia uusista näkökulmista. Autan sinua löytämään piilossa olevia voimavaroja ja vahvuuksia sekä valjastamaan niitä käyttöösi pulmia ratkaistaessa.


Erityisosaaminen: tunnetaidot, tunteiden säätelyn haasteet, vuorovaikutus, lapset, nuoret ja perheet, kriisit, elämänmuutokset, pelot, stressi, jännitys



Ole yhteydessä, niin sovitaan ensimmäinen tapaaminen!

aino.viitanen@tunnetaitola.fi



Mia Viita

Olen ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja valmentaja, humanitaarisen työn erityisasiantuntija, koulutettu neuvottelija sekä kulttuuriantropologi (FM)

Kansainvälisyys ja kulttuurisensitiivisyys ovat olennainen osa minua, asuttuani ja työskenneltyäni kolmessatoissa eri maassa. Sopeutumiskysymykset, muutosprosessit sekä uudet alut ja loput ovat minulle tuttuja asiayhteyksiä. Ammennan työssäni useasta viitekehyksestä (ratkaisu- ja voimavarakeskeisyys, logoterapia, NLP) sekä hyödynnän erittäin kansainvälistä kokemus- ja työhistoriaani, joka kattaa monipuolista kohtaamistyötä myös kriisi- ja traumatilanteissa. Vahvuusalueitani ovat mm. vuorovaikutustaidot, monikulttuurisuus, empaattinen johtajuus sekä resilienssiin, traumatyöskentelyyn ja myötätuntouupumukseen liittyvät kysymykset. Vankka kokemuspohja monikulttuuristen osaajatiimien esihenkilönä on hionut taitojani valmentaa ihmisiä myös työyhteisöissä. Terapiassani suuntaudutaan tavoitteisiin, edistymiseen ja muutokseen.

Vastaanotto Ullanlinnassa Helsingissä sekä etänä. Työkielinä suomi, englanti, ranska.   

Puhelin: 0400 972327 
Sähköposti: viitamiak@gmail.com
 www.miaviita.net

Mirja Virta 

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, kriisityöntekijä, sosiaalikasvattaja. Traumapsykoterapeuttikoulutuksessa (otan myös koulutusasiakkaita).
Erityisosaamista: Perhe- ja lähisuhdeväkivalta, parisuhdeongelmat, kriisityö, surutyöskentely.
Sähköposti: mirja.virta@suomi24.fi
Puhelin: 044 386 2447 (tekstiviesti)


Marjo Vuorinen / Väestöliitto ja Better Days Oy

FM, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja valmentaja. Reteaming coach ja työnohjaaja. Johtamistaidon erikoisammattitutkinto (muutosjohtaminen). Vuosien esimies- ja johtajakokemus. Väestöliiton verkostoterapeutti. Ammattikirjoittaja. 
Matalan kynnyksen terapiaa ja keskusteluapua sinulle, jolla on voimat vähissä, elämä solmussa kotona, töissä tai itsesi kanssa. Erityisosaaminen: työelämän ongelmat, ahdistus ja itsetunto-ongelmat.
Ajanvaraus yksilöasiakkaat: 
vaestoliitonterapia.fi/terapeutit/vuorinen-marjo
Vastaanotto: Kalevankatu 16, Helsinki.
Ajanvaraus yritysasiakkaat: www.terapeuttisi.fi/ajanvaraus/
Vastaanotto yritysasiakkaille Kalasatamassa, Lautatarhankatu 6 (Lindströmin talo).
Sähköposti: marjo.vuorinen@terapeuttisi.fi 
Puhelin: 0400 184 956
www.terapeuttisi.fi


Vuorinen Kirsi/ Riihimäki/ Etä

Lähitulevaisuudessa myös Vihdin seudulla 

Kirsi Vuorinen/Vuorikide Hyvinvointipalvelut Kognitiivisen lyhytterapeutin pätevyys, Psykoterapian valmentavat opinnot, Neuropsykiatrinen valmentaja ja täydennyskoulutus yht. 35 op., erityisopettaja, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) pääaineena terapeuttistavoitteinen ohjaustoiminta, Brain Relief syvärentoutushoitaja. 

Omaan kokemusta erilaisten neurokirjon asiakkaiden ja psyykkisiä haasteita omaavien kehitysvammaisten parissa työskentelystä sekä terapian että valmennuksen keinoin. Työskentelen ja kohtaan luontevasti eri ikäisiä asiakkaita. Saan hyvää palautetta kohtaamis- ja lähestymistavastani niin lapsilta, nuorilta kuin eri ikäisiltä aikuisiltakin asiakkailtani. Terapiasuuntaukseni on kognitiivinen, sujuvasti sovellan kaikkea aiempaa osaamistani yksilölähtöisesti mm. taiteen harjoituksia terapian keinoina. 

Ajanvaraukseen löytyy linkki nettsivustoltani tai https://www.vuorikide.fi/ajanvaraus

Kirsi Vuorinen@vuorikide.fi 041 315 5412 

https://www.vuorikide.fi/


Johanna Väänänen,  Helsinki/etävalmennus

Olen työhyvinvointivalmentaja,  Ratkaisukeskeinen Coach ja Lyhytterapeutti.  Pohjakoulutukseni on liikunnan -ja hyvinvoinninalalta.

Katson ihmistä aina kokonaisuutena ja vastaanotolleni voi tulla hyvinkin erilaisten elämänsolmujen kanssa. Pyrimme yhdessä löytämään ratkaisut parempaan tulevaisuuteen.

Olen valmentanut nuoria, aikuisia, johtoa-ja esimiehiä, syömishäiriöistä masennukseen/uupumukseen. Haluan ja toivon voivani auttaa juuri Sinua matalallakin kynnyksellä.

Liikun helposti ympäri pk-seutua ja toimin myös etänä.

lifestylefitjohanna@gmail.com 

+358405750072

ESPOO

Vanessa Fuller / Espoo / Etä

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti

Ratkaisukeskeinen terapia on matalan kynnyksen terapiaa, jossa keskitytään asiakkaan nykytilaan sekä tulevaisuuden tavoitteisiin. Terapia auttaa löytämään asiakkaan omat vahvuudet sekä valmiudet erilaisten ongelmakohtien selvittämiseen.

Työskentelen esimerkiksi näiden asioiden parissa: ahdistus, erilaiset pelkotilat, päihdeongelmat, työelämän haasteet, stressi, esiintymisjännitys, sekä kulttuurien välisten erojen aiheuttamat haasteet ihmissuhteissa. 

Voit tulla vastaanotolleni, olipa huolesi minkälainen tahansa. 
Vastaanotto on toistaiseksi etäyhteydellä. Toimitilojen varmistuttua vastaanotan myös Espoon Leppävaaran alueella.
Varaa aikasi helposti verkossa: Terapeutti V. Fuller

Esittely: Terapiaratkaisu V. Fuller
Sähköposti: terapiaratkaisu@gmail.com⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

Tule matalalla kynnyksellä, omana itsenäsi, juuri sellaisena kuin olet.

Niina Mäkelä / Espoo / Etä

Kognitiivinen lyhytterapeutti (valm. -22), Psykofyysinen fysioterapeutti, Positive Psychology Practitioner, LCF Life Coach®.

Olen erikoistunut erityisesti jaksamisen pulmiin, uupumukseen ja stressinhallintaan. Yhdistän terapiaan myös kehollisia menetelmiä kuten läsnäolo- ja vireystilan säätelyharjoituksia.
Yhteystiedot ja ajanvaraus: www.niinamakela.fi
Vastaanotto etänä ja Espoon Järvenperässä Auroran Taukotilalla.

Outi Olkkola / Idustamo Oy / Espoo / Etä

Espoo Outi Olkkola / Idustamo Oy Kognitiivinen lyhytterapeutti, valm. 9/2023. Sosionomi (AMK) -opiskelija, arvioitu valmistuminen 2023. DiaSek 2022-23. KTM (johtaminen ja organisaatiot). Systemic business coach. Työnohjaaja STOry. Lisäksi sosiaalipsykologian perus- ja aineopinnot (60 op) ja psykologian perusopinnot (15 ov). 

Erityisosaaminen: Vaikeat elämäntilanteet, myös työelämässä ja työssä näyttäytyvä kuormitus ja uupuminen. Integratiivinen työskentelyote (kognitiivinen, psykodynaaminen). Työnohjaus. 

Otan vastaan Espoon Niittykummussa (Kappelikuja 6 B, Espoo) sekä etätapaamisena. Ajanvaraus puhelimitse tai sähköpostilla. outi.olkkola@idustamo.fi  p.050 516 6809, www.idustamo.fi⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

Tuomas Piippo / Terapiakota / Espoo / Etä

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, sairaanhoitaja (AMK), mielenterveys- ja päihdehoitotyön erikoistumisopinnot. Erityisosaamisena ahdistuksen, masennuksen ja elämänkriisien tuomien haasteiden kanssa työskentely sekä päihderiippuvuuksien tuomat haasteet. Etäterapia ja kotikäynnit mahdollisia. 
Sähköposti: tuomas.piippo@terapiakota.fi 
Puhelin: 044 244 8472 
www.terapiakota.fi

Anni Rysti Espoo

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, psykoterapeuttiset valmiudet, RE-sielunhoitoterapeutti, lasten ja nuorten erityisohjaaja Olen erikoistunut pitkäaikaisten traumojen ja mielenterveyshäiriöiden hoitoon. Vastaanotolleni olet tervetullut tietenkin myös minkä tahansa akuutin kriisin tai pulman kanssa. Myönteinen tulevaisuuteen katsova ratkaisukeskeinen työtapani sopii moniin tilanteisiin. Minulla on yli 30 vuoden kokemus erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten kanssa toimimisesta. Lisäksi minulla on valmius käsitellä hengellisiä kysymyksiä asiakkaan niin halutessa. 

anni.rysti@gmail.com 
Puhelin: 045 8742405

Hanna Salomaa

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, sosionomiopiskelija.
Erikoistunut ihmissuhdeongelmiin, kiusaamiseen ja persoonallisuushäiriöisten uhrien voimaannuttamiseen.
hanna.salomaa@pilkilo.fi
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠050 330 0698

VANTAA

Arja Dahlberg / Terapiamedal

Ratkaisukeskeinen lyhyterapeutti
Neuropsykiatrinen valmentaja (Nepsy)
Valmennusta, ohjausta, terapiaa matalankynnyksen palveluna myös kävelyterapiaa (walk & talk), kotikäynnit sekä etävastaanotto.
Erityisosaaminen nuoret ja nuoret aikuiset, perheet. 
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠terapiamedal@gmail.com
045 7834 1102
https://www.terapiamedal.fi/

Titta Laaksonen / Terapia Pihlapuu

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, sairaanhoitaja.
Ajanvaraus ark. klo 15–19 puhelin  045 217 3115
Muina aikoina sähköpostilla terapia.pihlapuu@gmail.com

HARJAVALTA

Darja Mäntyniemi/Pori


Takanani on pitkä ja monipuolinen työura sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla. Työssäni olen kohdannut elämänkaaren eri vaiheissa olevia ihmisiä.  Monipuoliseen koulutukseen ja -työkemukseen perustuen voin huomioida kokonaisvaltaisesti tilannettasi ja mahdollisia muita palvelutarpeitasi liittyen hyvinvointiisi. 

Elämään liittyvät haastavatkin asiat, kuten sairaudet ja riippuvuudet, ovat monin osin työni kautta tulleet tutuiksi. Ihminen on fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kokonaisuus. Olen helposti lähestyttävä, iloinen ja motivoiva.


Koulutukseltani olen sosionomi (yamk), sosionomi/diakoni (amk) ja kuntoutuksen ohjaaja (amk). Ammatillisena lisäkoulutuksena olen suorittanut ammatillisen opettajan (60op) ja ratkaisukeskeisen lyhytterapeutin (HPI 60op) koulutukset.

Täydentävinä ammatillisina Avoimen yliopiston koulutuksina olen suorittanut sosiaalityön (25op), erityispedagogiikan
(25op) ja kasvatustieteen perusopinnot (30op).

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠
Sähköposti:lyhterap@gmail.com
Puhelin:044 2542218

HOLLOLA

Anu Ruotsalainen / Kasvun dialogi

Olen sydämellinen ja ratkaisukeskeinen posttraumaattisen kasvun ja resilienssin asiantuntija, joka haluaa auttaa ihmisiä ja yhteisöjä kasvamaan ja löytämään oman voimansa.
Koulutukseni: Kasvatustieteiden maisteri, NLP Master Practitioner, EFT practitioner/ tunnetaito-ohjaaja, ratkaisukeskeinen lyhytterapeuttiopiskelija. Erityisesti osaamistani ovat stressinsäätely, ahdistus- ja paniikkihäiriö ja pitkittynyt uupumustila.
Sähköposti: anu@kasvundialogi.fi
Puhelin: 040 1410575
www.kasvundialogi.fi⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

HÄMEENLINNA

Elina Lilja / Mielen liekki

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, työnohjaajaopiskelija, Metsämieli-kouluttaja, mindfulness- ja rentoutusohjaaja, mielenterveyden ensiapu -ohjaaja. Pitkä kokemus henkilöstö- ja koulutustehtävistä. Erityisosaamistani ovat jaksamisen ja palautumisen tukeminen, kriisi- ja muutostilanteet, ahdistuneisuus, masentuneisuus, stressi, uupumus, parisuhteet, vuorovaikutus- ja tunnetyöskentely, kehon ja mielen hyvinvointi. Tarjoan lyhytterapiaa myös luontoympäristössä sekä luonnon hyvinvointivaikutuksia hyödyntäen! Myös etävastaanotto.
Ajanvaraus: www.vello.fi/mielenliekki
Sähköposti: mielenliekki@gmail.com
Puhelin: 040-503 3154 
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠www.mielenliekki.fi

Petri Sirén / Mindmedi (Tmi Petri Sirén)

Ratkaisu- ja voimavarakeskeinen lyhytterapeutti, seksuaalineuvoja ja valmentaja. Perhe- ja parisuhdehaasteet, seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset, työnhakuun ja ammatin vaihtamiseen liittyvä valmentaminen. 
Osoite: Suomen kasarmit rak. 2 13100 Hämeenlinna
Sähköposti: petri.siren@gmail.com
Puhelin: 0400762903
www.mindmedi.fi

IITTI

Tmi Mervi Kaartoaho / Ilonan terapiat

Ratkaisukeskeinen lyhyterapeutti, perushoitaja, kliininen hypnoterapeutti ja rentoutusvalmentaja.  Otan asiakkaita mistä tahansa Suomesta vain verkossa (teams). Vastaanottoa rajoittaa syöpähoitojen aiheuttama rajoite.
Sähköposti: kaartoahomervi1@gmail.com

JOENSUU

Tiina Mahonen / Kontiolahti / Joensuu ja etävastaanotto

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti

Ratkaisukeskeinen lyhytterapia- koulutus 60 op (HPI 2017)

Yhteisöpedagogi AMK (opiskelija) 2021- 

Nuoriso-ja vapaa-ajan ohjaaja

 Erityisosaamista minulla on jaksamisen ja sisäisen motivaation parista. Tuen sinua erityisen mielelläni elämänmuutos prosessin läpikäymiseen ja kohtaamasi kriisien äärellä. Pysähdyn kanssasi itsetuntemuksen ja arvomaailmasi pariin vahvuuksien ja voimavarojesi lähteille.

Taustaltani löytyy vuosien työkokemus haastavissa tilanteissa olevien nuortenaikuisten parista.

 Mahdollisuus myös luonnossa toteutuviin tapaamisiin.

 Tiedustelut ja ajanvaraus: 

kolikon2.puoli@gmail.com

p. 045 630 8053

IG @kolikon2.puoli

 

JÄRVENPÄÄ

Nina Mouhu / Selevis

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, valtiotieteiden maisteri ja sosionomi (AMK). Yliopistossa olen opiskellut pääaineenani sosiaalityötä ja sivuaineina psykologiaa ja erityispedagogiikkaa. Muu koulutus: hyvinvointivalmentaja, Trainer Lab Oy, liikunnanohjauksen peruskoulutus, Trainer Lab Oy, Kids’Skills, Lyhytterapiainstituutti, Neuroscience of Learning, Helsingin yliopisto, interpersoonallisen psykoterapian (IPT) koulutus, Margareta Fellman-Hämäläinen, perhearviointi, perheen toimintakyvyn, voimavarojen, vahvuuksien ja vaikeuksien arviointimenetelmäkoulutus, Suomen Mielenterveysseura, oppimisen vaikeudet nuorilla ja aikuisilla – tunnistus ja tuki, Kuntoutussäätiö,  pelihaittojen ennaltaehkäisy, THL & Diakonia ammattikorkeakoulu, päihdelääketieteen perusteet, Helsingin yliopisto, esiopetuksen opettajien pätevöitymiskoulutus, Helsingin yliopisto, NLP:n mahdollisuudet lasten ja nuorten ohjaamisessa, Lahden kansanopisto, kasvatustieteen perusopinnot, Joensuun yliopisto

Tapaan asiakkaitani pääsääntöisesti toimistollani Järvenpäässä, mutta myös kotikäynnit ovat mahdollisia Uudellamaalla. Etätapaamisissa hyödynnän 
solki.live-palvelua.

Ajanvaraus: sähköpostitse tai https://valitseterapia.fi/terapeutit/nina-mouhu/
sähköposti: nina.mouhu@selevis.fi
puhelin: 044 241 8158
www.selevis.fi

KIRKKONUMMI

Laura Eklund / Fria-Klinikka Oy Kirkkonummen Veikkola, myös etävastaanotto

Koulutus: Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (2018 LTI) Toimintaterapeuttiopiskelija Metropolia AMK. Lähihoitaja (mielenterveys & päihde). 10 vuoden kokemus Minnesota-mallisesta päihde- & läheistyöstä. Erityisosaamisena: Riippuvuudet, Minnesota-mallinen päihde- läheistyö. Ratkaisukeskeinen ryhmäterapia. Perhetyö. Toimintaperapia. Musiikki & tanssi. Sähköposti: laura.eklund@friaklinikka.fi 
Puhelin: 0451105778
 friaklinikka.fi

LAHTI


Terhi Pylväläinen/ Välitän Oy

Koulutus: Lähihoitaja, lasten ja nuorten erityisohjaaja, ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti

Erityisosaaminen: n.23v kokemus sosiaali- ja terveysalalta, lasten ja nuorten kanssa työskentely, mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden kohtaaminen, nepsyasiakkaat, perheiden kanssa tehtävä työ, reteaming valmennus, ratkaisukeskeinen työote. 

Ajanvaraus: Puhelimitse tai sähköpostilla Sähköposti: terhi@välitän.com 

Puhelin: 041 315 9064 

 www.välitän.com


Tmi Mervi Kaartoaho / Ilonan terapiat

Ratkaisukeskeinen lyhyterapeutti, perushoitaja, kliininen hypnoterapeutti ja rentoutusvalmentaja.  Otan asiakkaita mistä tahansa Suomesta vain verkossa (teams). Vastaanottoa rajoittaa syöpähoitojen aiheuttama rajoite.
Sähköposti: kaartoahomervi1@gmail.com

LOHJA

Maija Repola / Askel kerrallaan 

Olen ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, Reteaming-valmentaja ja sairaanhoitaja YAMK. Olen suorittanut kirjallisuusterapian perusopinnot (15op) ja valmistun parisuhdeohjaajaksi 2022. Tarjoan asiakkailleni terapiaa, valmennusta ja pariterapiaa Lohjalla vastaanotolla, kävelyterapiana ja etänä. Erikoisosaamista minulla on omaishoidosta, ikäihmisistä, parisuhteista, kirjallisuusterapeuttisista menetelmistä sekä työelämän haasteista. Yritykseni toimii Lohjan kaupungin omaishoidon vapaan korvaavana palveluntuottajana. 
Ajanvaraus: vello.fi/askelkerrallaan
S-posti: maija@askelkerrallaan.fi 
Puh: 044 5474743 
www.askelkerrallaan.fi

Virpi Saari / Luova Saari / Raasepori ja Lohja

Psykiatriaan suunt. Sairaanhoitaja Amk 

Lyhytterapeuttiopiskelija, ahdistuksen-,stressinhallinta-ja rentoutusmenetelmien ohjaus 

virpi.joogasaari@gmail.com, p. 044 5493111

Heidi Selenius / Uudenmaan työnohjaus ja terapiapalvelut

Lyhytterapeutti, NLP-Master, lähihoitaja.
Vastaanotto: Laurinkatu 51
08100 Lohja

LOIMAA

Niina Remes / Terapia Remes

Vastaanottotila Loimaalla, vastaanotto myös etäyhteyksillä.
Sosionomi (AMK), varhaiskasvatuksen opettaja, globaalikasvatuksen ammattilainen, TVT-kouluttaja, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, reteaming työyhteisövalmentaja (valmistuminen 9/2021), transaktioanalyysin johdantokoulutus TA101 suoritettu, mielenterveys- ja päihdetyön erikoistumiskoulutus meneillään. Erityisosaaminen: Vaikeiden perhetilanteiden ja kriisien hoitaminen, parisuhteen ongelmat, ahdistuneisuuden hoito, työuupumuksen hoito, surutyöskentely
Sähköposti: niina.remes@terapiaremes.fi
Mahdollinen nettisivujen osoite: www.terapiaremes.fi

MIKKELI

Jonna Ahopalo / Kävely- ja metsäterapia sekä  etävastaanotto

Olen utelias, huumorintajuinen ja tutkimista rakastava persoona. Harrastan luonnossa liikkumista, lukemista ja biohakkerointia.
Koulutuksesi, mahdollinen erityisosaamisesi: Olen ammatiltani puutarhuri ja nyt opiskelen ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa. Erityisiä kiinnostuksen kohteita: itsensä johtaminen, motivaatio sekä mielen ja kehon hyvinvointi.
Sähköposti: ratkaisukeskeinen.jonna@gmail.com
Nnettisivut tulossa

Maarit Väisänen / Pohdinnanpaikka

Elämän risteyskohdat ja muutostilanteet ovat mahdollisuus katsella asioita toisenlaisesta näkökulmasta. Olen ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, jonka aikaisempi työkokemus painottuu terveydenhuollon ja kuntoutuksen sosiaalityön sekä järjestöissä tehtävän asiakas- ja perhelähtöisen työn kentille. Minulle on luontevaa asettua rinnalla kulkijaksi tilanteissa, joissa sinua tai perhettäsi on kohdannut jokin odottamaton muutos, sairaus tai vamma. Yhtä lailla asetun tarkastelemaan tilannettasi, johtuu se sitten esim. työssä uupumisesta tai uuden suunnan etsimisestä. 
Etävastaanotto. Lähitapaamiset Mikkelin seudulla.
Sähköposti: maarit@pohdinnanpaikka.fi                         
Puhelin:  041 314 3434
www.pohdinnanpaikka.fi

Annastina Lepistö / Puhumalla Paremmaksi

Sosionomi (AMK) 2004 ja ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti 2020. Lisäksi olen opiskellut lyhyitä kursseja luontolähtöisiä menetelmiä ja muita toiminnallisia menetelmiä kuten terapeuttista kirjoittamista. Myös etävastaanotto.
Sähköposti: puhumallaparemmaksi@gmail.com
Puhelin: 045 840 1000
www.puhumallaparemmaksi.com

NUMMELA, VIHTI

Nina Kaaro 

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, työnohjaaja ja työyhteisön kehittäjä (Sos.ped) sekä ekonomi, KTM. Minulla on myös ammatillisen opettajan koulutus (liiketalous- ja johtaminen). Olen toiminut opettajana ja kouluttajana yli 20 vuotta. Kokemus ja ymmärrys esimiehen ja työyhteisöjen dynamiikasta. Yritysmaailma tuttua. Työntekijän, esimiehen, opiskelijan ja ikäihmisen hyvinvointi ja jaksaminen, riittävyys, kiltteys ja rajat. Ihmisen elämänkaaren eri vaiheet; parisuhde, perhe, keski-ikä, ero, ikääntyminen, eläkkeelle jääminen. 
nina@ninakaaro.fi
p.040 8363 243, www.ninakaaro.fi

NURMIJÄRVI

Kaisa Markkanen / Ratkaisa

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja varhaiskasvatuksen opettaja
Hyvinvointia ja voimavaroja
Sähköposti: kaisa.markkanen@elisanet.fi
Fb: Ratkaisa
www.ratkaisa.fi

OULU

Tarja Kulju / Kultasyke

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, kasvatustieteiden maisteri, perhehoidon sosiaalityöntekijä voimavarakeskeinen työnohjaaja ja Solmuja parisuhteessa -parisuhdeneuvoja.  Lisäksi olen opiskellut skeematerapiaa, mindfullnessia ja tällä hetkellä suoritan tietoisuustaito-ohjaajan koulutusta.

Terapeuttina minulle on tärkeää aito kuuntelu, läsnäolo ja uusien näkökulmien avaaminen.

Tapaamiset ensisijaisesti livenä, mutta tarvittaessa myös etänä. Mahdollisuus myös ulkona luonnossa toteutuviin tapaamisiin.

tarja@kultasyke.fi 

p. 050-568 5484

 www.kultasyke.fi

Laura Lohvansuu / Mielellään mukana / Oulu ja lähiseutu

Olen 39- vuotias aito, avoin, luova, rento ja rempseä persoona. Kohtaan asiakkaat avoimin mielin ja luon heihin luottamuksellisen vuorovaikutussuhteen. Työskentely lasten ja nuorten parissa on minulle erityisen mieluisaa. Oman tapahtumarikkaan elämän historiani olen kääntänyt voimavaraksi itselleni. Elämän historiani avulla minulla on helppoa ja luontevaa olla avuksi ihmisille monenlaisissa elämäntilanteissa. Toimin ammatillisena kokemusasiantuntijana mm. läheisen sairastumiseen ja kuolemaan liittyen. Mielenterveystyö on minusta äärimmäisen mielenkiintoista, kutsuvaa, ja koulutan itseäni jatkuvasti sen saralla.

Minulla on laaja- alainen osaaminen hoitoalalta perusterveydenhuollon saralta kahdenkymmenen vuoden ajalta. Ymmärrän ja huomioin ihmisen kokonaisuuden. Psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen hyvinvointi kulkevat käsi kädessä; on tärkeää huomioida kaikki nämä eri osa-alueet ihmisen hyvinvointia tukiessa. Työskentelyotteeni on osallistuva, kuunteleva ja ratkaisukeskeinen. Kohtaan asiakkaat yksilöllisesti. Asiakkaan tarpeet ja tavoitteet kartoitetaan aina asiakaslähtöisesti.
Koulutukseltani olen Lähihoitaja (2002), sairaanhoitaja/ terveydenhoitaja 2018. Lisäkoulutuksena olen käynyt mm. mielenterveys- ja päihdetyön erikoisammattitutkinnon, psykoterapeuttiset valmiudet (pohjois-pohjanmaan kesäyliopisto), ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti.

(Nepsy-valmentajakoulutuksessa alkaen 2023).

Erityistä osaamista minulta löytyy lastensuojelusta.

mielellaanmukana@gmail.com p. 041 3122860  Facebook: https://www.facebook.com/Mielell%C3%A4%C3%A4n-Mukana-110695298346292/
Nettisivut tulossa

Johanna Pylkkänen / Oulu

Kognitiivinen lyhytterapeutti, kasvatuspsykologi KM, kirjallisuusterapiaohjaaja Muutos- ja itsetuntemustyöskentely, ahdistuksen ja masennuksen hoito, kasvatus- ja perheneuvonnan kokemusta, perheiden ja vanhemmuuden tukeminen, nuorten psyykkinen hyvinvointi, taidelähtöisiä menetelmiä - kuvia ja kirjallisuutta myös. Ihmissuhdehaasteet, ajatusten ja tunteiden työstäminen ja minäkuvan kirkastaminen. Elämän erilaiset joko ajan myötä kehittyneet haasteet tai äkilliset kriisit ja oman toiminnan ja itsensä kehittäminen. 

 johanna@kasvunluotsi.fi , p. 041 3131887,  www.kasvunluotsi.fi

PORI

Susanna Aalto / Pori / etä

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (opiskelija), sairaanhoitaja yamk.

Olen kuunteleva ja myötäelävä terapeutti, omaan positiivisen elämänasenteen joka heijastuu myös työssäni. Terapiassani on ihmisen kohtaaminen ja kuuleminen tärkeintä. 

Ajanvaraus soittamalla tai viestillä. susannatellervo@gmail.com 0408301440

Anna Aarnio

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti
Ajanvaraus: 040 185 1662


Tiina Kulha

Lyhytterapia Levollinen Mieli
Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (60 op. sisältäen psykoterapeuttiset valmiudet),
sosionomi -diakoni (AMK). 

Tarjoan lyhytterapeuttista ja luottamuksellista keskusteluapua.
Minulla on monipuolista sosiaali- ja terveysalan työkokemusta niin kunnalliselta, yksityiseltä kuin kirkonalan diakoniatyön puolelta. Töissäni olen saanut olla eri-ikäisten, erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten tukena. Olen myös toiminut erilaisten ihmissuhderyhmien mm. mielenterveyskuntoutujien, omaishoitajien, sururyhmien ohjaajana. Täydennyskoulutukseni ja vahvuuteni liittyvät erityisesti suruun, kriiseihin ja mielen hyvinvoinnin kysymyksiin. Terapeuttinen keskusteluapu voi tukea eteenpäin pienissä ja suuremmissa elämän solmukohdissa.
Avun hakemista ei tarvitse hävetä, se on rohkeutta!

 info@lyhytterapialevollinenmieli.fi 
www.lyhytterapialevollinenmieli.fi
050 -561 64 48
Käyntiosoite: Isolinnankatu 22 B, 2 krs /Esteetön kulku rappuun, hissi käytettävissä.

Susa Pohjola

Olen koulutukseltani sosionomi/diakoni AMK (2003) ja olen työskennellyt muun muassa Porin Työvoimatoimistossa, yksityisyrittäjänä hevosalalla ja sekä yritysmaailmassa mieheni yrityksessä. Ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi valmistuin 11/2020 (40op) ja sielunhoitoterapeutiksi (80op) 12/2021.
Muu osaaminen: sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaajan koulutus, Itä-Suomen Yliopisto (25op) 2009
Sähköposti: susa.pohjola@dnainternet.net
Puhelin: 041 3148437


Marjaana Routsi

TerapiaKeidas Virma

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti psykoterapeuttiset lisäopinnot, sairaanhoidonkoulutuksia,  erityisopettaja, seksuaalikasvattaja, luontaishoidon ammattilainen

Yhteydenotot: routsimarjaana@gmail.com

p. 0445308294

PORVOO


Päivi Björn/ Porvoo

Olen Ratkaisukeskeinen ja Kognitiivinen lyhytterapeutti. Minulla on kolmenkymmenen vuoden kokemus työskentelystä psykiatrian eri sektoreilla. Toistaiseksi Työskentelen etänä.

Ratkaisukeskeinen psykoterapia 2011-2015, erityistason. 

Kognitiivinen psykoterapia 2017-2019, Integrum. 

Seksuaalineuvojan koulutus 2015-2016, Hyria 20 ov. 

Sosiodraamakurssi 27.9.1997-13.12.1998, Teatterikorkeakoulu. 

Kriisi-ja päihdetyön koulutus 1995-1996.


paivi.bjorn2@gmail.com 

050 3851458 


Maria Paassola/Terapeutti Maria 

Ratkaisukeskinen lyhytterapeutti, KTM, psykologian perus- ja aineopintoja Tampereen ja Lapin avoimissa yliopistoissa. Erityisosaamistani ovat työelämäkysymykset, uraunelmat, jaksamisen haasteet, HSP, vanhemmuus, elämänkriisit. Lisäksi olen kehittänyt opintojeni lopputyönä luonnossa liikkumista ja keskusteluterapiaa yhdistävän tavan kohdata asiakkaita. Myös etävastaanotto.
 Ajanvaraus: vello.fi/terapeuttimaria
Sähköposti: terapeuttimaria@gmail.com 
 www.terapeuttimaria.fi



KOTKA


Sara Viklund/ Kotka

Olen pohjakoulutukseltani Geronomi AMK.  Lisäksi olen suorittanut Muistihoitajan koulutuksen Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa.

Olen opiskellut Kognitiiviseksi lyhytterapeutiksi Integrum Instituutissa. Lisäksi olen käynyt Skeematerapiakoulutuksen.

Erityisosaamiseni on ikähmisen masennus, unihäiriöt, muistisairaiden käytösoireet, pakko-oireet, ruokahaluttomuus ja syömishäiriöt, sekä äkilliset traumaattiset kriisit. 

Toimin erilaisten ryhmien vetäjänä Kotkassa, jossa tarjotaan psykososiaalista tukea ja lisätietoa aivoterveydestä, sekä unihäiriöistä.

Olen kouluttautunut lisäpätevyyteen tehdä CERAD-muistitestejä, sekä MMSE-muistitestejä. Teen myös kotikäyntejä Kymenlaakson alueella yli 65-vuotiaille. 

sara.viklund@kognitiivinenlyhytterapia.fi

044 3171510

RAUMA

Anne Weman /  Rauma / Etä

Palvelu PSY-moniammattilaiset, palveluntuottajana yhteistyössä psykologin kanssa. Kognitiivinen lyhytterapeutti (koulutuksessa, Suomen kognitiivisen terapian instituutti) Psykiatrinen sairaanhoitaja 20+ vuoden kokemus. Perheyritys keskisuuri PK-yritys 15+ vuoden kokemus. 

Erityisosaaminen: - kaiken ikäisten neuropsykiatristen asiakkaiden terapia, kuntoutus ja ohjaus. - terapeuttinen ohjaus ja tuki neuropsykiatristen henkilöiden läheisille (vanhemmat, puoliso, muu läheinen) - muutostilanteet, kriisi, pelko, jännitys, ahdistus, masennus. .- mielen sparri yrittäjyyden tai työelämän haasteisiin. 

Ajanvaraukset ja tiedustelut sähköpostilla: asiakaspalvelu@psymoniammattilaiset.fi , p. 040-1431585 / Anne Weman verkkosivut: www.sairaanhoitajaanneweman.fi www.psymoniammattilaiset.fi www.facebook.com/psymoniammattilaiset/ etäpalvelut: www.psymoniammattilaiset.navisec.fi

SALO

Kaisa Järvinen / Salo / etämahdollisuus

Pieni kuvaus itsestäsi: Olen Salossa asuva ammattiopiston opettaja, harrastan lenkkeilyä ja kuntosalilla harjoittelua. Minulla on kolme jo aikuista lasta.

Koulutuksesi, mahdollinen erityisosaamisesi: Pohjakoulutukseni on opettaja ja toimintaterapeutti. Käytän mielelläni toiminnallisia menetelmiä ja minulla on tietoa opintoihin ja toimeentuloon sekä työnhakuun liittyvistä asioista. Olen työskennellyt pitkään maahanmuuttajataustaisten asiakkaiden ja opiskelijoiden kanssa.

Sähköposti: kaisa.jarvinen@sskky.fi, p.0445071641

Mahdollinen nettisivujen osoite: (tulossa myöhemmin)

SEINÄJOKI

Tiina Värinen / Seinäjoki / myös etä

AMK Sh&Th,  Hyvinvointijohtamisen diplomikoulutus, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, Hot-menetelmäosaaminen. Kohtaamista erityisellä empatialla ja asiakasta kuunnellen.

Seuralantie 11, TA-rakennus

60220 Seinäjoki, p.044-9822617

tiinamaki@hotmail.com, IG: terapiapalvelutvärikäs

Ajanvaraus sp, puhelimitse, dm

Tapaamiset myös etäyhteydellä!

SIPOO

Jenna Liikanen / Sipoo

Terapeuttina uskon vakaasti Ei-tietämisen jaloon taitoon. Minun tehtäväni on esittää kysymyksiä, jotka saavat asiakkaan pohtimaan tilannettaan eri näkökulmista ja mahdollisuuden löytää siten erilaisia keinoja tilanteensa edistämiseksi. Uskon voimavaroihin ja siihen, että meillä jokaisella on oma pieni supervoimansa (se ei aina vain ole näkyvissä). Supervoima tulee esiin ainoastaan, kun on keksitty missä sitä on jo käytetty. Se siis on aina jotain sellaista, mitä meissä jo on. 

Terapiatyössäni hyödynnän Ratkaisukeskeisen lähestymistavan lisäksi muita hyväksi ja tehokkaaksi havaittuja menetelmiä, kuten  tietoisuuden- ja hyväksyvän läsnäolon taidot (mindfulness) sekä positiivisen psykologian ja pedagogiikan lähestymistapoja ja NLP:n (neurolinguistic programming) menetelmiä, jotka kaikki tukevat ratkaisukeskeisen ajattelu- ja työskentelytavan viitekehystä. Lisäksi rakastan huumoria. Huumori on ehdottoman merkittävässä roolissa myös terapiatyössäni (kaikella kunnioituksella aina tietenkin). Se tuo kepeyttä ja mutkattomuutta elämään. Aikuisina haluamme kovasti käyttäytyä niinkuin aikuiset, vaikka unohdamme, että meissä jokaisessa asuu yhä lapsi, joka kaipaa leikkimielisyyttä, innostumista ja heittäytymistä. Leikki on luovuuden tila. Miksi emme aikuisinakin hyödyntäisi sitä. 
Hyvinvointivalmentaja & Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti 

info@hyvinvoinninpilarit.fi

p. +358442442010

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠www.hyvinvoinninpilarit.fi

SOMERO

Hannele Lehmusketo-Ahola

Olen Somerolta ja toimin noin 100 kilometrin säteellä. Koulutukseltani olen ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, lähihoitaja, mielenterveys- ja päihdetyön erikoisammattitutkinto, neuropsykiatrinen valmentaja, defusing- ja debriefing-ohjaaja sekä loppuvaiheen sosionomiopiskelija AMK , eli tavoitteena on valmistua keväällä 2022.
Sähköposti. hannele.lehmusketo@gmail.com

TAMPERE

Susanna Kuusisto / Tampere / etävastaanotto koko Suomi 

LyhytterapiaKuusisto 

Kognitiivinen lyhytterapeutti / Sosionomi AMK 

Erityisosaaminen: Skeematerapia/Tunnelukkoterapian lisäkoulutus, Traumaterapian lisäkoulutus Olen hoitanut mm. peloista, ahdistuksesta, masennuksesta ja uupumuksesta kärsiviä asiakkaita. Sen lisäksi olen myös toiminut yrittäjille työssä jaksamisen työhyvinvoinnin tukena. 

p. 050 3587057 Sähköposti: susanna.kuusisto@lyhytterapiakuusisto.fi www.lyhytterapiakuusisto.fi

Hanna Myllymaa / Terapia Hanna Myllymaa 

Ratkaisukeskeisen psykoterapian maisteri, ero-ohjaaja, KM 
Erityisosaamiseni: Ratkaisukeskeisyys, parisuhde, uskottomuus, erotilanteet, työssä jaksaminen, kuormitus, työnohjaus. Toimin Tampereella, Pirkkalassa ja Helsingissä.
Ajanvaraus: www.timma.fi/tmihannamyllymaa 
Sähköposti: terapia.myllymaa@gmail.com 
Puhelin: 050 3050321 
www.hannamyllymaa.fi

Darja Mäntyniemi 

Lyhytterapeutiksi valmistuin 2020. Olen sosionomi (YAMK), diakoni ja ammatillinen opettaja AoP. Olen tehnyt sosiaali- ja terveydenhoitoalalla asiakastyötä kouluttajana, ohjaajana, erityisohjaajana ja sosiaalityöntekijänä. Työssäni olen kohdannut ihmisiä, joiden elämää on varjostanut oma tai läheisen sairaus, taloudelliset tai ihmissuhteisiin liittyvät ongelmat. Keskustelun avulla voimme avata uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia myös sinun
elämäntilanteessasi!
Otan uusia asiakkaita vastaan Tampereella 1.3.2021 alkaen.
Tavoitat minut numerosta 044-2542218

Tuula Nyman / Tmi Toivonhelmiä

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, farmaseutti
Sähköposti: toivonhelmia@gmail.com
Puhelin: 040 187 9961
www.toivonhelmia.fi

Minna Ruohtula

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, lähihoitaja (mielenterveys ja päihde).
Sähköposti: minna@minnaruohtula.eu
Puhelin: 045 2510385
www.minnaruohtula.eu

Salla Saxén / Terapia Revontuli

Sosiaalipsykologi, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, tutkija ja psykoterapeuttiopiskelija
Vastaanotto: Pirkankatu 21 A 9, 33230 Tampere
www.terapiarevontuli.fi

TURKU

Laura Eklund / Fria-Klinikka Oy /Turku & Kirkkonummen Veikkola, myös etä. 

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (2018 LTI) Toimintaterapeuttiopiskelija Metropolia AMK. Lähihoitaja (mielenterveys & päihde). 10 vuoden kokemus Minnesota-mallisesta päihde- & läheistyöstä. 

Erityisosaamisena: Riippuvuudet, Minnesota-mallinen päihde- läheistyö. Ratkaisukeskeinen ryhmäterapia. Perhetyö. Toimintaperapia. Musiikki & tanssi. Laura.eklund@friaklinikka.fi , p.0451105778 ,  www.friaklinikka.fi




Eeva Kattelus/ Turku/ Loimaa/Etä



Pitkäntähtäimen lyhytterapiaa -kohti valoisampaa tulevaisuutta.
Erityisosaamisalueena itsetuntoon ja työhyvinvointiin liittyvät teemat.
Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti 60 op.


Psykologian ja kasvatustieteen approbatur / Turun yliopisto

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠
Sähköposti: katteluseeva@gmail.com
Puhelin: 040 7181 905
Kotisivut: https://eevakattelus.com/

Hanna Mansikka-aho / Turku

Lähden aina liikkeelle siitä, mikä sinulle on tärkeää ja merkityksellistä. Monille asiakkailleni lyhytterapia on ollut ensimmäinen kokemus psykososiaalisesta keskustelutuesta. Asiakkaat ovat kuvailleet terapiatapaamisia kanssani turvallisina, hyväksyvinä, mukavina ja lämpiminä. Uutena asiakkaana voit ensin varata kotisivuiltani maksuttoman 20 minuutin ajan tutustuaksesi ja arvioidaksesi lyhytterapeutin ja -terapian soveltuvuutta itsellesi. Terapiaa on mahdollista toteuttaa yksilö- ja paritapaamisina. Palvelen myös etäyhteyksin paikkakunnasta riippumatta.

Valmistuin ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi vuonna 2020, pohjakoulutukseltani olen sosionomi (YAMK). Erityisosaamistani on mm. erilaiset elämän kriisitilanteet, lähisuhdeväkivalta,  tunteet ja itsesäätely, ihmissuhteet, vuorovaikutus, parisuhde ja vanhemmuus, työhyvinvointi ja työssä jaksaminen. 

Sähköposti: -
Puhelin: -
Yhteydenotto ja ajanvaraus: https://mansikka-aho.fi/


Mariel Mansoniemi

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, somaattinen traumaterapeutti sekä systeeminen perhekonstellaatioterapeutti. Olen erikoistunut ihmissuhdeongelmiin sekä ylisukupolvisiin traumoihin. Edelliseltä ammatiltani olen biologian alan tohtori. Vastaanotto Turussa Alkuvoiman tiloissa (www.alkuvoima.org) tai Zoomin kautta.
Sähköposti: mariel.mansoniemi@gmail.com
Puhelin: 0407393007

Bäsmä Heli Roinisto / Terapiapalvelu Puuttuva Palanen / Tuusula

Ratkaisukeskeinen Lyhytterapeutti (Advanced level, IASTI) 

Erityisosaamisalueet: Ahdistuneisuus, Arvotyöskentely, Elämänkriisi, Masennus, Stressi, Tunnetaidot, Työssäjaksaminen, Uupumus, Voimavarakeskeinen terapia, Yksilöterapia, Pariterapia, Perheterapia 

Ajanvaraus: https://valitseterapia.fi/terapeutit/basma-roinisto/  terapiapalvelu.pp@gmail.com  https://m.facebook.com/TerapiapalveluPuuttuvaPalanen/

VAASA / ETÄVASTAANOTTO 

Pia Kokko / Ruuhkaretriitti 

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (koulutuksessa), FM viestintätieteet, BA valokuvaus. Erityisosaamiseni: Erityisherkkyys, erityislapset, avioero, ahdistus, paniikkikohtaukset, uupumus, masennus, burnout Ajanvaraus meilillä/whatsapillä tai verkossa www.vello.fi/ruuhkaretriitti. Mainitsethan lisätietoja-kentässä mikäli haluat tapaamisen etäyhteydellä. 
Sähköposti: piamrt@gmail.com 
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Puhelin: 0447991180 
www.piakokko.com

Kati Karlsson / Terapia & valmennus MindSpot

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, rentoutusvalmentaja, kasvatustieteen maisteri, sairaanhoitaja (amk), ammatillinen opettaja (sosiaali- ja terveysala), ensiavun ja terveystiedon kouluttaja (SPR), mielenterveyden ea I & II Erityisosaaminen: Arjen ja työn erilaiset haasteet, jännitys, pelko, ahdistus, stressi, uupumus, vanhemmuuden haasteet, muutostilanteet ja motivaatio, mielen ja kehon hyvinvointi Betjänar också på svenska! Vastaanotto: Pitkänlahdenkatu 13, 65100 Vaasa & lisäksi etävastaanotto sovitulla tavalla. Ajanvaraus sähköpostitse ja puhelimitse. 
Sähköposti: kati@terapiamindspot.fi tai katikarlsson@icloud.com 
Puhelin: 050 3412206 
www.terapiamindspot.fi 
Ig:@terapiamindspot

 Anu J. Keränen / Teleterapia.fi / Oulu/etänä ulkomaat ja muut paikkakunnat

Erikoissairaanhoidon ammattilainen, lyhytterapeuttikoulutuksessa. Yliopisto-opinnot sisältävät psykologiaa, positiivista ja ratkaisukeskeistä psykologiaa, kasvatustieteitä, nais- ja sukupuolentutkimusta, väkivallan ehkäisemisen monitieteisen koulutusohjelman, saamen kieltä ja kulttuuria sekä organisaatioiden ja työyhteisöjen johtamisen perusteet. Resilienssivalmentajana työskentelen toipumisen tueksi ja haasteeseen valmistautumiseen. Laillistettuna röntgenhoitajana hoitoalan eettiset velvoitteet määrittävät työtäni. Sama vastuu seuraa myös lyhytterapeutin työhön. Olen kiinnostunut psykofyysisestä lähestymistavasta auttaa asiakkaita. Sydäntäni lähellä ovat monikulttuurisuus, uusperheneuvonta ja mielen joustavuuden kasvattaminen. 

Ajanvaraus; teleterapia.fi tai ottamalla yhteyttä suoraan 

johanna.teleterapia@gmail.com Puhelin: 044 792 2019

Anu J. Keränen Oulu/etävastaanotto

Tarjoan erän ilmaisia aikoja ratkaisukeskeiseen lyhytterapiaan harjoitteluasiakkaana. Tapaamiset Oulussa tai etänä (puhelin, Teams,...). Ota yhteyttä teleterapia.fi ja mainitse varaavasi ilmaisen harjoitteluajan Anulle.